Korkeakouluopiskelijoiden ulkomaanjaksojen määrä nousi, mutta ei vielä koronaa edeltävälle tasolle
Tilastopalvelu Vipusen tuoreet tilastot kertovat, että suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden tekemien ulkomaanjaksojen määrä kasvoi vuonna 2022, mutta edelleen jäädään kauas koronaa edeltäneestä tasosta. Erityisesti ammattikorkeakouluopiskelijoiden tilanne näyttää elpyvän hitaasti.
Ajankohtaista
Korkeakoulutus
Erasmus+ korkeakoulutukselle
Nordplus Korkeakoulutus
Luupin alla: Mitä tilastot kertovat varhaiskasvatukseen osallistumisesta ja sen järjestämisestä Suomessa?
Yhä suurempi osa 1–6-vuotiaista lapsista osallistuu varhaiskasvatukseen, mutta osallistujien määrä laskee ikäluokkien pienenemisen myötä. Osallistumisaste vaihtelee eri puolilla Suomea ja valtaosa lapsista saa kunnallisen päiväkodin tarjoamaa varhaiskasvatusta, selviää tilastopalvelu Vipusen tilastoista.
Ajankohtaista
Varhaiskasvatus
TUVA-koulutuksessa aloitti syyslukukaudella runsaat 8 000 opiskelijaa
Vipunen-tilastopalvelun tilastojen mukaan elokuussa 2022 käynnistyneeseen TUVA-koulutukseen osallistui syyslukukaudella noin 8 060 opiskelijaa. Uusi tutkintokoulutukseen valmentava koulutus yhdistää aiemmat perusopetuksen lisäopetuksen eli ns. kymppiluokan, lukioon valmistavan LUVA-koulutuksen sekä tutkintokoulutukseen valmentavan VALMA-koulutuksen.
Ajankohtaista
Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus
Varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa tällä hetkellä noin 9 000 ukrainalaista – kuntien vaikeaa arvioida kotikunnan saamisen vaikutuksia
Varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa oli tammikuussa 2023 noin 9 000 ukrainalaista. Moni Suomeen tullut ukrainalainen voi pian saada kotikunnan, mikä saattaa lisätä varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa olevien ukrainalaisten määrää.
Ajankohtaista
Ammatillinen koulutus
Esiopetus
Lukiokoulutus
Perusopetus
Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus
Varhaiskasvatus
EU:n uusin koulutuksen seurantaraportti ei tarjoa yllätyksiä
Euroopan komission vuosittainen Education and Training Monitor seuraa koulutukselle asetettujen EU-tason tavoitteiden saavuttamista. Tuore vuoden 2022 raportti ei sisällä yllätyksiä: Suomi on monella mittarilla edelleen mallioppilas.
Ajankohtaista
Aikuiskoulutus
Ammatillinen koulutus
Korkeakoulutus
Lukiokoulutus
Perusopetus
Varhaiskasvatus
Luupin alla: Perusopetuksen kiinteistökustannukset
Kiinteistökustannukset ovat lasten ja nuorten 9-vuotisen perusopetuksen järjestämisen kustannuksissa toiseksi suurin kuluerä opetuksen jälkeen. Vuonna 2021 kiinteistökustannusten osuus oli noin neljännes.
Ajankohtaista
Perusopetus
Tiedonkeruut.fi julkaistaan nyt myös ruotsiksi
Tiedonkeruut.fi/ Datainsamlingar.fi -palvelusta löytyvät opetusalaa koskevat kyselyt on nyt pääasiassa kuvattu myös ruotsiksi. Palvelusta löytyy myös linkkejä kyselyistä syntyneisiin aineistoihin.
Ajankohtaista
Vuoden 2021 varhaiskasvatustiedot on julkaistu Vipunen-palvelussa
Ensimmäinen Opetushallituksen ylläpitämän Varhaiskasvatuksen tietovarannon Vardan tietoihin pohjautuva varhaiskasvatuksen vuosiraportti on julkaistu opetushallinnon Vipunen-tilastopalvelussa.
Ajankohtaista
Varhaiskasvatus
Luupin alla: Lukiolaisten matematiikan ainevalinnat vuosina 2010–2021
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistukset ovat herättäneet keskustelua lukiolaisten ainevalinnoista. Korkeakoulupaikkaa hakevat hyötyvät lukion matematiikan pitkän oppimäärän suorittamisesta: siinä on eniten suoritettavia kursseja, mikä myös tuottaa eniten pisteitä todistusvalintojen pisteytysmalleissa. Miltä matematiikan opiskelu näyttää tilastojen valossa?
Ajankohtaista
Lukiokoulutus
Korona vähensi suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden ulkomaanjaksoja myös vuonna 2021
Opetushallituksen tilastot osoittavat, että vuosi 2021 oli korkeakoulujen opiskelijaliikkuvuudessa edelleen selvästi koronavuosi. Tämä näkyi erityisesti Suomesta lähteneiden opiskelijoiden määrässä, mutta Suomeen tulevien opiskelijoiden määrä oli jo lähempänä pandemiaa edeltänyttä aikaa.
Ajankohtaista
Korkeakoulutus
Erasmus+
Erasmus+ korkeakoulutukselle