Innovatiivista yrittäjyyttä maatalousalalle Sambiassa ja Keniassa
Kun kehitysyhteistyössä puhutaan innovaatioista, mieleen tulevat yleensä kaupungit, startupit ja kännykkäsovellukset. Suurin osa ihmisistä kuitenkin työskentelee maataloudessa, ja maatalous on tyypillinen elinkeinoelämän veturi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Niinpä elokuussa päättynyt HEI-ICI-hanke PBL-BioAfrica suuntasikin katseensa maatalouteen ja sen ympärillä pyörivään liiketoimintaan.
”Maha täynnä on kivempi puhua vaikka digistä ja datasta”, sanoo hankkeen koordinaattori, Hämeen ammattikorkeakoulun tutkijayliopettaja Eija Laitinen naurahtaen.
Yhteistyökumppanit olivat yliopistoja Keniassa ja Sambiassa, joita molempia ovat koitelleet kuivuudet viime vuosina. Kenian itä- ja koillisosissa on ollut ruokakriisi jo useamman vuoden ajan, Sambiassa taas vain noin puolet väestöstä saa päivittäisen kalorimäärän syödäkseen.
”Meillä on ollut kuivuutta kolme vuotta peräkkäin, ja sateesta riippuvaiset viljelijät ovat saaneet kärsiä. Tällä hetkellä Sambiaan tuodaan maissia Tansaniasta, jotta ruokaturvan aukot saadaan paikattua”, sanoo Idani Lichilo, hankkeen koordinaattori Mulungushin yliopistosta Sambiasta.
Yksi tärkeä tapa vastata ruokaturvan ongelmiin onkin hänestä suhtautua maatalouteen liiketoimintana, jota kehitetään kestäväksi markkinatalouden periaatteilla – perinteisesti etenkin pienviljelyyn on suhtauduttu Sambiassa ennemminkin elämäntapana kuin yritystoimintana.
Ilmastoälykästä biotaloutta
Siksi hankkeessa keskityttiin maatalousyrittäjyysopetukseen.
”Halusimme tuottaa osaajia, jotka voisivat kontribuoida arvoketjuihin”, sanoo Eija Laitinen. ”Siten maataloudesta tulisi tehokkaampaa ja tuloksellisempaa.”
Ruokaketju pellolta lautaselle kattaa paljon muutakin kuin ruoantuotannon. Siihen liittyy kokonainen ekosysteemi logistiikasta jätevirtoihin ja kiertotalouden ja kestävän kehityksen vaateisiin.
”Paljon on puhuttu ilmaston kannalta viisaasta biotaloudesta ja innovatiivisesta yrittäjyysopetuksesta”, Laitinen sanoo.
Kurssien luominen ja opetussuunnitelman päivittäminen olivatkin hankkeen parasta antia, sanoo Patience Mshenga, maatalousliiketoiminnan professori ja maataloustieteellisen tiedekunnan dekaani Egertonin yliopistosta Keniasta.
”Lisättiin kursseja ilmaston kannalta viisaasta maataloudesta ja yrittäjyydestä ja pidettiin kursseja yliopiston henkilökunnalle ongelmaperustaisesta oppimisesta.”
Yhteyksiä liike-elämään
Hankkeen lyhenne PBL tulee sanoista Problem Based Learning, ongelmaperustainen oppiminen. Hankkeessa muutettiinkin yliopistojen opetustapaa opettajakeskeisestä sellaiseksi, jossa oppilaat ratkovat paikallisia ongelmia, mielellään paikallisten järjestöjen ja yritysten kanssa.
”Me saimme yhteyksiä uusiin yrityksiin”, Mshenga sanoo.
Egertonin yliopistolla on ollut yhteyksiä yritysmaailmaan ennenkin, mutta nyt yhteistyön luonne on Mshengan mukaan muuttumassa.
”Aiemmin yliopistot ottivat yhteyttä yrityksiin ja etsivät kumppanuuksia, mutta nykyään yritykset ottavat yhteyttä meihin, mikä on paljon hyödyllisempää.”
Sambialaisen Mulungushin yliopiston tilanne oli synkempi: yhteydet yrityksiin olivat etäiset.
