Varhaiskasvatuksella, opetuksella ja koulutuksella on merkittävä rooli lasten ja nuorten henkisen kriisikestävyyden kehittymisessä ja ylläpidossa. Mahdollisuus keskustella asioista turvallisesti yhdessä ja saada luotettavaa tietoa vahvistaa lasten ja nuorten luottamusta sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemusta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla kriisinsietokyvyn puute voi näyttäytyä oppijoiden oppimis- ja hyvinvointivajeina sekä henkilöstön hyvinvoinnin laskuna.
Tyttö istuu yksin rappusilla.
Kuva: Getty Images / vitranc

Sivuja ei enää päivitetä. Tämä sivu on päivitetty viimeksi kesällä 2022.

Kriisinkestävyyttä varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa tarvitaan erityisesti juuri nyt yhteiskunnan monihäiriötilanteen takia. Tällä hetkellä erityisesti Venäjän hyökkäys Ukrainaan  sekä pitkittynyt koronapandemia voidaan kokea kuormittavina. Kasvava tietoisuus ilmastokriisistä ja sen hillitsemisestä aiheuttaa myös huolta.

Turvallisuus on tunne, joka syntyy arjen rutiineista, ennakoitavuudesta ja varautumisesta sekä erityisesti luottamuksesta siihen, että kukaan ei jää yksin. Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen turvallinen arki vuorovaikutussuhteineen on lasten ja nuorten hyvinvoinnissa keskeistä. On tärkeää, että lasten ja nuorten mahdollisimman tavallinen arki jatkuu niin kasvatuksessa ja koulutuksessa kuin vapaa-ajallakin. 

Kuntien tulee varautua siihen, että kasvatus ja koulutus pystytään myös kriisiolosuhteissa järjestämään mahdollisimman täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti.

Kriisinkestävyydellä tarkoitetaan yksilöiden ja yhteisöjen kykyä ylläpitää toimintakykyä muuttuvissa olosuhteissa ja valmiutta kohdata häiriötä. Myös kyky palautua häiriöistä ja kriiseistä on osa kriisinkestävyyttä. Samassa yhteydessä käytetään osittain resilienssin käsitettä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialoilla tämä tarkoittaa sekä koko järjestelmän että yksittäisen koulun oppimis- ja sopeutumiskykyä sekä kykyä ja tahtoa organisoida toimintaa uudella tavalla.

Kriisinkestävyyttä voi tarkastella kolmesta eri näkökulmasta: fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta.

Fyysisellä kriisinkestävyydellä tarkoitetaan esimerkiksi terveysturvallisia toimintatapoja tai tietoa siitä, missä ovat lähimmät väestönsuojat. Fyysiseen kriisinkestävyyteen kuuluvat myös fyysisistä kuormitustekijöistä, kuten janosta, erilaisista sairauksista ja stressistä huolehtiminen. Varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa fyysisestä varautumisesta vastaavat henkilöt, vastuut ja toimenpiteet on kirjattu kriisisuunnitelmiin ja muihin vastaaviin varautumissuunnitelmiin. 

Psyykkistä kriisinkestävyyttä tarvitaan useiden samanaikaisten kuormitustekijöiden aiheuttamien tunteiden, kuten epävarmuuden, pelon, ahdistuksen ja surun käsittelyyn. Varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa kaikenlaiset tunteet ovat päivittäin läsnä. Normaali reaktio toisen kärsimykseen on empatia, jossa ihminen ymmärtää järjellään toisen vaikeudet. Myötätunto taas tarkoittaa toisen hätään ja huoleen osallistumista ja huolenpitoa toisesta. Myös konkreettinen tekeminen, auttaminen ja toiminta ovat keinoja lisätä psyykkistä kriisinkestävyyttä.

Epäoikeudenmukaisuuden ja kohtuuttomuuden kokemusten kuunteleminen on usein raskasta ja lisää työn tunnekuormaa. Ihminen eläytyy toisen ihmisen hätään ja huoleen. Siksi on pidettävä huolta paitsi niiden auttamisesta, jotka ovat itse kärsineet, myös niiden henkilöiden henkisestä hyvinvoinnista ja jaksamisesta, jotka joutuvat olemaan vaikeissa tilanteissa toisten tukena ja jakamaan heidän rankkoja kokemuksiaan.  

Psyykkisen kriisinkestävyyden kannalta uutisten ja sosiaalisen median seuraamisen rajoittaminen on tärkeää sekä lapsille että aikuisille. On myös hyvä kiinnittää huomiota siihen, että tukeutuu faktatietoon ja suhtautuu kriittisesti salaliittoteorioihin ja tarpeettomien kauhukuvien maalailuun. Informaation jakamisessa on syytä keskittyä oleelliseen ja tarjottavan tiedon on oltava niin yksiselitteistä kuin mahdollista. Hyviä ja turvallisuutta lisääviä, tosiasioihin perustuvia näkökulmia on hyvä tuoda esille. Luottavainen asenne ja hetki kerrallaan eteneminen ovat lähtökohtia myös psyykkiselle kriisinkestävyydelle. 

Sosiaalinen kriisinkestävyys tarkoittaa niitä yhteisön toimintatapoja, joissa huolehditaan siitä, että kukaan ei jää vaikeissa tilanteissa yksin. Varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten arvopohjaa ja toimintakulttuuria kehitettäessä on hyvä huomioida myös tilanteet, joissa olosuhteet yllättävästi muuttuvat. Hyväntahtoinen ja välittävä vuorovaikutus sekä mahdollisuuksien mukaiset arjen rutiinit vahvistavat fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kriisinkestävyyttä kaikissa tilanteissa. Erityisesti tulee kehittää vuorovaikutusrakenteita ja -käytäntöjä, joiden avulla vahvistetaan sujuvaa yhteistyötä ja varmistetaan, että jokainen yhteisön jäsen tietää, mistä voi saada tarvittaessa apua ja tukea. 

Kriisiaikoina ja kuormitustilanteissa johtaminen korostuu. On tärkeää, että vastuut ja toimintaketjut ovat selkeät ja mm. viestinnän osalta on tiedossa, kuka mistäkin asiasta tiedottaa ja miten. Johtajien ja esihenkilöiden tuki muulle henkilöstölle on korvaamatonta. Tuki voi olla osaamiseen tai henkilöstön hyvinvointiin liittyvää. Myös johtajien ja esihenkilöiden tukemisesta on huolehdittava, jotta he puolestaan jaksavat tukea muita. 

Takaisin ylös