Miten kokeilukulttuuri istuu koulun arkeen? Entäs julkiselle sektorille? Mitkä ovat kokeilemisen hyödyt ja haasteet? Minä kokeilen -haastattelusarjassa ääneen pääsevät kokeilijat eri toiminta-aloilta.
Lapset työskentelevät pöydän ääressä

Vuoden mittaisen Kokeiluohjelman suunnittelussa Kokeilukeskuksen tiimin tukena toimivat Demos Helsingin kokeiluasiantuntijat. Yksi heistä on Mikko Annala. Annala on osa kansainvälistä Governance Innovation -työtiimiä, joka työskentelee ympäri maailmaa eri julkisen hallinnon toimijoiden kanssa ja tekee yhteistyötä mm. OECD:n kanssa. Tiimin toiminta kytkeytyy Demos Helsingin laajempaan agendaan siitä, että rakennetaan uudenlaisia yhteenliittoutumia ja tuodaan eri toimijoita yhteen luomaan jälkiteollista maailmaa, joka on reilu ja kestävä.

Tiimi on myös tehnyt analyysin siitä, mikä valtionhallinnon toimintatavoissa mättää:

“Monet niistä toimintatavoista, rakenteista ja prosesseista on pistetty pystyyn teollisella ajalla, ja se filosofia on ollut vahvasti stabiliteettiin nojaava. Ja nyt tämä meidän maailma on ihan erilainen, ja koko ajan muutosnopeus kiihtyy ja maailman monimutkaisuus menee hankalammaksi. Me ei oikein pystytä ennustamaan kovin hyvin, mitä tapahtuu vaikkapa teknologioiden kehittymisen ja globalisaation seurauksena, jolloin valtionhallintojen pitää pystyä tekemään aivan uusilla tavoilla hommia.”

Annalan mukaan suurin osa julkisen järjestelmän toimintatavoista pohjautuvat vahvasti suunnitteluun, lineaarisuuteen, ennustettavuuteen ja siiloihin, eli sektoripohjaisiin rakenteisiin kuten koulutus, terveys tai työllisyys. Hän korostaa, että tällainen järjestelmä on ollut ja on osittain edelleen tehokas tapa tuottaa yhteiskunnallisia ratkaisuja, ja haluaa alleviivata, ettei niistä pidä täysin yrittää hankkiutua eroon. Tällaisista toimintatavoista voi kuitenkin seurata tietynlaista jähmeyttä, kun asioita pitää suunnitella pitkään. Lisäksi rajanveto eri toiminta-alojen välille voi olla haastavaa:

“Me oletetaan maailmasta aika paljon, kun me sanotaan, että vaikka koulutus on yksi osa tätä maailmaa. Missä menee koulutuksen ja työllisyyden raja? Tai työratkaisuiden tai sosiaalipolitiikan raja? Kukaan ei pysty osoittamaan sitä rajaa, koska se on vuorovaikutuksellinen, ja koska se muuttuu koko ajan. Mutta silti meidän on pakko tehdä joitain ratkaisuja.”

Myös valtionhallinnon ylimmällä tasolla on Annalan mukaan tultu siihen tulokseen, että toimintatapoihin tarvitaan muutosta. Tämä on nähtävissä parissa viimeisimmässä hallitusohjelmassa muun muassa kokeilukulttuurin ja jatkuvasti oppivan hallinnon lupauksen muodossa. Kun iso kone ei toimi samaan tapaan kuin aiemmin, tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja. Ja kokeiluissa on nähty mahdollisuus ratkaista iso osa näistä haasteista. Kokeilut ovat Annalan mukaan se tapa, jolla hallinto voi olla vuorovaikutteisempi ja sopeutumiskykyisempi toiminnassaan; se voi testata ratkaisuja, jotka menevät toiminta-alojen rajojen yli. Kokeileminen myös mahdollistaa nopeamman oppimisen, kun ideat kääntyvät käytännöksi nopeammin, ja oppeja voidaan syöttää takaisin suunnitteluun. Ja tämä on Annalan mukaan kokeilemisen iso arvo.

Entäs mitä kokeilut tuovat koulutuskentälle? Miksi Suomen koulujen kannattaa kokeilla?

“Jos me mietitään mihin meidän suomalaisen ja pohjoismaisen yhteiskunnan menestys, vauraus ja kaikki hyvinvointi, mikä meillä tässä ympärillä on, nojaa, niin sehän on loppujen lopuksi koulutus. Se on se, että on tehty sata vuotta sitten radikaali päätös ja lainsäädäntö siitä, että kaikki lapset menee kouluun. Ja sen ajan Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista. Se oli ikään kuin mahdoton, se oli vision tasoinen juttu, utopia melkein. Mutta siitä tehtiin lainsäädäntö ja sanottiin, että jokaisella lapsella pitää olla vähemmän kuin 5 kilometriä lähimpään kouluun. Perustettiin valtava verkosto. Ja siitä lähti askel askeleelta meidän nousu. Me ei löydetty ikinä kultaa tai öljyä, mikä olis mahdollistanut tän, mutta se tuli sitä kautta että me otettiin kaikki tässä pienessä maassa mukaan.”