”Yritykset sanoivat, että oppilaitoksista tulee nuoria vailla taitoja, ja oppilaitokset valittivat, että yritykset eivät tarjoa harjoittelupaikkoja ja työssäoppimispaikkoja”, Idani Lichilo sanoo.
Sambiassa opiskelijat tekivät esimerkiksi yhteishankkeita energiaa säästäviä aurinkoliesiä tekevän suomalaisen Afstor-yrityksen ja Green Living Movement -järjestön kanssa. Oppilaat pohtivat muun muassa, miten liesiä saataisiin markkinoitua ja miten vihreitä energiaratkaisuja voitaisiin edistää kylissä.
”Oppilaille tämä oli hyvä tapa saada kokemusta ja 2000-luvun taitoja, ja yhteisöt olivat mielissään”, Lichilo sanoo.
Yrityksiä on syntynyt
Eija Laitinen sanoo, että uudistetuilla kursseilla ja opetusmenetelmillä nuoria rohkaistaan yrittäjyyteen, mikä on ollut suomalaisissa alan korkeakouluissa tuttua jo pitkään. Työelämä- ja yrittäjyystaitoja karttuu, kun opiskelijat pääsevät puntaroimaan yrityksiltä tulevia aitoja haasteita.
”Opiskelijoille tämä on ihan uutta, että heitä ei enää pidetäkään yliopistossa kuin pullossa, ja sitten opintojen päätteeksi lasketaan maailmaan ratkomaan ongelmia kuin pullosta päästetty henki”, Laitinen sanoo.
Toukokuussa Nairobin yliopisto palkittiin ongelmaperustaisen oppimisen innovaatioista Nairobin innovaatioviikoilla siitä, että se tarjosi selkeät linkit tutkimusyhteisön, teollisuuden, yhteisöjen ja hallituksen välille.
”Se oli hienoa, ja yliopiston johto antoi arvostusta tälle työlle”, Eija Laitinen sanoo.
Keniassa Egertonin yliopisto laittoi hankkeen innoittamana yrittäjyyskurssin pakolliseksi koko tiedekuntaan, mutta South Eastern Kenya University meni pidemmälle.
”He laittoivat kurssin pakolliseksi kaikille 8000 opiskelijalle”, Laitinen sanoo.
Egertonin yliopiston opiskelijat ovat jo perustaneet omia yrityksiään. Patience Mshenga kertoo, että yliopistolla on yrityshautomo, jossa opiskelijat voivat kehittää liikeideoitaan. Niille myös tarjotaan starttirahaa toisesta hankkeesta, joka oli samaan aikaan käynnissä. Opiskelijat ovat jo aloittaneet pienyrityksiä ruoan prosessoinnissa, rehuntuotannossa, maatalouskoneisiin liittyen, hunajantuotannossa ja hotellialalla.
Osaa Keniaa koetteli useamman vuoden ajan nälkäkriisi. Vaikka tänä vuonna sateet ovat olleet paremmat, ei kriisi edelleenkään ole ohitse. Yksi ongelma on se, että ruoan logistiikka ei toimi optimaalisesti: yhdessä osassa maata voi olla nälkä ja toisessa ruokaa riittäisi hyvin myyntiin, mutta ruoka ei kohtaa nälkäisiä.
”Jotkut oppilaiden projektit keskittyvät myös logistiikkaan. Niissä yleensä hankitaan raaka-aineita, prosessoidaan niitä ruoaksi ja myydään sellaisille alueille, joissa ruokaa ei ole tarpeeksi”, Mshenga sanoo.
Avoimen yliopiston konsepti avaa ovia
Hankkeen loppumetreillä sekä Kenian että Sambian yliopistot aloittivat suomalaistyyppisen avoimen yliopiston opetuksen tarjoamisen. Molemmissa maissa tarve koulutukselle on valtava, ja markkinoilla on monenlaisia yksityisiä oppilaitoksia, mistä ei ole takeita, mitä rahalla saa.
Yliopistot ovat tarjonneet yleissivistävää kurssitusta aiemminkin, mutta niistä ei ole saanut virallisia todistuksia, Laitinen sanoo. Nyt yliopistoissa kehitettiin avoimia etä- ja monimuotokursseja, joista saa virallisen todistuksen.
