Opintopolku-palvelun tiedonsiirtoihin liittyvä virhe on korjattu – korkeakoulut tarkistavat yhteishaun todistusvalintojen tuloksia parhaillaan

Korkeakoulut tiedottavat hakijoita jatkotoimenpiteistä. Seuraa oman hakukohteesi viestintää.

Oppijakeskeinen työskentely oli keskiössä myönnettäessä vuoden 2022 eTwinning-palkintoja

Vuoden 2022 suomalaisina eTwinning-projekteina palkittiin kolme projektia eri koulutussektoreilta. Niitä kaikkia yhdistää työskentelyn oppijakeskeinen lähestymistapa.

Eurydice-raportti: Suomi saa hyvän arvosanan korkeakouluopiskelijoiden kansainvälisen liikkuvuuden tukemisessa

Tuoreen raportin mukaan Suomi on onnistunut hyvin opiskelijaliikkuvuudesta tiedottamisessa ja neuvonnassa, vieraiden kielten opiskelumahdollisuuksien järjestämisessä, ulkomailla opiskelun taloudellisessa tukemisessa sekä ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksiluvussa ja tutkintojen tunnustamisessa. Parannettavaa on vielä haavoittuvassa asemassa oleville liikkujille tarjottavassa tuessa.

Peruskoulun päättää tänä lukuvuonna lähes 62 000 oppilasta 

Opetushallituksen arvion mukaan lähes 62 000 peruskoululaista suorittaa opintonsa päätökseen tänä keväänä. Ylioppilaaksi valmistuu noin 25 100. Ammatillisesta koulutuksesta kevätlukukautena valmistuvien määrä tiedetään heinäkuussa.

Opintotietojen käyttö KOSKI-palvelun kautta huimassa kasvussa

Laadukas data ja maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen tietovarantopalvelu sujuvoittavat muun muassa oppijoiden asiointia ja omien opintotietojen hyödyntämistä työnhaussa ja jatko-opintoihin hakeutuessa.

Vastuullisuus näkyy kattavasti Opetushallituksen toiminnassa

Opetushallitus on julkaissut vastuullisuusraporttinsa vuodelta 2022. Raportissa tarkastellaan viraston toimintaa kestävän kehityksen tavoitteiden näkökulmasta. Vastuullisuus näkyy läpileikkaavana teemana viraston toiminnassa.

Suomessa verrattain iso osa korkeakouluopiskelijoista saa opintotukea - opintojen maksullisuudessa ja opiskelijoiden taloudellisessa tuessa eroja ja yhtäläisyyksiä Euroopan maiden välillä

EU:n Eurydice-verkoston raportissa verrattiin korkeakouluopintojen maksullisuutta ja opiskelijoiden taloudellista tukea Euroopan eri maissa. Korkeakouluopiskelijoita tuetaan taloudellisesti kaikissa vertailun maissa, mutta tuen tavat vaihtelevat.

Demokratiakasvatuksen pilottihankkeesta inspiroivia näkökulmia ja uusia malleja oppilaiden osallisuuteen

Hyviä osallistumisen tapoja esittelevän julkaisun ja verkkosivuille koottujen uusien mallien avulla Opetushallitus tarjoaa suomalaisille peruskouluille helposti käyttöön otettavia tapoja kehittää opetussuunnitelman mukaista demokratia- ja ihmisoikeuskasvatusta eri puolilla Suomea.

Opiskeluhuoltopalvelujen saatavuus lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa vaihtelee – liikuntaa tulisi lisätä toisella asteella

Toisen asteen koulutuksessa on mahdollista edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja terveyttä monin eri tavoin. Lukioiden ja ammatillisen koulutuksen toimipisteiden välillä on kuitenkin eroja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Opetushallituksen yhdessä tekemistä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen lukioissa ja ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa -tiedonkeruista.

Kurt Torsell jatkaa Opetushallituksen ruotsinkielisen toiminnan johtajana

Kurt Torsell on työskennellyt ruotsinkielisen toiminnan johtajana lokakuusta 2019. Hän jatkaa toiselle määräaikaiselle johtajakaudelle 1.9.2023–31.8.2028.
Näytetään 71-80/1048