Erasmus+ Youth in Action -hankkeissa näkyy nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus ja huoli ilmastosta

Erasmus+ Youth in Action -ohjelma tuki vuoden 2019 toisella hakukierroksella nuoriin liittyviä hankkeita lähes puolella miljoonalla eurolla. Nuorten hankkeissa näkyivät nuorille tärkeät aiheet, kuten ilmastonmuutos, mielenterveys ja toisen asteen koulutus.

EU:n nuoriso-ohjelmat: syksyn haku päättyy 8.10.2019

Euroopan komissio on siirtänyt EU:n nuoriso-ohjelmien syksyn hakukierroksen päättymisaikaa. Hakukierros umpeutuu tiistaina 8.10.2019 klo 13.00 Suomen aikaa (12.00 CET).

Erasmus + -ohjelma vaikuttaa: Opetushallituksen seminaari avasi ohjelman mahdollisuuksia ja toiminnan tuloksia

Opetushallitus järjesti 6.9.2019 Erasmus+ -vaikuttavuusseminaarin Finlandia-talossa. Seminaarissa keskusteltiin kuluvan ohjelmakauden aikaansaannoksista, globaaleista tulevaisuuden haasteista sekä mahdollisista keinoista lisätä ohjelman vaikuttavuutta. Seminaariin osallistui paikan päällä ja etänä noin 300 henkilöä.

Suomalaista nuorisotyön osaamista viedään ulkomaille

Erasmus+ -ohjelma tukee vuoden 2019 ensimmäisellä hakukierroksella nuorisoalan hankkeita yli miljoonalla eurolla. Nuorisovaihtojen lisäksi tukea myönnettiin muun muassa suomalaisen nuorisotyön osaamisen viemiseen ulkomaille.

Kohti unelmia Nuori2019 -tapahtumassa Turussa!

Tule nuorisoalan Nuori2019-tapahtumaan Turkuun kuulemaan mitä EU:n nuoriso-ohjelmat, Erasmus+ Youth in Action ja Euroopan solidaarisuusjoukot, voivat sinulle ja organisaatiollesi tarjota.
Näytetään 1-5/5