OSCAR-hanke ammatillisten opiskelijoiden henkistä hyvinvointia ja koulupudokkuutta ehkäisemässä

Overcoming Student Challenges & Aiding Retention – OSCAR on Erasmus+ -ohjelmasta rahoitettu hanke, jonka tavoitteena on saada ammatillisen koulutuksen opiskelijat viihtymään koulussa ja voimaan hyvin niin, etteivät he jättäisi opintojaan kesken. Suomesta hankkeessa on mukana Itä-Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla toimiva Careeria Jukka Hakalan koordinoimana.

Jotta yliopisto ei olisi valkoisten klubi

Yliopiston ovet aukenivat Jenny Kasongolle, kun hän kävi Euroopan solidaarisuusjoukkojen tukeman, näkyvien vähemmistöjen edustajille suunnatun Equality as Preparation -valmennuskurssin. Valmennuskurssi- ja mentorointihanke syntyi reaktiona koulutuksen periytyvyyteen, maahanmuuttajien aliedustukseen ja rakenteelliseen rasisimiin yliopistossa.

Kohtauspaikka jopa koronan aikaan

Y-Line on Euroopan solidaarisuusjoukkojen rahoittama nettikeskusteluhanke nuorilta nuorille. Teemailloissa pureudutaan nuoria askarruttaviin aiheisiin, päiväsaikaan virtuaalikahvitellaan. Tavoitteena on torjua syrjäytymistä keskustelemalla matalalla kynnyksellä, avoimesti ja anonyymisti.

Läksykerho on hyöty ja hupi samassa paketissa

21-vuotiaalla oululaisella Faiza Abdulqadirilla oli idea: tarvitaan läksykerho ainaisten kahvittelukerhojen sijaan. Ideasta tuli totta sinnikkyydellä, Rauhankasvatusinstituutin työpajan avulla sekä Euroopan solidaarisuusjoukkojen rahoituksella. Pian läksykerholaiset jo puursivat yhteisvoimin niin, että ajantajukin välillä katosi.

Kulttuurikahvila Monroe tarjoaa herkkua masulle ja mielelle

Kajaanin kulttuurikahvila Monroe käynnistyi Kulttuuripaja Marilynin nuorten mielenterveyskuntoutujien aloitteesta pop-up-kahvilana ja kasvoi kuukausittaiseksi teemakahvilaksi Euroopan solidaarisuusjoukkojen rahoituksella. Kahvilan tavoitteena on toimia siltana valtaväestön ja yhteiskunnan marginaalissa elävien nuorten välillä.

Verkostot auki valokuvataiteen tekijöille

Suomen valokuvataiteen museolle Luova Eurooppa -hankkeet ovat hyvä keino pysyä ajan tasalla alan kehityksestä ja tavata muita toimijoita. Museoon ne ovat tuoneet kansainvälisiä näyttelyitä ja tekijöitä, taiteilijoille ne ovat avanneet alan verkostoja ja näköalapaikkoja.

Music Manager’s Forum Finland luotsaa musiikkimanagerien mentorointihanketta läpi poikkeusaikojen

EMMMA-mentorointihanke syntyi kentän tarpeesta tukea ja kouluttaa aloittelevia musiikkimanagereita. Eurooppalaiset ammattilaiset yhdistivät voimansa, ja koronapandemiankin tuomat haasteet käännettiin lopulta erilaiseksi voitoksi uudelleenarvioimalla hankkeen painopisteitä.

Nuorten aktiivisen elämäntavan jatkumisen tähden

-Aloitimme tyhjältä pöydältä, ilman aiempaa kokemusta vastaavista kansainvälisistä hankkeista, puhumattakaan että hankekumppaneita olisi ollut tiedossa. Aktiivisella ja tehokkaalla yhteistyöllä...

DigiVET4All-hankkeessa kehitetään parempaa opiskelijakokemusta

Digitalisaatiosta ja sen paremmasta hyödyntämisestä myös ammatillisessa opetuksessa on puhuttu jo vuosikausia. Koronapandemian iskettyä keväällä 2020 aihe on kuitenkin ajankohtaisempi kuin hanketta suunniteltaessa kukaan olisi osannut kuvitellakaan. Lue kokemuksia Erasmus+ -ohjelman rahoittamasta DigiVET4All -hankkeesta.

Liikunta vahvisti elimiä, asiantuntemusta ja ihmissuhteita

Juoksijan rinnalla kiiruhtaa kuin varjona toinen. Ilman häntä juoksija ei jaksaisi juosta, tai olisi edes hengissä. European Transplant Sport Weekin eli ETSW:n logo kertoo tapahtumaviikosta syvemmin kuin sata sanaa.
Näytetään 1-10/89