Äidinkielen ja kirjallisuuden päättöarviointi on pääasiassa laadullista kriteeriperusteista arviointia. Laadullinen arviointi ei ole aivan samassa määrin objektiivista kuin määrällinen arviointi, mutta se tarjoaa oppilaalle monipuolisempaa ja kokonaisvaltaisempaa tietoa osaamisen kehittymisestä. Laadullisen arvioinnin luotettavuutta voidaan myös edistää monin tavoin.
Laadullisen arvioinnin avaintekijöitä on johdonmukaisuus. Tärkeä lähtökohta arvioinnin johdonmukaisuudelle ovat itse arviointikriteerit ja esimerkiksi se, missä määrin arviointikriteerit kytkeytyvät oppiaineen tavoitteisiin ja kuinka loogisia kriteerikohtaiset arvosanajatkumot ovat. Koska äidinkieli ja kirjallisuus on vuosiviikkotuntimäärältään perusopetuksen laajin oppiaine, on väistämätöntä, että oppiaineen tavoitteiden ja arviointikriteerien määrä on melko runsas. Toisaalta saman arviointivälineen avulla voidaan usein arvioida useamman kuin yhden tavoitteen saavuttamista.
Laadullisiin arviointikriteereihin liittyy aina jonkin verran tulkinnanvaraisuutta. Arvioijan on suhteutettava arvioitavaa suoritusta suoraan arviointikriteereihin, sillä laadulliset arviointivälineet, kuten oppilaan tuottama teksti, eivät yleensä kerro suoraan arvioinnin lopputulosta toisin kuin määrälliset arviointivälineet. Jotta oppilas yltäisi arvosanaan 8, hänen tulee esimerkiksi osata ”ilmaista mielipiteensä selkeästi ja perustella sen melko monipuolisesti” (T2). Arvioijan on tulkittava, millaista on yhdeksäsluokkalaisen selkeä mielipiteenilmaisu sekä melko monipuolinen argumentointi. Jotta arviointi olisi jokaisen oppilaan kohdalla mahdollisimman luotettavaa, opettajan on tulkittava ja sovellettava arviointikriteeriä samalla tavalla eri arviointikerroilla. S2-oppimäärän arvioinnissa opettaja joutuu esimerkiksi tekstien tulkintaa arvioidessaan arvioimaan myös oppilaan peruslukutaidon sujuvuutta opetuskielellä ja ymmärtävää lukutaitoa.
Arvioinnin luotettavuutta edistää myös arvioijien keskinäinen johdonmukaisuus, jolloin eri arvioijat tulkitsevat ja soveltavat arviointikriteereitä mahdollisimman yhdenmukaisesti. Arvioijien keskinäisen johdonmukaisuuden edistämisessä avainsanoja on yhteistyö, kuten avoin keskustelu arviointikriteerien tulkinnoista ja omista arviointilinjauksista kollegoiden kanssa. Yhteistyö ja yhteinen ymmärrys arvioinnista on olennaista silloin, kun S2 -oppimäärää opiskeleva oppilas on osittain ryhmämuotoisessa S2-opetuksessa ja osittain suomen kieli ja kirjallisuus -oppitunneilla. S2-opettajan on tärkeää kuulla myös muiden aineenopettajien näkemyksiä oppilaan opetuskielen ja tiedonalojen kielten taidosta. Siten S2-oppimäärän arviointi on aina yhteistyötä. Opettajien täydennyskoulutukset voivat myös tarjota mahdollisuuksia arvioinnin kysymysten pohdintaan. Myös koulukohtaisesti ja aineryhmittäin on tärkeää varata aikaa keskusteluun arviointilinjauksista sekä luoda arvioinnin yhdenmukaisuutta tukevia käytäntöjä.
