Varhaiskasvatus ja koulu ovat osa kulttuurisesti muuntuvaa ja monimuotoista yhteiskuntaa, jossa paikallinen ja globaali limittyvät. Kielitietoisuudella tarkoitetaan tietoisuutta ja vastuuta sekä toimintakulttuurin että opetuksen tasolla.

Erilaiset identiteetit, kielet, uskonnot ja katsomukset elävät rinnakkain ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Oppivassa yhteisössä kotikansainvälisyys on tärkeä voimavara. Yhteisö arvostaa ja hyödyntää maan kulttuuriperintöä ja kansalliskieliä sekä omaa ja ympäristön kulttuurista, kielellistä, uskonnollista ja katsomuksellista monimuotoisuutta. Se tuo esiin myös vähemmistöjen merkityksen Suomessa. Yhteisö kehittää yksilöiden ja ryhmien välistä ymmärrystä ja kunnioitusta sekä vastuullista toimintaa. Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin on perusoikeus. Kulttuuritraditioihin tutustutaan, erilaisista ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti ja luodaan uusia tapoja toimia yhdessä. Kommunikointi on eri ryhmien edustajien välillä aidosti yhdenvertaista.

Kaikkien yhteisön jäsenten on saatava valmiuksia kohdata erikielisiä sekä eri kulttuureja, uskontoja ja katsomuksia edustavia henkilöitä. Varhaiskasvatuksessa henkilöstö toimi mallina moninaisuuden myönteisessä kohtaamisessa. Toimiva vuorovaikutus erilaisista kulttuuri- ja katsomustaustoista tulevien ihmisten kanssa edellyttää oman ja muiden kulttuurin ja katsomuksellisen taustan ymmärtämistä ja kunnioittamista. Varhaiskasvatuksessa saadut kokemukset, tiedot ja taidot kulttuuriperinnöstä vahvistavat lapsen kykyä omaksua, käyttää ja muuttaa kulttuuria. Esimerkiksi leikit, ruokailuhetket ja juhlat tarjoavat tilaisuuksia jakaa kokemuksia erilaisista perinteistä ja tavoista.

Koulussa oppilaiden on tärkeä kasvaa hahmottamaan, että heidän kieliympäristöönsä kuuluu eri tavalla puhuvia ihmisiä. Jokainen on jonkin kielen äidinkielinen puhuja, joskus kahden tai useammankin. Äidinkielenäkin puhuttuun kieleen kuuluu erilaisia variantteja kuten murteita ja muodollisuusasteeltaan erilaisia kielilajeja. Kaikki ovat koulussa eri asteisesti erilaisten kielten oppijoina. Yhdessä tilanteessa taitava kielen käyttäjä voi toisen kielen, kielilajin tai ilmaisun kanssa tarvitakin tukea. Kieltä äidinkielenään puhuvat voivat olla tukena sitä opetteleville.

Takaisin ylös

Monikielisyys on yksi kulttuurisen moninaisuuden ilmentymä. Jokainen yhteisö ja yhteisön jäsen on monikielinen. Varhaiskasvatuksessa henkilöstö on lapsille myös kielellinen malli, joten varhaiskasvatuksen tulee olla kielitietoista. Kielitietoisuuden merkitys nostetaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa esille. Kielitietoisessa varhaiskasvatuksessa ymmärretään, että kielet ovat läsnä jatkuvasti ja kaikkialla. Henkilöstö käsittää kielen keskeisen merkityksen lasten kehityksessä ja oppimisessa, vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä. Kielellä on iso merkitys myös lasten identiteettien rakentumisessa ja yhteiskuntaan kuulumisessa. Monikielisyyden näkyväksi tekeminen tukee lasten kehitystä kulttuurisesti moninaisessa maailmassa. Lapsia rohkaistaan käyttämään kieltä monipuolisesti ja heille annetaan aikaa ja mahdollisuuksia vaihteleviin kielenkäytön tilanteisiin. Lasten kielen kehityksen keskeisiä osa-alueita avataan varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Niitä ovat varhaiskasvatuksessa:

  • kielitietoisuus
  • kielellinen muisti ja sanavaranto
  • kielen käyttötaidot
  • kielen ymmärtämisen taidot
  • puheen tuottamisen taidot
  • vuorovaikutustaidot.

Suomen  kielen oppiminen on edellytys maahanmuuttajien kotoutumiselle sekä menestymiselle opinnoissa ja työelämässä. Maahanmuuttajille suomen kieli on samanaikaisesti sekä opiskelun kohde että opiskelun väline. Jotta kielen keskeinen merkitys oppimisessa otetaan koulun arjessa riittävästi huomioon, on opetuksen oltava kielitietoista. Koulun arjessa eri kielten käyttö rinnakkain nähdään luontevana ja kieliä arvostetaan. Toimintakulttuuriltaan kielitietoisessa yhteisössä keskustellaan kieliin ja kieliyhteisöihin kohdistuvista asenteista ja ymmärretään kielen keskeinen merkitys oppimisessa, vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä sekä identiteettien rakentumisessa ja yhteiskuntaan sosiaalistumisessa.

Kouluissa jokaisella oppiaineella on oma kielensä, tekstikäytäntönsä ja käsitteistönsä. Eri tiedonalojen kielet ja symbolijärjestelmät avaavat samaan ilmiöön eri näkökulmia. Opetuksessa edetään arkikielestä käsitteellisen ajattelun kieleen. Kielitietoista lähestymistapaa tarvitaan, sillä oppiaineiden kieltä ja sisältöä ei voi erottaa toisistaan. Siispä kielitietoisessa koulussa jokainen aikuinen on kielellinen malli ja jokainen opettaja myös opettamansa oppiaineen kielen opettaja. Kielitietoisuuden toteutuminen ja kehittäminen koulussa ja oppilaitoksessa edellyttävät opettajien yhteistyötä, jolle tulee luoda rakenteet ja toimintaedellytykset. Tässä koulun johto on avainasemassa.

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen voidaan nähdä myös osana globaalikasvatusta. Opetussuunnitelman perusteiden mukainen globaalikasvatus kytkee opetuksen ja oppimisen kestävän tulevaisuuden rakentamiseen YK:n kehitystavoitteiden hengessä (ks. Agenda 2030). Oppilaita ohjataan oikeudenmukaisuuteen ja ihmisoikeuksien kunnioitukseen. Oppilaiden on saatava mahdollisuus oppia katsomaan maailmaa eri ryhmiin kuuluvien silmin sekä tarkastelemaan asioita ja tilanteita eri katsantokannoista. Tähän kuuluvat kielellisten oikeuksien hahmottaminen ja niin oman lähipiirin kuin koko maailmankin tarkastelu eri kielten ja niiden puhujien näkökulmasta. Globaalikasvatukseen kuuluu ajatus, että kielitietoisuus tarjoaa keinoja ristiriitojen ratkaisuun kielen keinoin niin yksilöiden kuin kansanryhmien ja kansojen välillä.

Takaisin ylös
Liitteet