Yhtenäinen arviointikulttuuri tavoitteena

Oppimisen arvioinnin kansallinen konferenssi kokosi reilut kaksisataa osallistujaa Helsingin Messukeskukseen 10.–11.4.2017. Päivien ohjelmassa oli niin arviointia käsitteleviä luentoja kuin työpajatyöskentelyä, jossa oli aikaa kokemusten vaihdolle ja yhteiselle kehittämiselle.

Sujuvatko siirtymät ammatillisessa koulutuksessa?

Koulutuksen järjestäjien toimintaprosessit ja vastuunjako näyttävät toimivan varsin hyvin eri nivelvaiheissa. Laadukas ohjaus ja sujuva yhteistoiminta varmistavat opiskelijalle onnistuneen siirtymisen koulutusmuodosta toiseen tai alalta toiselle.

Digitalisaatio muuttaa ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjä

Ammatillisen koulutuksen digitalisaation kehittäjillä oli tilaisuus tutustua robotisaation uusimpiin kehityssuuntiin, kun Opetushallitus järjesti koulutuspäivän Tampereen Techopolis Hermiassa 24.3.

Kuukauden tilasto: Oppisopimuskoulutus pähkinänkuoressa

Vuonna 2015 oppisopimuskoulutuksena suoritettiin kaikkiaan 12 200 ammatillista tutkintoa, joka on noin kuudennes (16,4 %) kaikista vuonna 2015 suoritetuista toisen asteen ammatillisista tutkinnoista

Ammatillisten oppilaitosten savuttomuus vaatii selkeitä toimintaohjeita ja sitoutumista

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät tiedostavat tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön haitat sekä tupakkalaista tulevat velvoitteensa puuttua käyttöön. Käytännön savuttomuustyössä on kuitenkin haasteita ja paljon kehitettävää. Henkilökunnalla on halua savuttomuustyöhön mutta vakiintuneet toimintatavat puuttuvat, todetaan Opetushallituksen ja Syöpäjärjestöjen teettämässä tutkimuksessa.

Ammattitaidon SM-kisojen karsinnat käynnissä

Taitaja on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ammatillisen koulutuksen päätapahtuma. Taitaja-lajit kattavat lähes kaikki ammattioppilaitoksissa opiskeltavat alat. Loppukilpailut pidetään...

Digitalisaation vaikutukset ammattiosaamiseen tutkimuskohteena

Tutkimuksen avulla selvitetään digitalisaation vaikutukset osaamisen ja oppimisen kehittymiseen ammatillisessa koulutuksessa. Lisäksi selvitetään, minkälainen rooli digitalisaatiolla nähdään...

Tekstiili- ja muotialan uudistettu ammatillinen koulutus tuottaa osaamista alan muuttuviin osaamistarpeisiin

Uudet tutkinnot ovat nyt osa ammatillisen koulutuksen tutkintorakennetta uudistettuine tutkintonimikkeineen. Tutkintojen muodostumisesta on tehty opiskelijan ja työelämän näkökulmasta joustavia ja...

Uudistukset ja lukeminen olivat esillä Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa

Foorumin teemana oli tänä vuonna Lukemalla parempi maailma. Opetushallituksen Pia Lumme esitteli puheenvuorossaan Lukuliikkeen toimintaa ja sen ilmentymiä suomalaisessa yhteiskunnassa. Lumpeen mukaan...

Koulurauhan julistus: hyväksyvä ilmapiiri on jokaisen vastuulla

Koulurauha julistetaan Kajaanissa 20. elokuuta, kun nuoret lukevat kirjoittamansa Koulurauhan julistuksen. Tapahtuma on aloitus lukuvuoden 2019–2020 Koulurauha-ohjelmalle, jonka teema on tänä vuonna vastuu. Seuraa tapahtumaa verkossa ja tutustu materiaaleihin osoitteessa koulurauha.fi.
Näytetään 11-20/72