Kielten opiskelu ei ole pelkästään rakenteiden ja sanaston opettelua, vaan ennen kaikkea kulttuurin, ajatusmallien, tapojen ja erilaisuuden kohtaamista ja ymmärtämistä. Eva-Lisa Hasan esittelee artikkelissaan, kuinka kielten opetuksessa voidaan tukea kaksikielisyyttä ja monikielisyyteen kasvamista.
Kuvituskuva: Nuori tyttö katsoo kameraan tunnilla

Tietoisuus omasta monikielisyydestä ja kulttuurisuudesta tulee olemaan entistä tärkeämpää tulevaisuudessa eikä pelkästään työelämän kannalta, vaan koska myös suomalainen arki on enenevässä määrin monikielistä ja kulttuurisesti moninaista. Kielten opiskelu ei ole pelkästään rakenteiden ja sanaston opettelua, vaan ennen kaikkea kulttuurin, ajatusmallien, tapojen ja erilaisuuden kohtaamista ja ymmärtämistä. Kielten opiskelun avulla aukeaa uusia maailmoja ja medioita ja niistä kiinnostuminen innostaa ja motivoi opiskelemaan lisää. Esimerkiksi musiikki ja sanoitukset innostavat monia, sillä suhde niihin on henkilökohtainen ja elämää rikastuttava.

Kielten rakenteiden tai tutummin kieliopin opiskelu mielletään tylsäksi ja vaikeaksi, sanaston jankkaaminen turhauttaa. Molempia tarvitaan, mutta ne eivät ehkä tunnukaan ylitsepääsemättömiltä, jos halu oppia kommunikoimaan on kova ja jos onnistumisen elämyksiä on tarjolla. Kaikki eivät opi samassa tahdissa, mikä pitää hyväksyä ja kannustaa jokaisen edistysaskeleen kohdalla. On tärkeää korostaa, miten kaikki oppiminen on plussaa, mutta jos jotain ei vielä ymmärrä, se ei ole miinusta. Mielestäni opettajan rooli on ennen kaikkea motivoida ja innostaa sekä näyttää välähdyksiä siitä maailmasta, joka oppijalle aukeaa hänen osatessaan yhä enemmän. Kertoa omista kokemuksistaan, virheistään, haasteistaan ja elämyksistään. Mahdollistaa kommunikaatiota oikeissa yhteyksissä oikeiden ihmisten kanssa, niin läheltä kuin kaukaa.

Nykyteknologia mahdollistaa helpon kanssakäymisen ympäri maailman. Skype, Whatsapp, Facetime, Snapchat - sosiaalinen media tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja vuorovaikutukseen verkossa. Oppilasvaihtojen käynnistäminen on usein pitkä ja vaikea prosessi, mutta lopputulos sen arvoinen. Parhaimmillaan syntyy uusia ystävyyksiä ja oppilas saa huikean kokemuksen. Vaihtoja voi tehdä monella tasolla. Yksinkertaisimmillaan pyytää omia oppilaita lähettämään toiselle ryhmälle postikortit, monimutkaisimmillaan järjestää matkat puolin ja toisin.

Monet koulussamme Helsingin ranskalais-suomalaisessa opiskelevat kokevat olevansa huonoja ranskan kielessä, koska eivät ymmärrä vaikeaa ja abstraktia kielioppia tai uskalla käyttää kieltä peläten virheen tekemistä. Tämä on ymmärrettävää, mutta näistä tuntemuksista pitää pyrkiä eroon, ja opettajan toiminnalla ja asenteella on tässä tärkeä rooli. Oikeinkirjoitus voi olla pielessä ja silti kontaktin luominen toiseen vieraalla kielellä voi sujua loistavasti. On tärkeää luoda kommunikaatiotilanteita, joissa oppilas huomaa pärjäävänsä ja onnistuvansa, vaikkei muistaisikaan kirjoittaessa lisätä lausumatonta s-kirjainta. Oppilaat täytyy ohjata tiedostamaan omat vahvuutensa ja heikkoutensa niin, että heikkouksien olemassaolo ei ole paha asia, vaan välttämätön, kaikille ihmisille olennainen ilmiö, jonka tiedostaminen auttaa oppimista.

Vuorovaikutuksen ja aitouden tärkeyttä ei voi korostaa tarpeeksi. Opettaminen ja oppiminen ovat hedelmällisintä yhdessä, ja kouluissa sitä tapahtuukin kaikkiin suuntiin: opettaja oppii oppilailta, oppilaat toisiltaan ja opettajiltaan. Kaikilla on jotain annettavaa ja vastaanotettavaa. Opettajalla on tietynlainen vetovastuu ja tiedollisesti eniten jaettavaa, mutta hänkään ei tiedä kaikkea ja hänkin tekee virheitä, joista oppii, edelleen. Opettaja on myös ihminen tunteineen, hyvine ja huonoine päivineen. Paras ryhmähenki onkin silloin, kun osallistujat nähdään nimenomaan ihmisinä, joilla sattuu olemaan oppilaan tai opettajan roolit.

Oppilaiden ollessa monella tasolla eriyttäminen ja tuen antaminen jokaisen omalla tasolla nousee keskiöön. Mitään helppoa ratkaisua ei ole, eikä joka tunnille voi tulla monen eri suunnitelman ja materiaalien kanssa. Opettajat ovat ihmisiä ja heidän resurssinsa rajallisia. Tärkeintä on viestittää, että jokaisen osaaminen on arvokasta, ja ainoa vertailu pitää kohdistaa omaan kehitykseen, siihen miten paljon osaa nyt verrattuna aiempaan. Oppilaat ovat hyviä neuvomaan ja auttamaan toisiaan, mutta sitäkään ei voi jatkuvasti odottaa, vaan myös edistyneimmille pitää tarjota haasteita omalla tasollaan. Tukiopetusta on oppilaiden oikeus saada myös kaksikielisessä opetuksessa, ja esimerkiksi projektityöskentely eri tasoilla on hyvä tapa oppilaiden toteuttaa itseään juuri niillä taidoilla, jotka itse omaavat.

Internetin ja sosiaalisen median myötä on tullut entistä vaikeammaksi tunnistaa oikeaa tietoa väärästä tai aitoa, tutkimustietoon nojaavaa asiantuntijaa mielipiteisiin tukeutujasta. Kaksikielinen opiskelu antaa hyvät mahdollisuudet kehittää medialukutaitoa. Ulkomaisia tiedotusvälineitä voidaan käyttää osana isojen teemojen, kuten maahanmuuton käsittelyä. Hyvinkin aikaisessa vaiheessa sekä iän että kielitaidon tason kannalta voi luetuttaa ja pohtia muun muassa kuvien suhdetta tekstiin, kirjoittajan tarkoitusperää tai keinoja vaikuttaa lukijaan. Voidaan tehdä selvityksiä kirjoittajasta tai tekstissä esiintyneistä ihmisistä. Ansaitsevatko he paikkansa tai roolinsa? Tällaisissa tehtävissä on myös mielekästä hyödyntää oppilaiden osaamia eri kieliä, oppilaiden monikielisyyttä. Tietoa etsiessä ei ole olennaista, millä kielellä se on kirjoitettu vaan on hienoa, että ranskan tunnilla voidaan käyttää englantia apuna, tai englannin tunnilla espanjaa. Oppilaiden joukossa on paljon hiljaista kielitaitoa mikä ei usein tule esiin, mutta oppilaiden monikielisyyden hyödyntäminen on erittäin mielekästä ja auttaa rakentamaan omaa monikielistä identiteettiä.