Mikael Agricolan elämä ja työ

Mikael Agricolan lapsuuskoti oli Pernajassa, Torsbyn kylässä, itäisellä Uudellamaalla sijainnut maatalo, joka hieman myöhemmin on saanut Mikael Agricolan sisarenpojan, Sigfrid Maununpojan, mukaan nimen Sigfrids. Tämä Sigfrid hoiti tilaa ja omisti siitä osan 1600-luvun alussa. Pernaja on vanhaa kulttuuriseutua, joka on muodostanut itsenäisen seurakunnan jo 1300-luvun lopulta alkaen.

Agricolan isä oli varakas maanviljelijä nimeltään Olavi. Ajan tavan mukaan Agricola käytti usein lisänimeä Olaui eli ’Olavinpoika’ eräänlaisena sukunimenä. Viipurin koulussa hän opettajansa Johannes Erasmuksenpojan ohjeiden mukaan otti itselleen myös latinankielisen lisänimen Agricola, joka merkitsee maanviljelijää.

Agricolan äidistä ei tiedetä yhtään mitään. Eräät tutkijat ovat arvelleet, että hän olisi saattanut olla suomenkielinen. Tämä voisi selittää, miksi Agricola oppi niin täydellisesti suomea Pernajassa, joka 1500-luvulla on ollut jokseenkin täysin ruotsinkielistä seutua.

Agricolalla oli kolme sisarta. Heidän nimiään ei tiedetä, mutta heidän puolisonsa olivat kirjuri Klemetti Henrikinpoika Krook, nimismies Tuomas Laurinpoika ja maanomistaja Mauno Jönsinpoika. Viimeksi mainitun poika oli Sigfrid, jonka mukaan kotitila sai nimensä. Tuomas Laurinpojalla ja hänen vaimollaan oli yksi tytär, sen sijaan kirjuri Klemetti Henrikinpoika ja hänen vaimonsa olivat lapsettomia. Sukua jatkoi Sigfridin tytär, joka meni naimisiin Pernajan Garpgårdin isännän Sigfrid Niilonpojan kanssa. Heidän poikansa Daniel Thorsberg puolestaan oli Uudenmaan lääninrahastonhoitaja ja manttaalikomissaari 1600-luvulla. Tähän sukuhaaraan kuuluvia henkilöitä elää edelleen sekä Suomessa että ulkomailla.

Mikael Agricolalla ja hänen vaimollaan Birgitta Olavintyttärellä oli yksi poika, Kristian. Mikael Agricola oli pojastaan ilmeisen ylpeä, sillä tämän syntymästä on mainittu eräissä Agricolan suomentamissa teoksissa. Kristian Agricolasta tuli myöhemmin Tallinnan piispa, mutta hänellä oli vain yksi tytär, Brita. Mikael Agricolan suku sammui mieslinjalla hänen poikansa myötä. Pojantyttären kautta linja jatkui 1700-luvulle asti.

Mikael Agricola syntyi 1500-luvun alussa Torsbyn kylässä Pernajassa, joka sijaitsee ruotsinkielisellä Itä-Uudellamaalla. Kotipaikan perusteella on päätelty, että hänen varsinainen äidinkielensä olisi ollut ruotsi. Suomen ja ruotsin kielen raja kulkee parinkymmenen kilometrin päässä Torsbystä. Nimistöstä, esimerkiksi vanhoista talonnimistä ja talojen asukkaiden nimistä on kuitenkin päätelty, että ruotsinkielisellä alueella oli jonkin verran suomenkielistä asutusta myös Agricolan aikana. Mikään todiste ei kuitenkaan suoraan viittaa siihen, että Agricolan koti olisi ollut suomenkielinen. Ikivanhoista paikannimistä voi päätellä, että seudulla on ennen ruotsinkielisen siirtolaisten tuloa ollut suomalaista asutusta tai ainakin siellä on tilapäisesti oleskellut suomenkielistä väkeä pyyntiretkillä, mutta tämä kaikki tapahtui kauan ennen Agricolan aikaa. 1500-luvulla Pernajan kieli oli ruotsi.

Agricolan suomenkielisyyteen viittaavia todisteita on etsitty hänen suomentamistaan teoksista. Jo se seikka, että hän ylipäänsä ryhtyi suomentamaan kirjallisuutta, viittaa vankkaan ja varhain omaksuttuun suomen kielen taitoon. Muissa maissa uskonpuhdistajat ovat kääntäneet Raamattua nimenomaan äidinkielelleen. Toisaalta myös Agricolan ruotsin kielen taito näyttää olleen säilyneiden kirjeiden ja muiden dokumenttien valossa täydellinen. Vertailuaineistoa on melkoisesti, sillä Agricola käänsi Visbyn merilain alasaksasta ruotsiksi.

