Holokaustin kieltäminen ja vääristeleminen

Holokaustin kieltäminen on diskurssia ja propagandaa, joka kieltää historiallisen totuuden ja natsien yhteistyökumppaneineen toisen maailmansodan aikana toimeenpaneman juutalaisten tuhoamisen todellisen laajuuden. Holokaustin kieltämisellä viitataan erityisesti kaikkiin pyrkimyksiin väittää, että holokaustia ei koskaan tapahtunutkaan. Holokaustin kieltäminen voi olla esimerkiksi

• pääasiallisten tuhoamismenetelmien (kuten kaasukammioiden, joukkoteloitusten, näännyttämisen ja kiduttamisen) julkista kieltäminen
• juutalaisten kansanmurhan tarkoituksellisen toteuttamisen julkista kieltämistä
• edellä mainittuja koskevien epäilysten esittämistä.

Holokaustin kieltäjien (revisionistit, negationistit) propaganda oli pitkään vain kuriositeetti kouluopetuksen kannalta, mutta internet on tuonut aiheen jokaisen opiskelijan ulottuville. Myös suomenkielistä holokaustin historiallisuuden kieltävää materiaalia nousee esille internethakujen yhteydessä. Vaikka kyseessä onkin puhtaasti pseudohistoriallinen ja antisemitismistä inspiraationsa ammentava lähestymistapa lähihistoriaamme, asettaa se vakavan haasteen myös kouluopetukselle. Kun tiedonhakija saadaan pysähtymään tarkoitushakuisesti väärennetyn ja historialliseksi naamioidun tiedon äärelle, hän myös joutuu sen myötä kosketuksiin juutalais- ja muukalaisvihamielisen materiaalin kanssa.

Holokaustin kieltämisen idea pitää jo sisällään ajatuksen siitä, että “holokaustilegendan” takana on kansainvälisen juutalaisuuden salaliitto sympatian ja katumusrahojen lypsämiseksi syyllisyydessään rypevältä Euroopalta Israelille. Erityisen ongelmallista on, että materiaali on puettu historiantutkimuksen asuun (mm. runsaine lähdeviitteineen), mikä antaa vaikutelman tieteellisestä, eri teorioiden välillä käytävästä väittelystä, eikä pelkän ulkoisen vaikutelman perusteella ole mahdollista erottaa hyvää huonosta.

Opiskelijoita ei ole tarkoituksenmukaista johdattaa keskusteluun itse holokaustin kieltäjien väitteiden kanssa, sillä juuri kyseiset väittämät (pseudoargumentit) johtavat epäoleellisille sivuraiteille. Sen sijaan voi olla aiheellista keskustella syistä näiden ajatusten olemassaololle ja niiden vaikuttimista. Vieläkin oleellisempaa on arvioida, millaisia työkaluja ilmiön kohtaamiseen opetuksemme tarjoaa. Näitä työkaluja ovat 

• vankka tietopohja
• eläytymisen vahvistama vakuuttuneisuus tapahtuneen vakavuudesta 
• aina vain tärkeämmäksi kasvava medialukutaito ja mediakriittisyys.

Holokaustia käsiteltäessä esiintyy tyypillisesti muutamia (tietotulvan muovaamia, mitenkään erittelemättömiä) vääristyneitä käsityksiä, joiden ennaltaehkäisylle ja oikaisulle tulisi panna painoa. Seuraavassa annetaan kolme esimerkkiä.

Holokaustin äkillisyys

Holokausti hahmottuu mielessä helposti yhtäkkiseksi murha-aalloksi, joka pantiin toimeen Saksassa ja joka pyyhkäisi hetkessä yli maan juutalaisväestön. Holokaustin puhkeaminen ei kuitenkaan ollut Saksassa yhtäkkinen tapahtuma vaan sisäpolitiikan myötä kulkevaa aaltoliikettä vuodesta 1932 aina sodan syttymiseen saakka. Samalla, kun Saksan hallintokoneistoa rakennettiin päämäärätietoisesti totalitaarisempaan suuntaan, oli se kuitenkin vielä erilaisten sisä- ja ulkopoliittisten estojen kahlitsema eikä antisemitististen toimien kiristymistä toteutettu räikeästi läpivietynä vaan useamman vuoden prosessina, jossa seesteisemmät ajat olivat omiaan rauhoittamaan Saksan juutalaisten mieltä.

