Kaunokirjallisuuden lukija muodostaa tulkintansa teoksen merkityksistä yhdistämällä tekstin ominaisuudet omaan maailmantietoonsa. Kirjallisuuden tulkinta on sen tarkastelua eri tulkinnallisissa kehyksissä uusien merkitysten tuottamiseksi. Yhtäältä tulkinta on tiedostamaton toiminto: tekstit kiinnittyvät tulkinnassa eri konteksteihin kuin itsestään, kun ”homo interpretans” niitä tutkii. Toisaalta tekstien tulkintaa voi osittain ohjailla kiinnittämällä huomio tiettyihin tulkinnallisiin konteksteihin (”Miltä novelli näyttää sukupuolen näkökulmasta tulkittuna?”).
Piirroskuva kirjapinoa sylissään pitävästä pojasta kissa harteillaan. Pojan takana siintää kirjallisuuteen liittyviä kuvia.

Kirjallisuudentutkimuksen tutkimussuuntaukset ja menetelmät ovat yrityksiä tulla tietoiseksi tulkintaan vaikuttavista kehyksistä. Kirjallisuudentutkimuksen käsitteiden ja analyysitapojen tarkoitus on tehdä teosten tulkinnasta rikkaampaa, johdonmukaisempaa ja ymmärrettävämpää. Kirjallisuudenopetuksessa olennaisempaa kuin ”oikean” lähestymistavan valinta on herättää huomaamaan tulkinnallisten kehysten merkitys kirjallisuuden tulkinnassa.

Tulkintojen avaruuden kuvitellussa keskipisteessä on kaunokirjallinen teksti. (Se voisi tietysti olla mikä tahansa muukin kulttuurinen teksti.) Sitä ympäröivät kontekstuaaliset kehykset, joista lähimpinä ovat tekijän ja lajin kontekstit. Näiden lisäksi voidaan nähdä loputon joukko konteksteja, joihin kirjallisuuden tulkinta voi kiinnittyä. Jotkin konteksteista ovat möhkälemäisiä kokonaisuuksia (yhteiskunta, luonto), osa hieman tarkemmin määriteltyjä ajatuksellisia kehyksiä (kertomus, sukupuoli).

Tässä tukimateriaalissa esitellään pieni valikoima konteksteja tulkintojen kirvoittamiseksi. Kustakin on tarjolla muutama tulkinnallinen näkökulma ja vinkkejä lisälukemiseksi. Lisäksi kunkin osuuden alla on linkit keskeisten ja tekstissä lihavoitujen käsitteiden määritelmiin Tieteen termipankissa.