Erilaiset identiteetit, kielet, uskonnot ja katsomukset elävät rinnakkain ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Oppivassa yhteisössä kotikansainvälisyys on tärkeä voimavara. Yhteisö arvostaa ja hyödyntää maan kulttuuriperintöä ja kansalliskieliä sekä omaa ja ympäristön kulttuurista, kielellistä, uskonnollista ja katsomuksellista monimuotoisuutta. Se tuo esiin myös vähemmistöjen merkityksen Suomessa. Yhteisö kehittää yksilöiden ja ryhmien välistä ymmärrystä ja kunnioitusta sekä vastuullista toimintaa. Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin on perusoikeus. Kulttuuritraditioihin tutustutaan, erilaisista ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti ja luodaan uusia tapoja toimia yhdessä. Kommunikointi on eri ryhmien edustajien välillä aidosti yhdenvertaista.
Kaikkien yhteisön jäsenten on saatava valmiuksia kohdata erikielisiä sekä eri kulttuureja, uskontoja ja katsomuksia edustavia henkilöitä. Varhaiskasvatuksessa henkilöstö toimi mallina moninaisuuden myönteisessä kohtaamisessa. Toimiva vuorovaikutus erilaisista kulttuuri- ja katsomustaustoista tulevien ihmisten kanssa edellyttää oman ja muiden kulttuurin ja katsomuksellisen taustan ymmärtämistä ja kunnioittamista. Varhaiskasvatuksessa saadut kokemukset, tiedot ja taidot kulttuuriperinnöstä vahvistavat lapsen kykyä omaksua, käyttää ja muuttaa kulttuuria. Esimerkiksi leikit, ruokailuhetket ja juhlat tarjoavat tilaisuuksia jakaa kokemuksia erilaisista perinteistä ja tavoista.
Koulussa oppilaiden on tärkeä kasvaa hahmottamaan, että heidän kieliympäristöönsä kuuluu eri tavalla puhuvia ihmisiä. Jokainen on jonkin kielen äidinkielinen puhuja, joskus kahden tai useammankin. Äidinkielenäkin puhuttuun kieleen kuuluu erilaisia variantteja kuten murteita ja muodollisuusasteeltaan erilaisia kielilajeja. Kaikki ovat koulussa eri asteisesti erilaisten kielten oppijoina. Yhdessä tilanteessa taitava kielen käyttäjä voi toisen kielen, kielilajin tai ilmaisun kanssa tarvitakin tukea. Kieltä äidinkielenään puhuvat voivat olla tukena sitä opetteleville.