Vaasalainen osuuskunta tarttui vaikeaan mutta tärkeään aiheeseen

mitä on väkivalta digitaalisilla media-alustoilla, miten se ilmenee ja millaisia ratkaisuja nuoret toivovat näkevänsä sen vähentämiseksi? Muun muassa nämä kysymykset ovat vahvasti agendalla Osuuskunta 3E:n ”Youth for non-violent behaviour in digital media” -hankkeessa, joka sai rahoituksen Erasmus+ -ohjelmasta.

”Tunnistimme, että meillä voisi olla toisillemme annettavaa”

Sateenkaari-ikkuna ry:n ja Ljubljana Priden pienimuotoisessa kumppanuushankkeessa kehitettiin sosiaalisesti kestävää vertaistoimintaa sateenkaarinuorille, joilla on haasteita asunnottomuuden ja mielenterveyden kanssa.

Inklusiivista vapaaehtoistyötä edistämässä

Inklusiivisen vapaaehtoistyön ytimessä on ajatus siitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus toimia vapaaehtoisen roolissa omana itsenään ja omien taitojensa ja kykyjensä puitteissa silloinkin, kun hän tarvitsee erityistä tukea vapaaehtoisena toimimiseen. Volunteer & Go! -kumppanuushankkeen keskiössä oli nuorten minäpystyvyyden ja osallisuuden vahvistaminen tuetun vapaaehtoistyön keinoin.

Taksvärkin vaikuttajaryhmä tuo nuorten ääntä kuuluviin yhteiskunnallisessa keskustelussa

Taksvärkin Mun valinta vaikuttaa -hankkeessa keskitytään mielenterveyteen ja yhdenvertaisuuteen nuorten näkökulmasta. Hankkeen ohjaimissa oleva Challengers-ryhmä on 13–18-vuotiaille tarkoitettu vaikuttamistyön ryhmä, jossa nuorten pääsevät osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja oppimaan erilaisia vaikuttamisen tapoja. Rahoituksen nuorten osallistumishanke sai Erasmus+ -ohjelmasta.

Haastavassa eurooppalaisessa tilanteessa nuorisoalan toimijat kaipaavat kontakteja ja yhteistyötä

Vaikuttava kansainvälinen joukko NEET-nuorten kanssa työskenteleviä nuorisotyön ammattilaisia 14 maasta kohtasi Helsingissä 9.–13.9.2024 kumppanuudenhakutilaisuudessa Partnership building activity for NEET organisations aiming for Erasmus+ small-scale partnership projects in youth sector.

Kansainvälisyys tukee lastensuojelun piirissä olevien nuorten henkilökohtaista kasvua ja itsenäistymistä

”Oltiin niin innoissamme, että lähdettiin heti suunnittelemaan uutta” SOS-Lapsikylän kohdalla kansainvälisyyden porttiteoria pitää 100-prosenttisesti paikkansa: heti ensimmäisen...

Junamatka Barcelonaan vaati suunnittelua ja laajensi maailmankuvaa

”Innostuin kertaheitolla" Kolmisen viikkoa kestäneellä matkalla matkanjohtajana toimi Kalajoen kaupungin nuorisotyöntekijä Adrian Bonnet. DiscoverEU-ohjelma ei ollut hänelle ennestään tuttu, mutta hän...

Romaninuorisotyöntekijöiden seminaari oli Carmen Valeriuksen toteutunut unelma

Suomen Romaniyhdistys ry on muutamassa vuodessa ottanut Erasmus+ -ohjelman nuorisoalan rahoituksen tehokäyttöön. Viimeisin raportoitu hanke oli nuorisotyön koordinaattori Carmen Valeriuksen haaveilema romaninuorisotyön seminaari. Se lisäsi intoa ajatella entistäkin isommin.

Youth Work Beyond Boundaries – Virtuaalitodellisuus käytännössä

Nuorisokeskus Marttisissa järjestettiin 13.–17.2.2024 koulutus virtuaalitodellisuuden hyödyntämisestä nuorisotyössä. Koulutuksessa käytiin läpi virtuaalitodellisuudessa käytettävää teknologiaa, erilaisia nuorisotyöhön soveltuvia ohjelmia ja pelejä sekä hyviä käytänteitä ohjaustyöhön. Erityisenä painotuksena koulutuksessa pidettiin sitä, että erilaisia virtuaalitodellisuuden ympäristöjä voitaisiin hyödyntää tulevaisuudessa Erasmus+ -nuorisovaihtojen yhtenä työkaluna.

”Perspektiiviä lähdin hakemaan, ja sitä kyllä sain” – kuntien osallisuustyötä esitelleellä kansainvälisellä opintovierailulla oli tarjottavaa myös kotimaisille osallistujille

Sarjassaan toinen Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto (Nuva) ry:n ja EU:n nuoriso-ohjelmien Suomen kansallisen toimiston järjestämä opintovierailu veti Helsinkiin nuorten osallisuudelle omistautuneita nuorisoalan ammattilaisia ympäri Eurooppaa. Suomalaisosallistujat pääsivät tutustumaan eurooppalaisiin todellisuuksiin, ammentamaan ideoita omaan työhönsä sekä paistattelemaan poikkeuksellisessa ilmapiirissä.
Näytetään 1-10/67