Psykologi- ja kuraattoritoiminnan haasteet vaikeuttavat avun saantia lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa

Psykologien ja kuraattoreiden työn edellykset poikkeavat toisistaan eri oppilaitoksissa. Työntekijän vastuulla oleva opiskelijamäärä on kuraattoreilla keskimäärin 995 ja psykologeilla 1311, mutta määrät vaihtelevat molemmilla ammattiryhmillä paljon. Eroja on myös toimipisteiden lukumäärissä, työajan jakautumisessa eri tehtäviin, mahdollisuudessa täydennyskoulutukseen ja työnohjaukseen sekä kuraattorien koulutustaustassa.

Opiskelijoiden ja oppilaiden turvallisuus sekä koulun tuki kriisitilanteessa on ensisijaisen tärkeää

Kuopiossa Savon ammattiopistolla tapahtui tiistaina 1.10. väkivallanteko, joka on järkyttänyt syvästi Suomea ja koulumaailmaa.

Ohjeita opettajalle kriisitilanteen käsittelyyn oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa

Kuopion väkivallanteon kaltaiset tapahtumat järkyttävät meitä kaikkia. Asian uutisointi mediassa saattaa hämmentää ja pelottaa erityisesti lapsia ja nuoria. Koska väkivallanteko tapahtui koulussa koulupäivän aikaan, on kouluilla erityisen tärkeä rooli lasten ja nuorten turvallisuuden tunteen palauttamisessa.

Uudistuvassa lukiossa tuetaan entistä enemmän oppimista ja opinnoissa jaksamista sekä hankitaan valmiuksia jatko-opintoihin ja työelämään

Lukio-opiskeluun on pian luvassa muutoksia, kun koulut lähtevät muovaamaan opetustaan uusien valtakunnallisten lukion opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Monilta osin lukioissa opetus jatkuu kuten ennenkin. Näkyvimmät muutokset liittyvät opittaviin elämänhallinnan ja vastuullisen vaikuttamisen taitoihin, opinto-ohjaukseen ja opintojen jäsentämiseen.

Selvitys: Uudistuva ammatillinen koulutus haastaa oppilaitoksia muuttumaan

Siirtymien vaikutus koulutuspolun eheyteen -selvityksessä tarkastellaan ammatillisen koulutuksen nykytilaa ja kehittämistarpeita. Tulokset perustuvat 36 oppilaitosvierailuun ja keskusteluihin yli 300...

THL:n ja Opetushallituksen kysely: Yhdenvertaisuus ei toteudu koulujen kuraattori- ja psykologipalveluissa

Tuloksia THL:n ja Opetushallituksen koulukuraattoreille ja koulupsykologeille tekemästä kyselystä

Seksuaalinen väkivalta on vakava rikos, josta on hyvä puhua myös koulussa

Merkittävä osa lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta tapahtuu vapaa-ajalla. Jos koulun tietoon tulee tilanteita, joihin liittyy seksuaalista väkivaltaa, on...
Näytetään 1-7/7