Agricolan teoksista on etsitty erityisesti sellaisia sanoja ja muotoja, jotka eivät voi olla lähtöisin mistään muualta kuin hänen kotiseutunsa kaakkoishämäläisestä murteesta. Ne todistavat, että hän on oppinut suomea jo varhaislapsuudessaan. Näitä ovat Agricolalla esimerkiksi  sanat astaita tai astata ’havaita’, erähän ’pois’, leitsata ’saattaa, opastaa’ ja parahuten ’parhaiten’. Agricolalla on myös suurta jokea merkitsevä kymi, joka tunnetaan yleisnimenä vain paikoitellen Kymenlaaksossa ja kaakkoishämäläisten murteiden alueella. Taivutuksen puolella todistusvoimaisin piirre on hänen kielessään esiintyvä e-loppuisista sanoista muodostettu vokaalivartalo, jossa on ei-diftongi odotuksenmukaisen ee:n asemesta: aseit ’aseet’, paistein ’paisteen’.

Toisaalta Agricolan teoksista löytyy myös paljon ruotsalaisuuksia ja kielivirheitä. Näitä voi kuitenkin selittää monella tavalla. Osa ruotsalaisuuksista voi olla peräisin suomen murteista, sillä kielirajalla kielet aina saavat vaikutteita ja aineksia toisiltaan. Kielivirheiltä näyttävät muodot ja rakenteet voivat myös syntyä, kun tekstiä käännetään sanasta sanaan. Koska Raamattu oli pyhää kieltä, sen rakennetta ei käännettäessäkään tohdittu kovin rohkeasti muutella. Agricolan teoksiin sisältyy varmasti myös muista, tuntemattomiksi jääneistä lähteistä valmiina poimittuja suomennoskatkelmia, ja niissä on runsaasti painovirheitä, koska kaikki teokset painettiin Tukholmassa eivätkä niitä latoneet kirjanpainajat osanneet suomea.

Kysymystä Agricolan äidinkielestä on mahdotonta yksiselitteisesti ratkaista suuntaan tai toiseen. Mahdollisesti hän onkin ollut kaksikielinen. Joka tapauksessa hänen teoksiinsa sisältyy niin paljon suomen kielelle ominaisia sanakäänteitä ja murresanoja, että hänen suomen kielen taitoaan voi pitää syntyperäisen veroisena.

Mikael Agricolan ABCkiria on ensimmäinen suomenkielinen kirja kautta aikojen. Sen ensimmäinen painos ilmestyi todennäköisesti vuonna 1543 ja toinen vuoden 1550 tienoilla. Kolmas, vuonna 1559 julkaistu painos on ainoa, josta on säilynyt viimeinen sivu ja sille painettu vuosiluku. Kirjasta on siis otettu uusi painos vielä tekijänsä kuoleman jälkeen.

ABCkiria ei juurikaan muistuta nykyajan aapisia. Siinä ei ole kuvia eikä tavuittain kirjoitettuja sanoja. Alussa on lueteltu kirjaimet ja joukko kirjainyhdistelmiä, lopuksi on mainittu suomenkieliset lukusanat. Muuten teoksen varsinaisena sisältönä ovat kristinopin alkeet: kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän  rukous, enkelin tervehdys eli Ave Maria, kasteen, ripin ja ehtoollisen sakramentit, ruokarukous, aamun ja illan siunaukset sekä rukoussanat, jotka piti lukea kirkon kelloja soitettaessa. Kaikkiaan aapisessa oli vain 24 pientä sivua.

Aapisen lukeminen vaatii nykysuomalaiselta totuttelua, sillä Agricolan aikana kirjanpainajat olivat yleensä saksalaisia mestareita, jotka käyttivät goottilaisia kirjaimia. Niistä muutamat ovat hyvin erilaisia kuin nykyisin käytössä olevat kirjaintyypit. Etenkin k-kirjain, joka näyttää ylimääräisellä poikkiviivalla varustetulta t-kirjaimelta, saattaa aiheuttaa ongelmia, samoin f-kirjainta muistuttava ”pitkä” s. Tekstissä on myös lyhennemerkkejä, jollaisia nykyään ei käytetä. Esimerkiksi m- ja n-konsonantit on usein korvattu viereisen kirjaimen päälle merkityllä aaltoviivalla, ja äänneyhdistelmää  us tai  uus edustaa merkki, joka muistuttaa yhdeksikön numeroa.

