Hyppää pääsisältöön

Kansainvälinen osaaminen ja työelämä


Osaatko hyödyntää kansainvälistä osaamista? Työnantaja, kansainvälistä kokemusta omaava opiskelija, vastavalmistunut tai virkamies - tutustu erilaisiin mahdollisuuksiin hyödyntää kansainvälistä osaamista.

Globaalissa maailmassa kansainvälisen osaamisen hyödyntäminen on tärkeää ja tarjoaa kilpailuetua sekä yrityksille että työntekijöille ja vastavalmistuneille. Suomalaisen osaamisjärjestelmän on kyettävä kouluttamaan ja houkuttelemaan uuden aikakauden osaajia, joilla on kyky ja into toimia kansainvälisessä vuorovaikutuksessa maailmanlaajuisesti.

Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavan kansainvälisen osaamisen hankkimista voi tukea monin eri keinoin, ja kansainvälisen osaamisen hyödyntämiseen on monia erilaisia tapoja. Yritykset voivat hyötyä rekrytoimalla Suomessa opiskelevia ja vastavalmistuneita ulkomaalaisia, ja suomalaiset työntekijät ja opiskelijat voivat hyödyntää ulkomailla hankittua osaamista työllistymiseen. Joskus kansainvälinen osaaminen voi olla jopa piilossa osaajalta itseltään. Tutustu erilaisiin mahdollisuuksiin hyödyntää kansainvälistä osaamista. 

Uutta osaamista pk-yrityksiin

Uutta osaamista pk-yrityksiin

Miten pk-yritykset voivat hyötyä työllistämällä kansainvälisiä opiskelijoita ja valmistuneita.

Piilotettu osaaminen

Piilotettu osaaminen

Löydä piilotettu kansainvälinen osaamisesi! Ohjeita ja vinkkejä ulkomailla hankitun kansainvälisen osaamisen hyödyntämiseen.

Virkamiesvaihto

Virkamiesvaihto

Virkamiesvaihto-ohjelmilla tuetaan ja edistetään valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistymistä ja henkilöstön kehittämistä.

Erasmus+

Erasmus+

Euroopan unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma Erasmus+ tarjoaa mahdollisuuksia lähteä lähteä ulkomaille laajentamaan osaamista ja antaa mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön.

Kansainvälinen EDUFI-harjoittelu

Kansainvälinen EDUFI-harjoittelu

Jos opiskelet korkeakoulussa tai olet vastavalmistunut, voit hakea Opetushallituksen kautta työharjoitteluun ulkomaille. EDUFI-harjoittelu tukee opintojasi ja kasvattaa ammattitaitoasi!