Arvioinnissa on tarpeellista huomioida myös oppilaiden mahdolliset tuen ja eriyttämisen tarpeet. Toisinaan on perusteltua arvioida saman tavoitteen toteutumista erilaisilla arviointimenetelmillä oppilaiden erityispiirteiden mukaan. Esimerkiksi oppilaiden taitoa pitää erilaisia puhe-esityksiä ei tarvitse välttämättä arvioida täsmälleen samanlaisella, koko luokan edessä pidettävällä esityksellä, mikäli muunlaiset ratkaisut ovat perusteltuja ja oppilaan tarpeiden mukaisia. Arvioinnin johdonmukaisuus ei siis tarkoita sitä, että jokaista oppilasta arvioidaan täsmälleen samanlaisilla ja samalla tavoin toteutetuilla arviointitehtävillä. Tämä tulee ottaa huomioon erityisesti myös S2-oppimäärää opiskelevien arvioinnissa, koska oppilaiden opetuskielen taidon taso voi vaihdella hyvinkin paljon. On tärkeää luoda turvallisia puhe- ja esiintymistilanteita kaikille oppilaille.
Äidinkielen ja kirjallisuuden arviointikriteerit ovat runsauden lisäksi monipuoliset, mikä edellyttää monenlaisten arviointimenetelmien käyttöä ja vaihtelevien arviointiaineistojen kokoamista. Paitsi että oppiaineessa on arvioitavana neljä erilaista tavoitealuetta omine tavoitteineen, myös yksittäiset tavoitteet edellyttävät vaihtelevia arviointitehtäviä ja työskentelytapoja. Kun arvioidaan esimerkiksi oppilaan kirjoitustaitojen kehittymistä, on tärkeää, että oppilaat saavat tilaisuuksia kirjoittaa useita tekstilajeja edustavia tekstejä. Lisäksi on tärkeää huomioida, että arvioinnin kohteena ei ole pelkästään kirjoittaminen vaan laajemmin tekstien tuottaminen. Jotta oppilaat saavat näyttää kattavasti monilukutaitoaan ja osaamistaan tekstien tuottamisessa, heille tulee tarjota siihen monipuolisia tilaisuuksia. Tekstejä kannattaa tuottaa oppilaiden kanssa monenlaisilla alustoilla sekä työvälineillä - myös yhteisöllisesti pareittain ja ryhmissä. Näin osaamistaan pääsee osoittamaan sellainenkin oppilas, joka hallitsee vaikkapa audiovisuaalisen ilmaisun keinoja ja osaa edistää rakentavasti yhteisen tekstin tuottamista.
S2-oppimäärää opiskelevien kohdalla on tärkeää, että arvioinnin kohteena on ovat sellaiset tekstit ja tekstilajit, joita oppilaiden kanssa on tarkasteltu ja harjoiteltu. Opetuksessa on tarpeen harjoitella myös erilaisia keinoja täydentää kirjoitettua tekstiä kuvien, graafien ja piirrosten sekä upotettujen linkkien avulla, koska tällaiset taidot antavat mahdollisuuden osoittaa osaamista kielitaidon kehittymisen eri vaiheissa. Oleellista arvioinnissa on huomioida oppilaan peruskielitaidon kehittymisen vaihe koulun opetuskielessä.
Laadullisen arvioinnin luotettavuutta edistävät myös arviointitilanteiden autenttisuus ja arviointimenetelmien tarkoituksenmukaisuus. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneilla oppilaille tarjoutuu luonnostaan mahdollisuuksia hyödyntää vuorovaikutustaitojaan monenlaisissa keskustelutilanteissa, joissa oppilaat pääsevät esimerkiksi ilmaisemaan ja perustelemaan mielipiteitään. Tekstien laatimisessa autenttisuutta voidaan lisätä julkistamalla tekstejä monenlaisille kohderyhmille erilaisilla alustoilla. Aina täysin autenttiset arviointitilanteet eivät ole käytännössä mahdollisia, mutta tällöinkin voidaan pyrkiä simuloimaan autenttisia tilanteita.