Toinen ja vielä suurempi lukemisen vaikeus syntyy siitä, että Agricola ei merkinnyt aina samaa äännettä yhdellä ja samalla kirjaimella, vaan yksi kirjainmerkki saattoi viitata moneen eri äänteeseen ja samaa äännettä merkittiin monella eri merkillä. Esimerkiksi k-äänteen merkkinä saattoi olla k (kesä), ki (kiäri), c (caunis), q (quin), g (hengi) tai ch (Perchele). Lisäksi ks-yhtymän merkkinä oli aina x (caxi). Agricolan e-kirjainta saattoi ääntämisessä vastata e (kesä), ee (casten), ä (teme), ää (iedhä ’jäädä’) tai ö (kieuhet ’köyhät’). Kirjoitustavan ja ääntämisen eroja voi tutkia tarkemmin vertailemalla keskenään ABCkiriasta kopioitua esimerkkitekstiä (linkki) ja saman tekstin ääntämisen mukaan kirjoitettua uutta versiota (linkki).

Jos Agricolan tekstiä kirjoittaa niin kuin sitä luetaan, sisältöä on jo paljon helpompi ymmärtää. Esimerkiksi ABCkirian kolmas ja viides käsky voisivat olla nykysuomea: Pyhitä lepopäivä. Älä tapa. Lähes joka lauseessa tulee kuitenkin vastaan jokin yksityiskohta, joka paljastaa, ettei teksti ole nykyistä yleiskieltä. Monia sanoja taivutetaan eri tavoin kuin nykyään. Esimerkiksi ensimmäinen käsky kuuluu Agricolan mukaan Älä kumarda vieraita jumaloita. Toinen käsky tuntuu puhekieliseltä: Älä turhaan mainitse sinun Jumalas nimee. Yhdeksännessä käskyssä tuttuja sanoja on käytetty eri merkityksessä kuin nykyään: Älä pyydä sinun lähemäises huonetta. Tässä pyytäminen merkitsee tavoittelemista ja huone taloa.

Kristinuskossa on kirjoilla ja kirjojen lukemisella ollut alusta alkaen keskeinen asema, mutta vasta uskonpuhdistuksen ansiosta kirjoja alettiin kirjoittaa kansan omalla kielellä. Silloin saattoi jokainen lukutaitoinen itse lukea ja ymmärtää, mitä Sanassa sanottiin. Samalla valmistettiin mahdollisuus yleiseen kansanopetukseen. Agricolan ABCkiria palveli siis kahta tärkeää päämäärää: se tarjosi mahdollisuuden opiskella sekä lukutaitoa että sitä keskeistä sisältöä, joka jokaisen kristityn piti joka tapauksessa osata, joko ulkolukuna tai sitten kirjasta lukien.

Uusi testamentti ja sen evankeliumeihin sisältyvä ilosanoma olivat uskonpuhdistuksen keskeisintä sisältöä. Niinpä juuri Uuden testamentin kääntäminen oli poikkeuksellisen tärkeä ja vastuullinen tehtävä. Martin Lutherin saksannos oli ilmestynyt vuonna 1522, ja ruotsinkielinen Uusi testamentti painettiin 1526. Tukholmaan perustettiin suomalainen seurakunta vuonna 1533, ja samoihin aikoihin Suomenkin puolella alettiin panna uskonpuhdistusta toden teolla toimeen. Ei kuitenkaan ollut helppoa löytää sopivaa miestä kääntämää Uutta testamenttia suomeksi, kun kirjallisia perinteitä ei ollut eikä kukaan ollut tottunut kirjoittamaan suomen kieltä.

Turun tuomiokapituli lähetti sopivaksi katsomiaan nuoria miehiä Wittenbergin yliopistoon opiskelemaan uskonpuhdistuksen periaatteita ja kirjojen kääntämistä. Heidän joukossaan oli Mikael Agricola, joka ilmeisesti jo ennen matkalle lähtöään vuonna 1536 oli alkanut suunnitella käännöstä. Vuonna 1537 hän lähetti kuningas Kustaa Vaasalle kirjeen, jossa hän kertoi aloittamastaan käännöstyöstä ja anoi rahallista avustusta opintojaan varten. Sitä ei tullut, mutta käännös kuitenkin valmistui siitä päätelleen, että joulukuussa 1543 Agricola lähestyi uudestaan kuningasta pyytäen lupaa ja avustusta kirjan painattamiseen. Kuningas oli edelleen kylmäkiskoinen, ja parempia aikoja odotellessaan Agricola julkaisi kaksi muuta teosta. Vuonna 1544 painettuun Rukouskirjaan sisältyy joitakin Uuden testamentin osia, ja jälkikäteen tekstejä vertailemalla voi todeta, että Uutta testamenttia on vielä monin tavoin paranneltu Rukouskirjan ilmestymisen jälkeen.