Mulungushin yliopistossa on esimerkiksi juuri aloitettu maidon- ja viljantuotannon yhdistämisen ja mehiläisten tarhaamisen pilottikurssit.
”Nämä ovat lyhyitä kursseja, jota on suunniteltu inklusiivisesti niin, että ihmiset eri taustoista ja eri pohjakoulutuksella voivat osallistua niille”, Idani Lichilo sanoo.
Keniassa yhteisöille avoimia kursseja kehitettiin ongelmaperusteisesti, kertoo Patience Mshenga. Hän kertoo esimerkin.
Eräässä yhteisössä oli jo naisten ja nuorten ryhmä, joka oli alkanut tuottaa lannoitteita torien kasvijätteestä, mutta tekijöillä ei ollut tietoa, millainen koostumus olisi paras, ja miten lannoitteita kannattaisi markkinoida ja myydä.
Joukko ympäristöntutkimuksen, maatalouden, maatalousliiketoiminnan ja markkinoinnin opiskelijoita teki yhteisön kanssa yhteistyötä lannoitteiden parantamiseksi ja markkinoimiseksi, ja lopulta tekijät saivat myös kurssitodistuksen.
”On ollut sellainen ajatus, että yliopistot ovat norsunluutorneja, eivätkä kyläyhteisöt osaa ehkä toimia yliopistojen kanssa. Tässä hankkeessa todella mentiin yhteisöjen tasolla tunnistamaan ongelmia.”
Aiempien kurssien tunnustamista on myös kehitetty, ja jos tunnustettuja kursseja on riittävästi, ne voidaan Mshengan mukaan yhdessä laskea jopa jonkinasteiseksi tutkinnoksi.
Verkostot tärkeitä
Monen yliopiston konsortiossa tehtävät hankkeet ovat kehitysyhteistyössä tyypillisiä, ja isoimmat yliopistot ovat tehneet niitä pitkään. Mulungushin yliopistolle kokemus oli ensimmäinen. Yliopisto toimii Kabwen pikkukaupungissa, ja aiemmin he olivat toimineet pitkälti eristyksissä, Idani Lichilo sanoo.
”Nyt olemme ekosysteemissä, missä on kumppaneita sekä kotimaasta, Itä-Afrikasta että muualta maailmasta. Voimme verkostoitua ja vaihtaa ideoita.”
Hankkeen aikana perustettiin myös ongelmaperusteisen oppimisen afrikkalainen verkosto, jonka yksi perustajista Lichilo itsekin oli.
”Vaikka hanke on päättynyt, voimme tehdä yhteistä tutkimusta, yhteisiä hankehakemuksia, ja vaihtaa opetusmateriaaleja.”
Myös Mulungushin yliopiston sisällä ongelmaperusteinen opettaminen on levinnyt maataloustieteiden ja luonnonvarojen tiedekunnasta muihin tiedekuntiin: kauppatieteelliseen, yhteiskuntatieteelliseen ja insinööritieteelliseen tiedekuntaan.
”Olen siitä hyvin ylpeä.”
”Hyvä jos oppilaat haastavat”
Yllättävänä tuloksena hankkeesta oli, että kun Mulungushin yliopiston opiskelijat tottuivat työskentelemään tiimeissä, he päättivät, että heillä tulisi olla oma järjestö. Niinpä he järjestäytyivät maataloustieteellisen tiedekunnan oppilaskunnaksi.
”He ovat levittäneet ongelmaperusteisen oppimisen ilosanomaa ympäri maata, esimerkiksi maatalousmessuilla, joilla on 20 000 kävijää koko tältä sektorilta.”
Nuoret ovat myös rohkaistuneet kertomaan näkemyksiään, löytämään synergioita ja verkostoitumaan yhteiskunnassa. Lichiloa ei haittaa yhtään, että aiempaa rohkeammat opiskelijat uskaltavat välillä myös haastaa opettajia.
”Se on vain hyvä. Ja jos heistä tulee minua parempia, niin sehän vain tarkoittaa, että olen tehnyt hyvää työtä”, hän naurahtaa.
”Tämän hankkeen jälkeen ajattelen itseäni enemmän valmentajana kuin opettajana.”
Teksti: Esa Salminen