Kaverisuhteet, yhteisöllisyys ja yksinäisyys

Varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten yhtenä tehtävänä on tarjota ympäristö, jossa lapset, nuoret ja opiskelijat uskaltavat puhua omista asioistaan. Heitä arvostetaan ja kuunnellaan ja he saavat osakseen sekä aikuisten että vertaisten myönteistä huomiota.
Yksinäisyyteen puuttuminen parantaa sosiaalista hyvinvointia ja edistää psyykkistä terveyttä. Ennaltaehkäisyn ja varhaisen tukemisen kannalta keskeistä on kiinnittää huomiota asenteisiin sekä käyttäytymiseen toisiaan kohtaan.
Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusten vähentämiseen on olemassa erilaisia tutkimusperustaisia keinoja, miten asiaan voidaan puuttua. Kansainvälisten tutkimussynteesien mukaan tehokkaimpia tapoja yksinäisyyden vähentämiselle ovat:  

1. sosiaalisten ja sosiokognitiivisten taitojen harjoittelu  
2. sosiaalisten kontaktien mahdollisuuksien lisääminen  
3. muiden asenteiden suuntaaminen myönteisemmäksi ja hyväksyvämmäksi eli ryhmän sosiaalisen tuen lisääminen
4. yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden kokemusta ylläpitävien ajatusmallien muuttaminen.

Edellä luetelluista viimeinen, eli ajatusmallien muuttaminen on tarpeellista silloin, kun yksinäisyys on jatkunut jo niin pitkään, että se on vääristänyt tulkintoja omista ja muiden tunteista, ajatuksista, toiminnasta ja aikomuksista. Tähän tarvitaan avuksi yleensä esimerkiksi kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä. Tähän löytyy myös Suomesta erilaisia tutkimusperustaisia menetelmiä (esim. Friends ja Näkemys -ohjelmat).

Kolme muuta keinoa ennaltaehkäisevät yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusten syntymistä ja toimivat tutkitusti tehokkaina varhaisen puuttumisen välineinä.

Sosiaalisia ja sosiokognitiivisia taitoja harjoitellaan yleensä yhteiseen tilaan kokoontuneen ryhmän kesken, mutta taidot ovat yhtä tärkeitä myös silloin, kun vuorovaikutus tapahtuu etäyhteyksien välityksellä. Tällöin tarvitaan erityisesti selkeän argumentoinnin sekä puheenvuoron antamisen ja ottamisen taitoja. Lisäksi vaaditaan kykyä tehdä kompromisseja, huomioida toisten näkökulmia sekä ymmärtää ja auttaa heitä, joiden digitaidot kaipaavat vielä harjoittelua.   

Sekä muiden että tilanteen itsessä herättämien tunteiden tunnistaminen on haastavampaa silloin, kun perinteisten vuorovaikutustilanteiden mahdollistavat vihjeet (esimerkiksi etäisyydet, eleet, ilmeet, äänensävyt, katseiden ja kehon suunnat) eivät ole käytettävissä. Lähiopetuksen tilanteissa välimatkan ottaminen ja muiden toiminnan seuraaminen turvalliseksi koetun välimatkan päästä on ujoille, aroille tai sosiaalisista peloista kärsiville nuorille helpompaa kuin esiintyminen kameran edessä.

Mahdollisista poikkeustilanteista ja etäopetuksen toteuttamisesta huolimatta yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen kannalta erityisen tärkeää olisi joka tapauksessa järjestää mahdollisuuksia kokoontua etäyhteyksien välityksellä yhteen. Näin tarjotaan mahdollisuus pitää yllä sosiaalisia kontakteja ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kun lapsille ja nuorille tarjotaan mahdollisuus yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistamisen tapojen suunnitteluun, ovat ideat usein ainutlaatuisia ja vaihtoehdot rajattomia. Tapahtumien järjestäjän ei aina tarvitse olla opettaja. Vapaamuotoisten kokoontumisten organisoijana voivat opiskelutuntien jälkeen tai välissä toimia myös kuraattorit, psykologit tai muut yhteisöllisen opiskeluhuollon ammattilaiset. Nuoret voivat luoda ja ylläpitää myös omatoimisia, vertaisoppimiseen ja sosiaaliseen tukeen perustuvia vapaamuotoisia tilaisuuksia ja osallisuutta vahvistavia yhteydenpidon muotoja.

Koulujen ja oppilaitosten opiskeluhuollollisten palveluiden lisäksi monet järjestöt ja muut kolmannen sektorin toimijat tarjoavat neuvoja, vinkkejä ja keskusteluapua yksinäisyyttä kokeville nuorille ja aikuisille. Eri tahojen toiminnasta löytyy sosiaalisen median välityksellä tietoa esimerkiksi hastagillä #lähdeliike. Lähde on kaikkien järjestöjen ja toimijoiden yksinäisyyden vastaisesta työstä tasapuolisesti tiedottava, riippumaton toimija.