Lapsiin ja nuoriin kohdistuvien vaikutusten arviointi tarkoittaa yhteiskunnallisten päätösten ja toimenpiteiden arvioimista lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien näkökulmasta. Vaikutuksia tulee arvioida, kun tehdään esimerkiksi koulutuksen tai lastensuojelun toimintaympäristössä lapsiin tai nuoriin kohdistuvia päätöksiä tai uudistuksia.

Päätösten vaikutusten tulee olla mahdollisimman hyvin tiedossa jo niitä tehtäessä. Näin myönteisiä vaikutuksia voidaan vahvistaa, ja myös kielteisiin vaikutuksiin on mahdollista varautua ja lieventää niitä. 

Vaikutusten arviointi on valtion, kuntien, maakuntien ja muun julkisen vallan velvollisuus. YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttää, että lapsen etu on ensisijainen harkintakriteeri lapsia koskevissa päätöksissä. Heihin kohdistuvien vaikutusten arviointi on keskeisin väline etujen selvittämiseen. 

Tämä lukion opetussuunnitelman perusteiden lapsiin ja nuoriin kohdistuvien vaikutusten arviointi ja verkkoaineisto on valmisteltu Opetushallituksen sisäisenä asiantuntijatyönä. Kyseessä on niin sanottu ennakkoarviointi, jossa lapsiin ja nuoriin kohdistuvia vaikutuksia on pohdittu viimeisteltäessä opetussuunnitelman perusteita keväällä 2019. Uudistuksen lapsiin ja nuoriin kohdistuvia vaikutuksia on tarkoituksenmukaista arvioida laaja-alaisemmin myöhemmin, jolloin arvioinnin kohteena olisivat toimenpiteiden vaikutukset (seuranta- tai prosessiarviointi). Jälkimmäisen arvioinnin yhteydessä on mahdollista toteuttaa myös laajempi opiskelijoiden kuuleminen, joka käsillä olevan arvioinnin osalta toteutettiin lausunto- ja verkkopalautteen muodossa.

Tämä lapsiin ja nuoriin kohdistuvien vaikutusten arviointi keskittyy erityisesti perusteluonnosten välittömiin vaikutuksiin, mutta opetussuunnitelman perusteiden luonne huomioon ottaen myös joitakin perusteiden oleellisimpia välillisiä vaikutuksia on arvioitu. Opetussuunnitelman perusteet määrittelee lukiokoulutuksen tavoitteiden pohjalta opetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja keskeiset sisällöt. Koulutuksen järjestäjät voivat sisällyttää paikalliseen opetussuunnitelmaan lainsäädännön määrittelemien reunaehtojen puitteissa paikallisia opetuksen tavoitteita, sisältöjä ja toimintatapoja. Tässä opetussuunnitelman uudistamisprosessin vaiheessa ja selvityksessä ei kuitenkaan ole mahdollista arvioida näiden paikallisten määräysten vaikutuksia.

Usein lapsiin ja nuoriin kohdistuvien vaikutusten arviointi yhdistetään lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumiseen. Tällöin tarkastelun kohteena ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyvien artiklojen toteutuminen. Lukion opetussuunnitelmauudistusta pohditaan tässä yhteydessä keskeisimpien lasten oikeuksien näkökulmasta omassa osuudessaan.

Käsitteellä lapsi viitataan alle 18-vuotiaisiin. Tarkasteltaessa nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden lapsiin ja nuoriin kohdistuvia vaikutuksia, ulottuu arviointi myös 18 vuotta täyttäneisiin nuoriin. Tässä verkkomateriaalissa ilmaisun lapsi tai nuori sijasta käytetään pääsääntöisesti ja soveltuvin osin käsitettä opiskelija.