Kuvakulttuurit ovat kaikkea meitä ympäröivää visuaalista todellisuutta. Se muokkaa elämää, kulttuuria sekä erityisesti siitä tehtyjä kuvallisia esityksiä. Mira Kallio-Tavin käsittelee artikkelissaan laajemmin visuaalista kulttuurikasvatusta.

Kuvakulttuureilla tarkoitetaan kaikkea meitä ympäröivää visuaalista todellisuutta, joka on muokkaamassa elettyä elämää, kulttuuria ja siitä tehtyjä kuvallisia esityksiä. Puhuessamme erilaisista kuvakulttuureista ja niiden kuvastoista tarkoitamme yhtä lailla mainoksia, veistoksia, uutiskuvia kuin esimerkiksi arkkitehtuuria, sarjakuvia tai elokuvia.

Kuvakulttuureita on useita ja ne ovat rinnakkaisia. Osa niistä on valtaväestölle piilossa, kuuluessaan jonkin osakulttuurin omaan kuvallisuuteen. Esimerkiksi tunteakseen goottikulttuurin kuvastoa täytyy olla jossain määrin kiinnostunut ja siten osallinen goottikulttuuriin. Jokaisella oppilaalla on omat yksilölliset kulttuuriset kiinnostuksen kohteensa ja niihin liittyvät merkitykselliset kuvastot. Jalkapalloileva nuori katsoo todennäköisesti muita luokkatovereitaan enemmän jalkapallokulttuurin kuvastoja ja oppii lukemaan tarkemmin niiden merkityksiä. Toisaalta, jokin kuvakulttuuri voi houkutella nuoren kyseisen kulttuurin harrastajaksi ja asiantuntijaksi. Esimerkiksi manga-piirtämistä harrastava nuori huomaa eroja ja tunnistaa tyylejä manga-kuvien kulttuureissa monipuolisemmin kuin aiheeseen tutustumaton.

Opettajan tehtävänä on kannustaa ja rohkaista oppilaita heille merkityksellisten visuaalisen kulttuurin teosten, tuotteiden ja ilmiöiden tutkimiseen. Olennaista on rakentaa siltoja oppilaille tuttujen ja heille uusien kuvakulttuurien välille. Lähtökohtana on ajatus, että mikään yksittäinen kuvakulttuuri ei ole toista arvokkaampi, vaikka oppilaat voivat toki kokea osan kuvakulttuureista toisia kiinnostavimmiksi.

Takaisin ylös

Oppilaiden omat kuvakulttuurit voivat liittyä oppilaan omaehtoiseen taideharrastukseen kuten esimerkiksi maalaamiseen, arkkitehtuuriin, hiilipiirtämiseen tai valokuvaukseen. Oppilaiden omat kuvat voivat liittyä myös heitä kiinnostaviin visuaalisen kulttuurin ilmiöihin tai toiminnan muotoihin kuten esimerkiksi videopelaamiseen, johonkin elokuva-genreen, julisteiden tai esineiden keräilyyn. Harrastaminen voi olla ohjattua tai omatoimista. On mahdollista, että oppilas ei kutsu toimintaansa harrastamiseksi, eikä eriytä kiinnostuksen kohdettaan muusta elämästään, vaan se kuuluu saumattomasti muihin elämänalueisiin.

Oppilas ei välttämättä kytke kiinnostuksenkohdettaan kuvallisuuteen. Opetuksessa tähän voidaan kuitenkin kannustaa. Oppilaan suhde tiettyyn kuvakulttuuriin voi syntyä myös kuvallisuudesta irrallaan. Aiempi esimerkki jalkapalloa harrastavan oppilaan kiinnostuksesta sen kuvastoihin on myös tässä paikallaan. Vaikka nuoren mielenkiinto kohdistuu jalkapalloon urheiluna, oppii hän pelatessaan tunnistamaan miten kyseistä osakulttuuria esitetään ja viestitään kuvallisesti, ja miten tämä kuvallinen esittäminen muodostaa merkityksiä.

Perusteiden mukaisesti opetuksen suunnittelun lähtökohtina painotetaan oppilaiden erilaisia, yksilöllisiä ja myös yhteisöllisiä kuvallisen kiinnostuksen kohteita. Valitut työmuodot ja lähestymistavat voivat vaihdella lähtökohtien ja omien tavoitteiden mukaisesti. Oppilaiden yhdessä työskentely ja vertaisoppiminen tarjoaa kiinnostavia mahdollisuuksia erilaisten kuvastojen tutkimiseen. Oppilaat voivat esimerkiksi hyödyntää internetiä ja ryhmässä hankkia tietoa jostain kuvakulttuurista.

Opettajalle tarjoutuu lukemattomia tilaisuuksia oppia uutta tutustumalla oppilaiden kuvallisiin harrastuksiin. Oppiminen nähdäänkin entistä enemmän vuorovaikutuksena, jossa opettaja ei ole yksin asiantuntija. Opettaja voi esimerkiksi kannustaa oppilasta syventämään tietoja ja ymmärrystä hänen kiinnostavaksi kokemastaan kuvakulttuurista. Tällöin opettaja viestii oppilaalle, että nuorten tekemät omat kuvat ja kuvakulttuurit ovat tärkeitä, riippumatta siitä kuuluvatko ne ns. korkeakulttuuriin tai opettajan ennalta suunnittelemaan oppisisältöön. On tärkeää huomata, että vuorovaikutukselle rakentuva oppiminen ei tarkoiteta opettajan kasvatus- ja opetusvastuun siirtämistä oppilaalle.

