Kuvan moniselitteisyyden vuoksi kuvataidekasvatuksen kenttä on varsin kaikenkattava sillä siihen kuuluvat elämän pienet ja suuret tapahtumat ja kokemukset mutta myös laaja-alaiset ajattelua ja yhteiskuntaa muuttavat kysymykset. Kuvataidekasvatus käsitteleekin niin yksilön identiteetin, kuin tasa-arvon ja ilmastokriisin kysymyksiä, omaa kuvallista ilmaisua ja ajattelua unohtamatta. Erityistä on myös se, että kuvataide yhdistää teoreettista ajattelua konkreettiseen tekemiseen, integroiden kehollisen tietämisen tapoja laajoihin abstrakteihin ajattelun prosesseihin.
Visuaalinen kulttuuri lomittuu ja limittyy monitahoisesti mm. kulttuurien tutkimukseen, käsityöhön, mediataitoihin, ympäristöihin, muotoiluun ja esimerkiksi uuteen mediaan ja teknologiaan. Tämä visuaalisen kulttuurin kentän laaja-alaisuus heijastaa kuvataiteen oppiaineen laajoja mahdollisuuksia sekä opettajille että oppilaille. Monet laaja-alaisen osaamisen tavoitteet, kuten myös ilmiöpohjaiset ja monialaiset projektit antavat kuvataiteen opetukseen uusia mahdollisuuksia. Oppilaille juuri kuvataiteen monipuolisuus ilmaisuna, ongelmanratkaisutaitojen kehittäjänä ja kriittisenä arvioijana voi heijastua tärkeänä tulevaisuuden taitona. Ei pelkästään taiteen, suunnittelun tai vaikka pelisuunnittelun puolelle, vaan myös monille muille työelämän aloille, joissa kuvataiteen kriittinen, luova ja monipuolinen ajattelu on tärkeä taito.
Kuvataiteen oppiaine myös pohtii taidekäsitysten moninaista kenttää. Erilaiset ristiävät ja lomittuvat—ja joskus päinvastaisetkin—ajatukset ja käsitykset ovat taiteessa luontaisia. Taide myöskin luo tietoa, joka on moninaista ja joskus moniselitteistäkin. Juha Varto on todennut, että siinä missä kemian tutkimus tuottaa uutta kemiaa, voi taiteen tutkimus tuottaa mitä vain (Varto, 2018), tarkoittaen sitä, että taide tuottaa monialaista ja -ulotteista tietoa. Taiteen tutkija Ellen Dissayanake onkin todennut,että vaikka taide saattaa luoda tietoa joka vaikuttaa irrationaaliselta, se ei kuitenkaan ole ei-rationaalista, korostaen sitä, että taiteen kautta saavutettu tieto tai kokemus on merkityksellistä, vaikka se ei istuisikaan suoraan arkipäiväiseen ajatteluumme. Ja se juuri on tärkeää. Hieman samoin esittää filosofi Alva Noë käsitellessään taidetta kirjassaan Omituisia työkaluja. Taide ja ihmisluonto. Noë toteaa taiteen olevan omituinen työkalu: tapa, joka pysäyttää meidät kesken arkirutiiniemme ja antaa tilan katsoa—ja ymmärtää—maailmaamme toisin. Todellisuuden ja tiedon moninaisuuksien käsitteleminen ja esiin tuominen laajentavat ymmärrystämme maailmasta ja taiteesta.