Elämänkatsomustieto tarjoaa hyvän mahdollisuuden pohtia koulun merkitystä ja luonnetta. Oppilaat voivat oppitunneilla miettiä, mikä tekee koulusta onnistuneen, millainen on hyvä oppilas ja miksi koulu on ylipäätään olemassa.
Kuvituskuva: hymyilevä poika kääntyneenä tuolillaan taaksepäin

Aihepiirin on tarkoitus johdattaa yhdessä oppimisen harjoitteluun. Samalla tarjoutuu tilaisuus erilaiseen ryhmäytymistoimintaan. Lisäksi sivutaan aktiiviseksi kouluyhteisön jäseneksi ja kansalaiseksi kasvamista sekä demokratian alkeita. Esille voidaan ottaa sekä koulun yleismaailmallisia piirteitä että suomalaista ja jonkun muun maan koulukulttuuria.