Takaisin ylös

Jokaisessa kuvassa on kulttuurisia merkityksiä. Kuvat viittaavat toisiin kuviin ja ne liittyvät siihen kulttuuriin, josta käsin ne on tuotettu. Usein sanotaankin, että kuvat syntyvät kuvista. Kuvat eivät ainoastaan heijastele kulttuuria vaan ovat myös aktiivisesti rakentamassa ja uudistamassa kulttuuria. Kuvataideopetuksessa onkin kiinnostavaa pohtia, miten kuvilla välitetään viestejä ja kuinka niillä pyritään vaikuttamaan. Oppilaiden kanssa kuvista keskustellessa voi myös kysyä, kuinka kuvat katsovat meitä? Mitä ne näkevät? Visuaalisessa kulttuurikasvatuksessa on tärkeää painottaa, etteivät kuvat ainoastaan välitä tai kopioi todellisuutta, vaan ne myös muodostavat käsityksiämme todellisuudesta. Siten kuvat järjestävät, rakentavat ja välittävät ymmärrystämme todellisuudesta, tunteista ja mielikuvituksesta.

Visuaalisessa kulttuurikasvatuksessa keskeisessä roolissa ovat katsominen, näyttäminen, kuvien tekeminen, niiden tulkitseminen, arvottaminen ja kuvitteleminen. Opetus ei rajaudu ainoastaan taidekuviin, vaikka taide onkin visuaalisen kulttuurikasvatuksen keskeisimpiä alueita. On myös hyvä huomioida, ettei aikalaistaide poissulje mitään kuvia epäkiinnostavina tai taiteeseen sopimattomina. Näin nähtynä taiteen erottaminen muusta visuaalisesta kulttuurista olisi keinotekoista.

Visuaalisessa kulttuurikasvatuksessa tutkitaan ympäröivää kuvallista maailmaa kuten esimerkiksi poliittisia kuvia ja viestintää, muuta visuaalista journalismia, mainontaa, lääketieteellistä kuvantamista, 3D-mallintamista ja muita eri teknologioihin perustuvia kuvia. Oppilaiden kanssa voi esimerkiksi pohtia kuinka kuvat muodostavat käsityksiämme siitä miten maailman näemme ja mitä siitä ajattelemme. Esimerkiksi ääniaaltojen piirtämä ultraäänikuva esittää syntymätöntä lasta eri tavoin kuin toisella kuvantamismenetelmällä, esimerkiksi piirtämällä muodostettu kuva. Kameran kaltaisen kuvantamistavan ensisijaisuutta kannattaa kysyä ja haastaa, ja muita esittämistapoja harjoitella. Monilukutaitoon liittyvät erilaiset tekstit ja kuvantamisen tavat sekä multimodaalinen havainnointi kannustavat eri tavoin syntyneiden kuvien tarkasteluun, tuottamiseen, tulkintaan ja arvottamiseen. Oppilaiden on tärkeää oppia kuinka kuvaamis- ja kuvantamismenetelmät ja -tavat ovat sovittuja järjestelmiä, eikä mitään tiettyä ”luonnollista” esittämistapaa ole olemassa. Esimerkiksi valokuvan tapainen perspektiivikuva on yhdenlainen kuvallinen sopimusjärjestelmä muiden joukossa.

Kuvien rinnalla visuaalinen kulttuuri kattaa erilaiset esineet, taideteokset sekä kuvia tuottavat ja toisintavat laitteet. Opetuksessa tätä visuaalisen kulttuurin moninaisuutta tulkitaan ja tutkitaan tuottamalla omia kuvastoja monipuolisesti erilaisilla menetelmillä ja tekniikoilla. Visuaalista kulttuurikasvatusta ei siten ole vain kuvista keskusteleminen ja niiden analysoiminen. On tärkeää pitää kiinni oppiaineen tärkeimmästä olemuksesta: käsittämisestä käsillä tehden ja moniaistisesta oppimisesta.

Kirjallisuutta

  • Freedman, K., Heijnen, E., Kallio-Tavin, M., Kárpáti, A. & Papp, L. 2013. Visual Culture Learning Communities: How and What Students Come to Know in Informal Art Groups. Studies in Art Education, 54(2),103-115.
  • Mustola, M. & Mykkänen, J. & Böök, M.L. & Kärjä A-V. (toim.) 2015. Visuaaliset menetelmät lapsuuden- ja nuorisontutkimuksessa. Nuorisotutkimusseuran/Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 170, Tiede.
  • Räsänen, M. 2008. Kuvakulttuurit ja integroiva taideopetus. Helsinki: Aalto-yliopiston julkaisuja.
  • Räsänen, M. 2015. Visuaalisen kulttuurin monilukukirja. Helsinki: Aalto-yliopiston julkaisusarja.
  • Sturken, M. & Cartwright, L. 2009. Practices of looking: An introduction to visual culture. New York: Oxford University Press.
  • Tavin, K. 2016. Angels, ghosts, and cannibals: Essays on art education and visual culture. Helsinki: Aalto-yliopiston julkaisusarja.
Takaisin ylös