Pekka Elo käsittelee artikkelissaan todellisuutta sellaisena kuin filosofi John Dewey sen käsitti. Artikkeli keskittyy John Deweyn keskeisten ajatusten pohtimiseen sekä muun muassa tiedon, todellisuuden ja etiikan määritelmiin.

Yhdysvaltalainen filosofi, sosiologi ja psykologi John Dewey (1859–1952) mainitaan usein 1900-luvun yhtenä merkittävimpänä kasvatusfilosofina. Hän oli pragmatisti ja korosti toimintaa tarkoittaen, että todellisuus ei ole oikeankaltaista vaan tapahtumankaltaista. 
Dewey vaikutti nykyaikaisen koulun opetusmenetelmiin. Hänen kehittelemäänsä progressiivista kasvatusajattelua toteutetaan yhä edelleen länsimaisissa kouluissa. Dewey ei luonnollisesti ollut vailla oppi-isiä. Hänen edeltäjänään voidaan mainita muun muassa 1800-luvun koululaitoksen uudistaja Herbert Spencer, joka muokkasi silloista opetusta käytännönläheisemmäksi ja joka halusi ottaa paremmin huomioon lapsen luontaisen kehityksen. Samankaltaisia ajatuksia kehiteltiin myös pragmatismin edustajien piirissä Englannissa. Pragmatismi, innostuneena Charles Darwinin evoluutioteorioista, pitää ihmistä ennen kaikkea toimivana olentona – järjellisenä ja käytännöllisenä.

Dewey katsoi koulutuksen ja työelämän käytännöllisten pulmien johtuvan paljolti liian jyrkästä päämäärien ja keinojen erottelusta. Sen sijaan, että koulutus ja työelämä nähdään pelkästään keinoiksi päästä joihinkin muihin päämääriin, tulisi Deweyn mukaan painottaa sitä, ettei koulutuksella ja työelämällä ole itsenäistä merkitystä: ne ovat elämää eivätkä ainoastaan keinoja johonkin muuhun. Tätä ei tule nähdä teorian merkityksen kieltona, vaan pikemmin teorian merkityksen korostuksena tehokkaalle käytännölle kuten kouluopetukselle.

Deweylle filosofia tai tiede ovat kumpikin menetelmään sidottuja. Esimerkiksi tieteen tuloksia ei voida pitää tieteellisinä, ellei ole tehty selkoa siitä, kuinka ja millä menetelmin on päästy noihin tuloksiin. Todetkaan väittämät eivät ole osa tieteellistä tietämystämme, ennen kuin on tehty selkoa siitä, kuinka ne on saatu tietää. Pragmatisti Dewey pitää tarpeellisena täydellisestä varmuudesta luopumista. Hän ei pidä varmuutta tiedon välttämättömänä edellytyksenä siten kuin on ollut tapana. Tällaista pragmatistista tiedonkäsitystä ennakoivat klassisten empiristien piirissä varman tiedon vähäisyyttä ja kokemusperäisen tiedon epävarmuutta korostanut John Locke ja maltillista skeptisismiä suosinut David Hume. Deweyn pragmatismi perustuu ajatukseen, ettei tietämyksemme tarvitse olla varmaa ollakseen totta. Hänen tiedonkäsityksensä nojaa sen myöntämiseen, että tiedossamme on aina mukana erehdystä. Voimme saavuttaa todellisuudesta parempia käsityksiä poistamalla tietoväitteistämme näihin sisältyvää erehdystä.

Etiikassaan Dewey kritisoi etiikan uusia suuntauksia, eritoten Alfred Ayerin emotivismia. Hän puolusti perinteisempää naturalistista etiikkaa, jonka mukaan etiikka on samankaltaista kuin kokeellinen tutkimus. Emotivistit ja muut 1900-luvun alkupuolen metaeetikot käsittivät Deweyn mukaan moraaliarvostelmat virheellisesti tunteiden ilmauksiksi tai kehotuksiksi toimia jollakin tavalla. Deweyn käsityksen mukaan moraaliarvostelmat ovat hypoteeseja siitä, mitkä ihmisten teot johtavat toivottuun tyydytykseen tai menestykseen. Koska emme aina voi olla varmoja haluistamme emmekä siitä, onko halun toteuttaminen meitä parhaiten tyydyttävää, etiikkaa luonnehtii aina erehtyväisyys. Etiikan hanke ei voi perustua pysyvälle varmuudelle.