Koronatilanteen mahdollisesti tasaantuessa kevätlukukauden 2022 tavoitteena on rakentaa yhdessä uudenlaista, sujuvaa, hyvinvoivaa ja turvallista arkea. Muuttuvaan arkeen vaikuttavat korona-ajan lisäksi lukiokoulutusta koskevat uudistukset, joiden mukainen toiminta on aloitettu lukuvuonna 2021–2022. Uudistusten keskiössä on ollut erityisesti lukiolaisten hyvinvoinnin ja oppimisen tuen, osallisuuden ja yhteisen tekemisen vahvistaminen. Nämä tavoitteet tulevat osaksi lukioarkea samanaikaisesti poikkeuksellisesta tilanteesta palautumisen kanssa. Tärkeintä on turvata elämänmyönteiset, yhteisöstä voimaa ammentavat rutiinit ja henkilökunnan ja opiskelijoiden jaksaminen sekä opiskelijan mahdollisuus opiskella ja saada riittävästi ohjausta ja tukea.
Opettaja ja oppilaita tietokoneen ääressä.

Tältä sivulta löytyy tukea paikalliseen suunnittelutyöhön kevätlukukautta 2022 varten.

Kevätlukukauteen 2022 valmistauduttaessa lähtökohtana on, että opiskelijat ovat yhä pysyvämmin lähiopetuksessa, jolloin voidaan suunnitella paikallisesti, miten poikkeuksellisesta koronatilanteesta palaudutaan. Paikallisesti koronatilanne voi myös edellyttää valmiutta siirtyä tarvittaessa etäopetukseen. Tähän liittyvä tukimateriaali löytyy Varautuminen koronatilanteen jatkumiseen lukiokoulutuksessa 1.1.2022 alkaen -sivulta. Katso myös palautumista ja varautumista käsittelevä lukiokoulutuksen webinaari ja esitysmateriaali syyslukukauteen 2021.