Sotaa edeltäneelle ajalle sijoittuu kolme huipentumaa, joista vasta viimeinen osoitti kiistattomasti juutalaisille heidän joutuneen fyysisen uhan kohteeksi:

1. Huhtikuussa 1933 toimeenpantiin boikottikampanja ja sitä seurasivat rotulait, joilla juutalaiset suljettiin tietyistä viroista sekä sairausvakuutuksen ulkopuolelle.
2. Nürnbergin rotulait syyskuussa 1935, joilla mm. kiellettiin seka-avioliitot ja evättiin juutalaisilta äänioikeus.
3. Kristalliyön pogromi marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä. Ensimmäinen tuhoamisleiri aloitti toimintansa vasta loppuvuodesta 1941. Sen sijaan holokausti koitui hetkessä kokonaisten juutalaisyhteisöjen tuhoksi niillä alueilla, joihin Saksa tunkeutui ”juutalaiskysymyksen "Lopullisen ratkaisun” ollessa käynnissä.

Juutalaiset tahdottomina uhreina

Edellä kuvattuun liittyy toistuvasti esiin nouseva ihmettelyn aihe: Miksi juutalaiset jäivät kuin uhrilampaat odottamaan teurastusta – miksi he eivät paenneet ajoissa? Oleellista on nähdä edellisessä kohdassa kuvattu vuosikausien elämä vaihtelevissa olosuhteissa.

– Saksa pysyy Saksana. Kukaan ei voi riistää meiltä meidän koti- ja isänmaatamme, kirjoitti juutalaisten keskusneuvoston sanomalehti 30-luvulla.

Toinen syy on, ettei ollut paikkaa mihin paeta. Chaim Weizmann sanoi:

– Suhteessa juutalaisiin Eurooppa oli jakautunut kahtia: paikkoihin, joissa juutalaiset eivät saaneet olla ja paikkoihin, joihin he eivät saaneet mennä.

Yhteensä 110 000 Saksan ja Itävallan juutalaista pakeni naapurimaihin vain joutuakseen myöhemmin natsien kynsiin. Merentakaisiin maihin pyrkineitä pakolaislaivoja käännytettiin takaisin – myös Suomesta (Helsinki,19.8.1938, n. 50–60 pakolaista) – eikä Palestiinaan muuttokaan ollut mahdollista kuin aniharvoille. 

Juutalaisväestön määrä

Kuuden miljoonan juutalaisen tiheä luvullinen toistuminen holokaustin käsittelyssä sekä käsittelyn keskittyminen ”juutalaiskysymyksen” vaiheisiin nimenomaan natsi-Saksassa ja Hitlerin retoriikassa aiheuttavat harhakuvan Saksan juutalaisväestön valtavuudesta – ikään kuin saksalaiset olisivat päivittäin olleet tekemisissä juutalaisten kanssa ja siitä syystä olisi voitu puhua ”juutalaiskysymyksestä”.

Juutalaisten lukumäärä Saksassa 1933 oli 600 000 eli alle 1 % Saksan 62 miljoonan ihmisen väestöstä. Saksassa juutalaisia ei siis ollut kuutta miljoonaa. Maastamuutosta johtuen osuus laski koko 1930-luvun ajan siten, että ennen sotaa 1939 tehdyssä väestönlaskennassa lukumääräksi saatiin 213 000. Juutalaisten lukumäärä Saksassa oli siis hyvin mitätön. Puolassa osuus oli noin kymmenesosa väestöstä ja kokonaisluku noin kolme miljoonaa.

Kvantitatiivisesti ajateltuna ei Saksassa siis olisi pitänyt olla mitään ”juutalaiskysymystä”, vaan sellainen synnytettiin rotuajattelun myrkyllisessä keitinliemessä. Merkillepantavaa on, että tänä päivänä antisemitismia esiintyy kohtalaisen paljon esim. Japanissa, jossa käytännöllisesti katsoen ei ole lainkaan juutalaisia.