Valtionavustus

Hankeavustukset lukiokoulutuksen oppimisen tuen kehittämiseen 2025

Lukiokoulutus
Tila
Haettavissa
Hakuaika
27.10.2025 – 24.11.2025 klo 16:15
Hakulomake
Määräraha
550 000 €

Haku on suunnattu lukiokoulutuksen järjestäjille, jotka ovat jo aiemmin saaneet valtionavustusrahoitusta ja kehittäneet lukiokoulutuksen oppimisen tukea ja erityisopetusta. Haun erityisenä tavoitteena on syventää kehittämisessä saatuja tuloksia ja levittää niitä valtakunnallisesti.

Lukiokoulutuksen oppimisen tuen uudistus vahvistaa lukiolaisten oikeutta oppimisen tukeen ja selkeyttää erityisopetuksen roolia. Opetushallitus on päivittänyt lukion opetussuunnitelmien perusteet oppimisen tuen ja erityisopetuksen osalta uudistetun lukiolain mukaisiksi. Muutokset koskevat sekä nuorten että aikuisten LOPS-perusteita ja ne ovat astuneet voimaan 1.8.2025. Opetushallitus vastaa valtionavustuksella rahoitettavan oppimisen tuen kehittämistoiminnan ohjaamisesta, seurannasta ja tulosten raportoinnista.

Tämä haku on suunnattu lukiokoulutuksen järjestäjille, jotka ovat jo aiemmin saaneet valtionavustusrahoitusta ja kehittäneet lukiokoulutuksen oppimisen tukea ja erityisopetusta. Haun erityisenä tavoitteena on syventää kehittämisessä saatuja tuloksia ja levittää niitä valtakunnallisesti.

Tavoitteena on jatkokehittää oppimisen tuen ja erityisopetuksen järjestelmää lukiokoulutuksessa. Kehittämistoimet voivat koskea osittain myös koulutuksen järjestäjien järjestämän tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen opiskelijoita. Näin parannetaan opiskelijoiden edellytyksiä toisen asteen tutkinnon suorittamiseen ja vahvistetaan opiskelijoiden hyvinvointia, mikä vähitellen nostaa koulutus- ja osaamistasoa ja turvaa osaavan työvoiman saatavuutta. 

Oppimisen tuen ja erityisopetuksen vahvistamista tukee lukion opetussuunnitelman perusteiden lisäksi vuonna 2022 laadittu lukiokoulutuksen laatustrategia, jonka laatutekijöitä ovat laadukas oppiminen, hyvinvointi ja osallisuus, kehittyvä toimintakulttuuri sekä lukiokoulutuksen saavutettavuus. 

Valtionavustusten avulla on tarkoitus selkiyttää ja kehittää oppimisen tuen ja erityisopetuksen järjestelmää lukiokoulutuksessa siten, että jokainen lukio-opiskelija saisi riittävää ja oikea-aikaista tukea lukio-opintoihin, ylioppilastutkintoon ja jatko-opintoihin valmistautuessa. Näillä toimilla tuetaan opiskelijoita etenemään opinnoissaan ja vähennetään keskeyttämisiä.

Nyt haettavana olevalla avustuksella rahoitettavien hankkeiden kehittämiskohteina voivat olla yksi tai useampi seuraavista:

  • Jatketaan erityisopettajien, opinto-ohjaajien, aineenopettajien ja muun henkilöstön yhteistyö- ja toimintamallien kehittämistä tukea tarvitsevan opiskelijan oppimiseen ja opetukseen liittyvissä kysymyksissä.
  • Vahvistetaan aineenopettajien, ryhmänohjaajien ja opinto-ohjaajien osaamista mm. opiskelijan vahvuuksien ja oppimisen haasteiden tunnistamisessa sekä opiskelutaitojen ja -tekniikoiden opettamisessa mukaan lukien kieli- ja kulttuuritietoisuus.
  • Kehitetään oppilaitoksen toimintakulttuuria vahvistamalla opetushenkilöstön valmiuksia tunnistaa, tukea, ohjata ja arvioida tukea tarvitsevien opiskelijoiden oppimista yhteistyössä erityisopettajan, muiden opettajien ja ammattilaisten kanssa.
  • Kehitetään samanaikaisopetuksena, ryhmämuotoisena opetuksena ja yksilötukena annettavan erityisopetuksen pedagogiikkaa ja toimintamalleja.
  • Kehitetään yhteisiä toimintamalleja alueellisesti yhteistyössä muiden koulutuksen järjestäjien ja oppilaitosten sekä muiden toimijoiden kanssa. Huomioidaan erityisesti pienten ja syrjäisten koulutuksen järjestäjien ja lukioiden oppimisen tuen ja erityisopetuksen järjestämiseen liittyvät reunaehdot ja mahdollisuudet.

Avustettavissa hankkeissa tulee tavoitella sellaisia innovatiivisia ja konkreettisia tuloksia ja tuotoksia, joita voidaan hyödyntää myös hankkeen jälkeen. Kehitettyjä käytänteitä ja tuotoksia tulee mallintaa, skaalata ja levittää myös valtakunnallisesti. Levittämistyötä tulee hankesuunnitelmassa kuvata riittävällä tarkkuudella ja varata siihen riittävät resurssit. Levittämistyötä toivotaan tehtävän mahdollisuuksien mukaan sekä suomen että ruotsin kielellä. 

Kehittämistyössä voidaan käyttää hyväksi tekoälyn ja digitalisaation antamia mahdollisuuksia ja aiemmin kehitettyjä digitaalisia tuen tarpeen arviointivälineitä. 

Hankkeisiin voidaan liittää kehittämistyötä tukevaa pienimuotoista selvitys-, arviointi- tai tutkimustoimintaa.

Avustusta voidaan myöntää kunnille, kuntayhtymille tai yksityisille koulutuksen järjestäjille, joilla on lupa lukiokoulutuksen järjestämiseen. Avustusta voidaan myöntää myös yliopistojen harjoittelukouluille. Valtion oppilaitokset eivät voi olla valtionavustuksen saajina. 

Myöntöharkinnassa asetetaan etusijalle ne hakijat, joilla on selvää näyttöä aiemmassa oppimisen tuen hankkeessa kehitetyistä hyvistä toimintamalleista ja oppimisen tuen ja erityisopetuksen käytänteistä sekä valmius laajaan levittämistyöhön. Määrärahan rajallisuuden vuoksi Opetushallitus rahoittaa enintään noin 10 hanketta.

Opetushallitus asettaa lukiokoulutuksen järjestäjien haettavaksi valtion erityisavustuksen lukiokoulutuksen oppimisen tuen ja erityisopetuksen jatkokehittämiseen sekä tulosten ja tuotosten levittämiseen valtakunnallisesti. Erityisavustusta myönnetään yhteensä noin 550 000 euroa.

Valtionavustusta myönnetään enintään 90 % kokonaismenoista, joten koulutuksen järjestäjän omarahoitusosuus on vähintään 10 %.

Avustusta ei voi käyttää avustuksen saajan oppimisen tuen ja erityisopetuksen rahoittamiseen silloin, kun kyse on koulutuksen järjestäjän perustoiminnasta. Avustuksella voidaan kuitenkin palkata lisähenkilöstöä, jos tällä kehitetään ja vahvistetaan erityisopetuksen ja muun oppimisen tuen järjestämistä. 

Osa myönnetystä rahoituksesta voidaan käyttää yhteisten verkostotapahtumien järjestämiseen yhdessä muiden myönteisen rahoituspäätöksen saaneiden toimijoiden kanssa hankkeiden tulosten skaalaamiseen ja levittämiseen.