Agricolalla ei ollut suomen kielestä tarjolla käytännöllisesti katsoen mitään apuvälineitä: ei sanakirjoja, ei kielioppeja eikä ainakaan merkittävässä määrin vanhempia tekstejä. Kääntäessään hän käytti ja vertaili keskenään sekä latinan-, kreikan-, saksan- että ruotsinkielisiä alkutekstejä ja pyrki näin parhaansa mukaan ymmärtämään kunkin lauseen alkuperäisen merkityksen ja valitsemaan mahdollisimman sujuvan suomennoksen. Todennäköisesti hän on myös kysellyt neuvoja ja vihjeitä suomea osaavilta tovereiltaan, sillä näin oli Luther kääntäjiä opastanut.

Vuonna 1547 Agricola saattoi toimittaa käännöksensä valtakunnan ainoaan kirjapainoon, joka oli Amund Lauritsanpojan kirjapaino Tukholmassa. Hän on luultavasti itse joutunut maksamaan kirjan painatuksen, sillä kuninkaalta ei herunut avustuksia eikä Turun tuomiokirkon kirjanpidossakaan ole mitään merkkiä siitä, että se olisi jotenkin osallistunut kustannuksiin.

Uuden testamentin sisältö on yleisesti tunnettu, joten siihen ei ole tarpeen puuttua tässä. Mielenkiintoisen lisän antavat kuitenkin kaksi suomenkielistä alkupuhetta, joista jälkimmäisessä selostetaan Suomen käännyttämistä kristinuskoon ja suomen kielen tilaa 1500-luvun puolimaissa. Näitä kohtia ei Agricola ole tiettävästi kääntänyt mistään muusta teoksesta, vaan ne ovat hänen omaa käsialaansa. Jälkimmäisen esipuheen loppuosa kuuluu seuraavaan tapaan. Teksti on kirjoitettu niin kuin se on aikoinaan äännetty, ja ilmeiset painovirheet on korjattu valmiiksi.

"Mahdais nyt joku sanoo: Ah, joska minä tietäisin, kuinka eli koska tämä Suomen maan kansa ompi kristituksi tullut. Siihen lyhikäisist näin vastataan, että anno Christi incarnati 1150 Ruotsis ulosvalittiin yksi kuningas, nimeltä Erik Sedvarin poika, jonka me nyt S. Erikiksi kutsuma, joka sillä samalla ajastajalla, kuin hän kuninkaaksi tullut oli, rupeisi ajattelemaan Kristusen uskon myös tähän Suomen maan uloslevittääksens. Läksi sen tähden tänne suuren sotaväen lugun kanssa ja piti S. Henrikin myötäns, joka Upsalas piispan oli, asetti niin sodan suomalaisten vastaan, jotka myös finniksi kutsutaan, ylitsevoitti heitä, otti sitte heitä armohons ja ystäväksens ja annoi saarnattaa Jumalan sanoja heidän edesäns."

Ja kuin hän kotians meni, jätti hän tässä S. Henrikin piispaksi ja saarnaajaksi. Joka kohta myös toisna vuonna sen jälkeen kuoliaaksi lyötiin. Ja että hän oli Engelandist sugunen. Sentähden myös aina siittä tähänasti ompi tässä hiippakunnasa niinkuin muisaki latinan kieli kirkoisa, seurakunnisa ja jumalanpalvelukses alati ja enimitten pruukattu ja harjoitettu. Jota myös ne vanhat kirkon Raamatut, kuin kirkoissa löytään vielä nyt, julkisesta todistavat. Ja tällä virgalla suomalaiset ensin tulit kristituksi.

Mutta anno domini 1248 niin yksi toinen Erik-kuningas, Lespe liikanimeltä, lähetti suuren sotaväen tänne Suomen maan hänen vävyns Birger Jäärlin kanssa, joka sen väen päämies oli, ja ylitsevoitti hämäläiset. Mutta hän heitä vainoisi ja ahdisti siihenasti, että he annoit heidäns kastettaa ja kristituksi käätä. Niille hän siis annoi rauhan henkens ja tavarans pääle. Vaan niille muille kristittömille eipä hän yhtään rauhaa antanut siihen asti kuin he uskon vastaanotit. Ja tällä muodolla hämäläiset ensin tulit kristituksi.

