Hyppää pääsisältöön

HEI ICI -hankkeiden 2017-2020 tuloksia

Ohjelmakauden 2017–2020 aikana uudistettiin lähes 30 tutkinto-ohjelmaa ja yli 50 yksittäistä kurssia. Korkeakoulujen yhteistyön keskeisimpänä saavutuksena oli koulutuksen laadun parantaminen kumppanimaiden korkeakouluissa.

Korkeakoulutuksen kehitysyhteistyöohjelma HEI ICI (Higher Education Institutions Institutional Cooperation Instrument) tukee suomalaisten ja kehittyvien maiden korkeakoulujen välisiä yhteistyöhankkeita, joiden avulla vahvistetaan ja kehitetään korkeakoulutusta. Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden korkeakouluille osallistua kehittyvien maiden korkeakoulusektorin vahvistamiseen. HEI ICI -ohjelma jatkuu uudella ohjelmakaudella vuosina 2020–2024.

Vuosina 2017–2020 HEI ICI -ohjelmaa rahoitettiin 12 miljoonalla eurolla. Rahoituksella toteutettiin 20 hanketta 16 maassa. Hankkeissa vahvistettiin erityisesti kehittyvien maiden korkeakoulutuksen laatua, pedagogisia valmiuksia, korkeakoulutuksen työelämäyhteyksiä sekä opiskelijoiden pääsyä korkeakoulutuksen piiriin.

Ohjelmakauden keskeisimpänä saavutuksena oli korkeakoulutuksen laadun parantaminen kohdemaissa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Ohjelmakauden aikana suomalaiset ja kumppanimaiden korkeakoulut kehittivät ja uudistivat yhdessä lähes 30 tutkinto-ohjelmaa ja yli 50 yksittäistä kurssia eri opintoaloilla. Nämä ohjelmat ja kurssit hyväksyttiin virallisesti osaksi kumppanikorkeakoulujen opintotarjontaa.

Koulutuksissa kehitettiin opettajien metodologisia ja pedagogisia valmiuksia keskittyen erityisesti innovatiivisiin oppijakeskeisiin menetelmiin. Lisäksi useissa hankkeissa vahvistettiin tutkimuskapasiteettia. Korkeakoulujen toimijat julkaisivatkin yli 100 tutkimusartikkelia HEI ICI -hankkeisiinsa liittyen ohjelmakauden aikana.

Lue lisää tuloksista ohjelmakauden synteesiraportista:  Results of the HEI ICI programme 2017-2020

Ulkoministeriö rahoittaa HEI ICI -ohjelman Suomen kehitysyhteistyörahoista ja Opetushallitus vastaa ohjelman hallinnoinnista.