Äidinkielen ja kirjallisuuden Lops-käsitteitä

Institutionaalisessa keskustelussa puhujat osallistuvat keskusteluun tietyssä roolissa, jonka instituutti tai institutionaalinen tilanne määrittää. Institutionaalisissa keskusteluissa puhujien rooleista on olemassa ennakkokäsityksiä, jotka vaikuttavat keskusteluun osallistuvien odotuksiin keskustelun kulusta. Esimerkiksi työmaailmassa käytävät ammattikeskustelut, lääkärin vastaanotolla käytävä keskustelu ja lukion opetustilanne ovat institutionaalisia keskusteluja.

Lukion opetustilanteessa opiskelijat osallistuvat kanssakäymiseen opiskelijan roolissa ja opettaja puolestaan opettajan ammattiroolissa. Luokkahuoneessa opettajan ja opiskelijoiden rooliodotukset vaikuttavat siihen, ettei opiskelija puhu ilman lupaa puheenvuoroon tai ettei opettaja koskaan viittaa saadakseen itse puhua. Vastaavasti lääkärin vastaanotolla lääkärin rooliin sisältyvät odotukset johtavat siihen, että lääkärin purskahtaminen itkuun aiheuttaa hämmennystä.

Vastakohtana institutionaaliselle keskustelulle voidaan pitää arkikeskustelua, jossa puolestaan keskusteluun ei osallistuta ulkoapäin tai instituutista käsin määrittyvässä roolissa, josta on yleisiä, muidenkin kuin keskusteluun sillä hetkellä osallistuvien ennakkokäsityksiä.

Kielitietoisuudella tarkoitetaan kykyä tarkastella kieltä ja kielenkäyttöä eri näkökulmista: taitoa tunnistaa kielen ja tekstien käyttötapoja, niiden merkityksiä ja tavoitteita erilaisissa tilanteissa sekä kykyä käsitteellistää tehtyjä havaintoja. Kielitietoisuuteen liittyy tieto kielen rakenteista, säännönmukaisuuksista ja variaatiosta sekä ymmärrys kieleen liittyvistä sopimuksista ja normeista ja niiden sosiaalisesta luonteesta. Kielitietoinen henkilö osaa tarkastella kieltä eri muodoissaan, ymmärtää kielenkäytön ja kielellisten valintojen seuraamuksia ja osaa käyttää tietojaan omassa kielenkäytössään. Kielitietoisuutta on myös kielellisen moninaisuuden tunnistaminen ja tunnustaminen omassa ympäristössä ja laajemmin yhteiskunnassa.

Lukiossa ns. tiedonalojen kielen, akateemisen kielitaidon, oppiminen on kielitietoisuuden ydin. Kaikille yhteisen kirjakielen lisäksi opiskelijan pitää sosiaalistua, päästä osalliseksi eri oppiaineiden kieliin, joissa on sekä yhteisiä että erityisiä piirteitä. Tiedonalojen kielellä prosessoidaan tietoa ja tuotetaan sitä. Sillä nimetään ympäristöstä saatua tietoa, jäsennetään ja kuvataan sitä, määritellään asioiden yhtäläisyyksiä ja eroja, vertaillaan ja analysoidaan, tehdään oletuksia, annetaan nimiä syille ja seurauksille, tehdään johtopäätöksiä, ratkaistaan ongelmia ja arvioidaan ja perustellaan asioita.

Jokaisella oppiaineella on aineelle ominaisia kielenkäyttötapoja, tekstilajeja ja erityissanastoa, jotka heijastavat aineen tapoja lähestyä tietoa. Kieli ja tieto liittyvät toisiinsa ja sen vuoksi tekstitaidot kuuluvat jokaisen oppiaineen opetukseen. Sen vuoksi eri aineiden tekstitaidot ovat erilaisia, ja opiskelijan pitää päästä niistä osallisiksi, sosiaalistua niihin.

Merkitysneuvottelu on tyypillinen osa kaikkea vuorovaikutusta. Se on keskustelun vaihe, jossa osallistujat keskittyvät jonkin ymmärryksen ongelman ratkaisuun, jotta varsinainen keskustelu voi jatkua. Merkitysneuvotteluja voivat olla tarkistuskysymykset ja niihin vastaaminen sekä kielitaidon rajallisuudesta tai kulttuurisen tulkintojen eroista johtuvat keskusteluvaiheet.