Maailma on kuitenkin muuttunut valtavasti viimeisen sadan vuoden aikana, ja koulujen tulisi pystyä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Ongelmaksi muodostuu Annalan mukaan se, että miten maailman nopea muutos saadaan huomioitua ja toteutettua ihan jokaisen pienenkin paikkakunnan koulussa.

“On ihan naiivia ajatella, että opettaja vaan ottaa sen 500-sivuisen opintosuunnitelman, lukee sen ja toteaa, että nyt tiedän mitä tehdä, alan opettaa robotiikkaa. Sen takia me tarvitaan menetelmiä, joilla ne opettajat oppii uudenlaisia prosesseja; he tajuavat että meihin luotetaan, me pystytään testaamaan juttuja, me saadaan mennä niinku tän normaalin yli.”

Annala lisää, että kokeilemisen ja yhteisen, syklisen oppimisen kautta päästäisiin eroon myös niin sanotusta norsunluutornin ongelmasta, kun ohjeistukset eivät tulisi pelkästään ylhäältä päin, vaan myös opettajat ihan pienimmistäkin kylistä voisivat testata omia ideoitaan ja kertoa niiden toimivuudesta, ja muut voisivat oppia niistä.

    Kokeileminen myös mahdollistaa nopeamman oppimisen, kun ideat kääntyvät käytännöksi nopeammin, ja oppeja voidaan syöttää takaisin suunnitteluun. Tämä on kokeilemisen iso arvo.

Nopea ja syklinen oppiminen on siis kokeilemisen selkeä hyöty. Kokeilemisen haasteet puolestaan syntyvät Annalan mukaan esimerkiksi järjestelmään vakiintuneista prosesseista, jotka on suunniteltu tukemaan lineaarista suunnittelutyötä:

“Jos myönnetään projektille rahaa, niin pitää pyytää projektisuunnitelma. Ja jotta se raha annetaan, seurataan että projektisuunnitelma on toteutunut. Sitten jos kokeillaan, niin silloin itseasiassa hyvässä kokeilussa voi sanoa, että yhdeksän kertaa kymmenestä on pitänyt poiketa siitä projektisuunnitelmasta, koska on opittu ja tajuttu, että me ei tiedetty alussa, miten tämä homma pitäisi tehdä. Mutta sitten ei saisi rahaa.”

Toiseksi isoksi haasteeksi Annala nostaa epäonnistumisen pelon. Epäonnistumisen pelon selättäminen onkin yksi keskeisistä lähtökohdista kokeilemisessa. Kokeilemalla voidaan etsiä erilaisia vaihtoehtoja ja tunnistaa nopeasti asiat, jotka eivät toimi. Annalan mukaan ei usein ymmärretä, että epäonnistuminen voi olla jopa positiivinen asia, sillä niiden kautta tiedetään, mihin ei enää kannata investoida aikaa, rahaa tai ihmisten kyvykkyyksiä.

Miten sitten epäonnistutaan onnistuneesti? Annala antaa minulle esimerkin kuvitteellisesta kokeilusta:

“Tavoitteena voisi olla vaikka se, että opettajat oppii digitaalisia taitoja puolet paremmin kun nykyään. Tämä koko reitti siihen tavoitteeseen on meille kysymysmerkki. Projektissa väitetään, että kun me ostetaan opettajille uudet iPadit, niin sittenhän he innostuu ja oppii. Täähän on aivan absurdia, eikö ole?”, Annala naurahtaa.

“Mutta kokeilujen maailmassa me voitas tehdä vaikka niin, että tehdään joukko vähän erilaisia kevyitä testejä. Esimerkiksi sä tuot vaikka sun oman iPadin kolmelle opettajalle, ja katot kiinnostaako heitä edes. Heitä ei välttämättä kiinnosta: no niin, nyt säästettiin jo aika paljon rahaa. Tavallaan sun kokeilu epäonnistu muka, mutta ei tarvinnut ostaa sadalle opettajalle iPadia. Niin eikös se ollut onnistunut?”

Annalan mukaan kyse on myös pitkälti viestinnästä. Pienillä testeillä voidaan kerryttää paljon tietoa, joka kuitenkin voi isossa kuvassa jäädä helposti piiloon. Edellisessä esimerkissä mainittu “epäonnistuminen” voidaan siis tuoda esiin esimerkiksi rahallisten säästöjen kautta. Ilman kevyitä testejä koko hankkeen hintalapuksi voi tulla vaikka 100 000 euroa, kun taas testien jälkeen voidaan todeta, että jatkokehittelyyn riittää kymmenesosa tästä summasta. Tällöin epäonnistuminen kääntyykin 90 000 euron säästöksi. Tämä näkökulma vain pitää tuoda esiin.

Haastateltava Mikko Annala (VTM) on Demos Helsingin asiantuntija. Hänen edustamansa Governance Innovation -tiimi työskentelee maailmalla eri valtionhallintojen toimintatapojen uudistamisen eteen. Annala on myös Global Innovation Councilin (GIC) sihteeri. Global Innovation Council on alusta, jolla mm. Harvard, OECD, Nesta ja UCL yhdessä Demos Helsingin kanssa pilotoivat uusia hallinnon ohjauksen keinoja ja toimintatapoja. Suomessa Annala on johtanut innovaatiohankkeita valtioneuvoston kansliaan ja useisiin ministeriöihin.