Kansainvälisen yhteistyön ja liikkuvuuden osalta enemmistö arvioi, että vuoteen 2026 mennessä palataan pandemiaa edeltävälle tasolle. Etäyhteyksien hyödyntämisen mahdollisuuksissa nähtiin eroja riippuen koulutusasteesta ja tähän Opetushallitukselta toivottiin tukea ja resursseja. Kommenteissa pohdittiin myös sitä, kuinka luotettavasti kansainvälisen yhteistyön määrää voidaan jatkossa seurata, kun yhä useammin varhaiskasvatusyksiköt, koulut ja oppilaitokset tekevät virtuaalista yhteistyötä perinteisen liikkuvuuden sijaan.
Enemmistö paneelista uskoo yhteistyön elpymiseen pandemiaa edeltävälle tasolle. Tosin ”lentokansainvälisyyden” ei uskota palautuvan entiselleen. Siihen on vaikuttanut shokinomaisesti korona, ja siihen vaikuttavat pitkäkestoisemmin ilmastonmuutoksen seuraukset ja niiden rajoittamiseen pyrkivät keinot. Kansainvälisyyden ei tarvitse siitä silti kärsiä. Maailma kutistuu myös muilla keinoin. Moni viittaa kotikansainvälisyyteen, johon palataan parin kysymyksen päästä. Se, mikä lentoyhteyksissä menetetään, voitetaan kiskoilla ja digitaalisilla reiteillä, joihin opettajat ja oppilaat ovat yhä valmiimpia sekä asenteellisesti että teknisesti.
Olkoonkin, että lentomatkustamisen suhteen paneeli jonkin verran empii kehityksen suuntaa niin isokuva on jaettu. Maailma globaalistuu ja keskinäisriippuvuus lisääntyy. Tällaisessa toimintaympäristössä kansainvälinen yhteistyö ja kohtaaminen on välttämätöntä, ja siitä tulee kaiken toiminnan ja osaamisen edellytys. Panelistit pohtivat vivahteikkaasti sitä, minkälaiseksi kehitys lähiaikoina muodostuu pandemian ja ilmastokriisin seurauksena, mutta pääkehitykseen alueellisten painotusten siirtymisellä ei ole vaikutusta. Uusi Erasmus+-ohjelma parantaa tilannetta, ja jo ennen koronapandemiaa alkanut vaihdon väheneminen kääntyy kasvuun.
Erityisesti eDelphi-paneelin toisella kierroksella kansainvälisyyden edistämiseksi panelistit esittivät monia eri vaikuttamis- ja ratkaisukeinoja, joissa pureuduttiin tarkemmin kansainvälistymismahdollisuuksien tasa-arvon edistämiseen. Keskeisimmät keinot liittyivät kansainvälisyyden vahvempaan määrittämiseen opetussuunnitelmissa ja tutkinnon perusteissa, virtuaaliliikkuvuuden kehittämiseen ja tukemiseen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjien, varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten samoin kuin nuorisoalan toimijoiden kansainvälisyysstrategioiden suunnittelun tukemiseen.
Kansainvälisen yhteistyön ekologisuudesta käytiin myös vilkasta keskustelua ja siihen liittyen toivottiin, että Opetushallitus voisi tukea kansainvälistymisen uusien ja ekologisten toimintamallien kehittämistä. Lisäksi ehdotettiin, että kansainvälistymistä tukevan rahoituksen ja valtionavustusten välistä yhteistyötä tiivistettäisiin niin, että toisen rahoitusmuodon tuella kehitettyjä menetelmiä ja tuotteita voitaisiin joko levittää tai kehittää toisella rahoitusmuodolla.
Suomi kansainvälistyy myös sisältäpäin. Ainakin työperäinen maahanmuutto lisääntyy, ja kansainvälistymisen perusta pidetään kielten opintojen kautta vähintään entisellä hyvällä tasolla. Kansainvälistymistä haittaavat opettajien huonot kokemukset omissa kouluissaan. Projekteissa työmäärät ja velvoitteet ovat suuria ja korvaukset pieniä. Matkustelu jakautuu epätasaisesti, ja kotiin jäävät hoitavat lähtijöiden työt. Osa panelisteista pohti, että vanhemmassa opettajasukupolvessa on arkuutta ja kielitaidottomuutta, mikä vähentää osallistumista, mutta tämä puute supistuu vuosi vuodelta.
Paneelin ensimmäisen kierroksen vastauksissa korostui huoli kielitaidon kapenemisesta. Kansalliset tilastot tukevat tätä havaintoa. Vuonna 2018 perusopetuksen kolmannen luokan A1-kielivalinnoissa englannin kielen valitsi 90 prosenttia oppijoista. Kehityskulun kääntämiseksi panelistit ehdottivat ratkaisuja muun muassa kieltenopetuksen pedagogiikan, tuntijaon, kuntien resursoinnin ja digitalisaation kautta. Lisäksi pienet kunnat voisivat tehdä kieltenopetuksessa yhteistyötä esimerkiksi etäopetuksen keinoin. Harvinaisten kielien opetuksen järjestämiseen kunta voisi saada tukea samalla tavoin kuin maahanmuuttajalasten suomi toisena kielenä -opetukseen ja oman äidinkielen opetukseen. Lasten ja nuorten heikko motivaatio kielten opiskeluun nostettiin esille. Kansainvälisten hankkeiden, työelämäyhteistyön toimijoiden ja paikallisten eri kieliyhteisöjen kanssa tehtävä yhteistyö toisi kieltenopiskelun lähemmäksi arkea.