Avustusta voi käyttää myös henkilöstön osaamisen kehittämiseen myönteisessä avustuspäätöksessä hyväksytyn talousarvion mukaisesti. Henkilöstön koulutuskulujen tulee olla kohtuullisia ja hankkeen tavoitteiden ja toiminnan kannalta perusteltuja, eivätkä ne saa kohdentua pelkästään avustuksen saajan oman henkilöstön kouluttamiseen.

Oppimisen tukeen liittyvien ohjelmistojen hankinta- ja lisenssikulut ovat sallittuja ainoastaan perustelluista syistä ja ne voivat olla enintään 10 % hankkeen hyväksytyistä kokonaismenoista. Ohjelmistokuluiksi hyväksytään hankkeen käytössä olevien ohjelmistojen kustannukset vain hankkeen keston ajalta. Laitehankintoja, rakentamiskustannuksia ja kalustehankintoja ei hyväksytä hankkeen kustannuksiksi.

Avustuksen käyttöaika alkaa avustuspäätöksen päiväyksestä ja päättyy 31.7.2027.

Ensisijaisesti toivotaan hakemuksia usean lukiokoulutuksen järjestäjän yhteistyönä toteuttamiin yhteishankkeisiin. Yhteishankkeen päähakijana toimiva lukiokoulutuksen järjestäjä koordinoi hakemuksen laatimista, hankkeen hallinnointia, toimeenpanoa, taloutta ja selvitysten laatimista. Yhteistyökumppanit, joilla on omat osatoteuttamissuunnitelmansa ja talousarvionsa, nimetään erikseen hakulomakkeella. Yhteishankkeen yhteistyökumppanien tulee olla hakukelpoisia koulutuksen järjestäjiä, ja niitä koskevat samat ehdot ja velvollisuudet kuin hakijaorganisaatiota. Yhteistyökumppanit laativat yhteistyösopimuksen päähakijan kanssa.

Koulutuksen järjestäjät voivat vaihtoehtoisesti hakea avustusta yksin toteuttamaansa yhden koulutuksen järjestäjän hankkeeseen.

Avustushakemus tehdään sähköisellä hakulomakkeella. Hakuaika päättyy maanantaina 24.11. klo 16.15.

Hakemus tulee tallentaa ja lähettää käsiteltäväksi Opetushallituksen valtionavustusjärjestelmään määräajan kuluessa. Määräajan jälkeen saapunutta hakemusta ei käsitellä.

Hakijan tulee tutustua Opetushallituksen Yleisohjeeseen avustuksen hakijalle ja käyttäjälle.

Hakemuksia arvioidaan seuraavien kriteerien perusteella:

  • Hankkeen tavoitteet, toiminta ja tavoiteltavat tulokset vastaavat hakutiedotteessa asetettuja tavoitteita ja kehittämiskohteita
  • Hankkeessa tavoiteltavia tuloksia ja tuotoksia voidaan skaalata ja levittää myös valtakunnallisesti
  • Hankkeen kustannusarvio on realistinen suhteessa suunniteltuun toimintaan

Opetushallitus päättää hankesuunnitelman kokonaisarvioinnin perusteella kunkin hakijan saaman lopullisen avustussumman.

Myönteisen päätöksen saaminen edellyttää, että hakija on antanut pyydetyt selvitykset hakijalle aiemmin myönnettyjen valtionavustusten käytöstä.

Päätökset tehdään, kun kaikki hakemukset on käsitelty, kuitenkin viimeistään 15.12.2025. Päätökset lähetetään hakemuksessa ilmoitetuille tahoille Opetushallituksen sähköisestä valtionavustusjärjestelmästä.

Lisätietoja ja neuvontaa antavat seuraavat henkilöt:

Opetusneuvos Jukka Vetoniemi, p. 029 533 1720

Opetusneuvos Nina Tatti, p. 029 533 1077

Opetusneuvos Kimmo Koskinen, p. 029 533 1107

Opetusneuvos Yvonne Nummela, p. 029 533 1523 (ruotsinkielinen koulutus)

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi [at] oph.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]oph[dot]fi)