Opetushallinnon tutkinto on tarkoitettu hallinnollisissa tehtävissä opetusalalla toimiville ja opetusalan esimies- ja hallintotehtäviin hakeutuville. Tutkinnon suorittaminen on yksi tapa osoittaa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukainen riittävä opetushallinnon tuntemus, jota rehtorilta edellytetään.
Kehittämisrahoitukset
Opetushallitus jakaa kehittämisrahoituksina valtionavustuksia ja kansainvälistymisrahoitusta. Valtionavustuksilla tuetaan kehittämis-, kokeilu- ja käynnistämishankkeita, joilla pyritään pysyviin muutoksiin ja parannuksiin.
Täältä löydät avoinna olevat ja päättyneet rahoitushaut.
Rahoitusta opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutukseen
Opetushallitus rahoittaa, seuraa ja kehittää opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle suunnattua täydennyskoulutusta. Tehtävänä ja tavoitteena on edistää koulutusjärjestelmän toimivuutta ja opetuksen laatua sekä tukea koulutuspoliittisten uudistusten toimeenpanoa.
Rahoitusta on jaettu myös johtamisen (15 op) hankkeisiin. Vuonna 2019 rahoitusta saivat
- Helsingin yliopisto: Johda laadukkaammin – Johtamisosaamista lisäävä koulutus kasvatus- ja opetustoimen johtajille II
- Jyväskylän yliopisto: Johdetaan yhdessä - Koulutusjohtamisen yliopistollinen koulutuskokonaisuus kasvatus- ja koulutusalan johtajille JYK2 (15 op) ja JYK3 (15 op).
Valtionavustuksia kansainvälisyyteen
Kansainvälisyyden valtionavustuksilla tuetaan kansainvälisen osaamisen kehittämistä ja kaikkien oppijoiden mahdollisuuksia osallistua kansainvälisyyteen. Avustusten käyttötarkoitukset ovat sidoksissa ao. koulutusmuodon perusteiden täytäntöönpanoon ja kehittämiseen. Niillä voidaan myös tukea hallitusohjelmien painotuksia.
Muualla verkossa
Opettajankoulutusfoorumi
Opettajankoulutusfoorumin vuoden 2018 johtamishankkeet.
ARKTORI - Arktinen kehittyvä rehtori, Lapin yliopisto
EduLeaders – Kehittämis- ja tutkimushanke kasvatus- ja opetusalan johtamisen perus- ja aineopintoihin, Helsingin yliopisto
KAJO – Kasvatus- ja koulutusalan opetushenkilöstön vahvistuva johtajuusosaaminen, Jyväskylän yliopisto
Koulun pedagogisen toimintakulttuurin kolmitasoinen johtaminen – KOPETI JO, Åbo Akademi
Avointen oppimateriaalien palvelu
Aluehallintoviraston koulutukset ja tapahtumat
Tukea johtamistyöhön kasvatus- ja koulutusalalla
Opetushallitus tuottaa johtamisen tueksi tukimateriaalia, ohjeita ja julkaisuja.