Edespäin ompi taas tietäminen, että anno domini 1293 niin se herra Torgil Ruotsin marski kokosi paljo sotakansaa ja lähetti sen Karjalan maahan. Sillä että ne karjalaiset teit aina vahinkota Hämeen ja Suomen maan pääle. Niinkuin ne myös olit aina suurii vahingoita ennen tehnyet kristittuden pääle. Ja silloin karjalaiset ylitsevoitettiin ruotsalaisist, jotka silloin kohta Viiburin linnan ja kaupungin rakensit karjalaisten ja venhäläisten asettamiseksi. Ja niin tällä tavalla myös karjalaiset ensin tulit kristituksi ja käättiin kristinuskohon.

Näistä myös nyt kyllä arvataan ja merkitään, että se Uudenmaan rantakansa, Borgon ja Raasburin lääneis, että myös kaikki luotolaiset Kalandis ja pohjalaiset, jotka vielä tänäpänä ruotsinkielillä puhuvat, ovat ollut Ruotsista eli Gollandista ensin ulostulleet. Sillä että koska nämät kristittömät suomalaiset, jotka silloin pakanat olit ja manteris asuit, tahtoit luotolaisia tavans perästä vahingoittaa, niin heillä olis tila ollut taikka venheellä eli laivalla kohta Ruotsiin välttää turvaa ja apuu sieltä niinkuin langoistans ja ystävistäns pyytämään. Sentähden he ovat kauan ennen kristitut olluet kuin ne muut tämän Suomen hiippakunnan ja maan asuvaiset.

Nyt viimein, vaikka näissä kansoisa ovat moninaiset kielet eli puheen tavat, niin, että kuki näistä maakunnist jotakin murtaa toisen maankielistä, kuitenkin että tämä koko hiippakunta Suomen maaksi kutsutaan, joka ompi niinkuin muiden äitei. Sillä että hän ensin tuli kristituksi, ja tässä Turussa ompi maakunnan emäkirkko ja piispan stuoli ja istuin. Sentähden ompi tässä P. Uuden testamentin kirjoissa suomenkieli enimiten pruukattu. Ja myös hädän tähden, koska tarve on anonut, ovat myös muiden kielet, puheet ja sanat tähän sisälotetut.

Ja ei ihme ole, että tässä hiippakunnasa niin moninaiset puheet ovat. Sillä, ehkä tämä koko Suomen maakunta ompi yksi hiippakunta, niin se kuitenkin seitsemän pääruhtinaan läänein jaetaan niinkuin Jacobus Zeiglerus Landanus kirjoittaapi. Joista se ensimäinen ja ylimäinen ompi se Etelä- ja Pohja Suome. Toinen Satacundia ylemäinen ja alamainen. Kolmas Hämeen maa. Neljäs Carelia. Viides Uusimaa. Kuudes Raasburi. Seitsemäs Itä-Pohjamaa, ilman Kalantii etc. Niin että tällä maalla ja hiippakunnalla niin monet sekä maakunnat että kielentavat löytään, sillä että aina kussakin maan kansas muutomat erinomaiset puheen ja sanan laskut eli tavat tosin harjoitetaan.

Älkään siis joku kristittu ja jumalinen inhiminen taikka tämän P. Kirjan lukija sitä pahaksi ottako, jos tässä äsken aljetussa suomenkielen tulkitukses jotakin osaa olla eksyttyy, outoo ja kamalaa eli uudesti pantuu. Nam nihil simul inceptum et perfectum esse constat. Vaan jos joku Jumalan ystävä tästälähin paramin taitaa osottaa, hänelle ompi vapaa ehto annettu, mutta katsokaan, ettei hän tuimasti kipelly. Mutta se olkohon jokaitsille viisaille ja oppimattomille neuvottu, olkoon se pappi, kaplaani, teini, koko yhteinen kansa ja kuki hänen virgasans, että hän Jumalan sanoista, jotka tässä kirjasa seisovat, visusta vaarinottais, niissä alati valvoden, niitä ajatelkaan, muistakaan ja niinen jälkiin alati eläkään siihen ijankaikkiseen elämään saahka. Jonka meille kaikille Jeesus Kristus antakoon. Aamen.