Tekstien välinen, intertekstuaalinen menetelmä on intertekstuaalista dialogia, joka on kehkeytymistä, joksikin tulemista. Tekstin merkitys ei ole staattinen tai ennalta tiedetty vaan kehkeytyy suhteessa muihin teksteihin ja niiden välisiin verkostoihin. Teksti kantaa loputtomasti jälkiä toisista teksteistä ja on merkitysrakenteeltaan monikerroksinen. Esimerkiksi kuvaelementti on tekstuaalisten pintojen risteyskohta ja avoin erilaisille yhteyksille. Se heijastaa muita tekstejä ja luo niiden välille erilaisia yhteyksiä. Dialogissa kohtaavat paitsi taiteilija ja katsoja myös eri aikojen historialliset ja yhteiskunnalliset kontekstit.
Taiteellinen tutkimus ja visuaalinen ilmaisu lähtevät liikkeelle opiskelijan itsensä valitsemasta mielenkiintoisesta kuvasta, jota hän tutkii suhteessa valitsemaansa kuvajatkumoon. Kuvajatkumoa tarkastellaan uudemmasta vanhempaan päin, jolloin opiskelijan on mahdollista havaita kuvien välisiä eroja. Nämä erot tarjoavat tekstien välisen kohtauspaikan, jossa eri kulttuurihistorialliset merkitykset kohtaavat. Riippuu opiskelijasta mitä merkityksiä hän tulkitsee merkitysten muodostumisen prosessissa (kuva 1). Tutkimusprosessin kautta opiskelija voi ymmärtää merkitysten moninaisuutta ja tuottaa uuden merkityksen ilmaisussaan.
Kuva 1. Paatela-Nieminen (2019), intertekstuaaliset merkityssuhteet
Erilaisia tehtäviä suunnitellessa voi intertekstuaalisen prosessin painopiste olla opiskelijassa tai opiskelijoiden välisessä (intersubjektiivisessa) kanssakäymisessä, mediassa tai medioiden välisessä (intermediaalisessa) ja /tai kulttuurin tai eri kulttuurien välisessä (interkulttuurisessa) verkostossa.