Korona hankaloittaa vaihto-opiskelijoiden lisäksi myös Suomeen tulevien tutkinto-opiskelijoiden tilannetta

Koronapandemia on vaikuttanut merkittävästi korkeakoulujen kansainväliseen opiskelijaliikkuvuuteen. Opetushallitus on selvittänyt vuoden mittaan tilannekuvaa useammallakin kyselyllä liikkuvuuden määristä ja korkeakoulujen järjestelyistä. Tuorein kysely osoitti, että korona on hankaloittanut vaihto-opiskelijoiden lisäksi monin tavoin myös korkeakoulujen ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden tilannetta.

Uusien liikkumissuositusten mukaan lapsille ja nuorille suositetaan monipuolista, reipasta ja rasittavaa liikuntaa vähintään tunti päivässä

Kaikille 7−17-vuotiaille suositellaan monipuolista, reipasta ja rasittavaa liikkumista vähintään 60 minuuttia päivässä yksilölle sopivalla tavalla, ikä huomioiden. Tämä käy ilmi opetus- ja kulttuuriministeriön 7.4. julkaisemista uusista kansallisista lasten ja nuorten liikkumissuosituksista.

Korkeakouluihin 157 800 hakijaa kevään toisessa yhteishaussa

Korkeakoulujen kevään yhteishaku päättyi keskiviikkona 31.3. Hakijoista 47 % haki pelkästään ammattikorkeakouluun, 39 % pelkästään yliopistoon ja 14 % molempiin. Määrällisesti eniten hakijoita pyrkii...

Opetushallituksen raportti: Etäopetusta haastavan digitaalisen kuilun kaventamiseen tarvitaan kansallisia toimenpiteitä

Kansainvälisten ja kotimaisten selvitysten mukaan Suomi onnistui varsin hyvin koronakevään 2020 poikkeuksellisissa opetusjärjestelyissä. Esille on silti noussut myös useita kehittämistä vaativia asioita. Esimerkiksi koulujen, oppilaitosten ja kuntien väliset erot digitaalisissa laitteissa ja ohjelmistoissa sekä niihin liittyvässä osaamisessa uhkaavat oppijoiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Ilman kansallisia toimenpiteitä digitaalinen kuilu uhkaa entisestään syventyä, todetaan Opetushallituksen tuoreessa raportissa.

Tartuntatautilain muutoksen tuomat velvoitteet on päivitetty tukimateriaaleihimme

Tartuntatautilain muutos tuli voimaan 22.2.2021. Lakiin sisältyvä väliaikainen 58 c § asetti velvoitteita myös varhaiskasvatuksen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjille kaikilla koulutusasteilla...

THL:n ilmanvaihto-ohjeistus koskee myös varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen tiloja

Ilmanvaihtokysymykset on huomioitava varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa, korkeakoulutuksessa, vapaassa sivistystyössä ja taiteen...

Palkituissa eTwinning-projekteissa parannettiin kielitaitoa ja opittiin tekemään yhteistyötä verkossa

Vuoden 2020 parhaina suomalaisina eTwinning-projekteina on palkittu Karkun evankelisen opiston lukion "Listen to my radio: Breaking news" ja Oulun normaalikoulun "Women who changed the world". Koronapandemian aikana toteutuneissa projekteissa korostui verkkoalustojen hyödyntäminen kansainvälisessä yhteistyössä.

Valtakunnallinen etäopetussuositus päättyy: päätökset tehdään jatkossa alueellisen tilanteen mukaan paikallisesti

Hallituksen helmikuussa suosittama etäopetusjakso peruskoulun yläluokilla ja toisella asteella päättyy maanantaina 29.3. Ministeri Saramo kertoi 24.3.2021, että jatkossa etäopetukseen siirtymisestä tehdään päätökset paikallisesti.

Maailman suurin opettajien ilta 24.3.2021 – Miten voit, opettaja?

Kutsumme kaikki varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten opettajat, johtajat ja koko muun henkilökunnan Maailman suurimpaan opettajien iltaan 24.3. klo 18. Tule jakamaan kokemuksia viime vuodesta ja kuulemaan puheenvuoroja jaksamisesta ja hyvinvoinnista.

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa: tarjolla 51 000 aloituspaikkaa

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 17.3.2021 klo 8 ja päättyy keskiviikkona 31.3.2021 klo 15. Haettavana on noin 51 000 aloituspaikkaa lähes 1 700 hakukohteessa. Hakemuksen voi täyttää osoitteessa opintopolku.fi.
Näytetään 41-50/714