Perusteltua katsomuskasvatusta - Miksi?

Lapsen katsomuksellinen identiteetti ei muodostu ainoastaan kotona annetun kasvatuksen ja perhepiirissä vietettävien juhlien myötä. Viimeistään aloittaessaan varhaiskasvatuksen, lapsi kohtaa itselleen totutusta tavasta poikkeavia tapoja katsoa maailmaa. Varhaiskasvatuksessa tapahtuvien kohtaamisten ja pedagogisen toiminnan yhteydessä lapsen katsomuksellinen identiteetti saa enenevissä määrin vaikutteita ympäristöstään. Lapsi rakentaa omaa katsomuksellista identiteettiään varhaiskasvatuksen ympäristöstä sekä muusta lapsen elinpiiristä tehtyjen havaintojen kautta.    

Leikki, yhteinen työskentely, toiminta ja ruokailuhetket sekä lapsiryhmässä käytävät keskustelut tukevat lapsen identiteettien kehittymistä sekä keskinäisen kunnioituksen ja ymmärryksen syntymistä myös itselle vieraita asioita kohtaan. Henkilöstön avoimuus ja herkkyys lasten kysymyksille ja ihmettelylle sekä tavoitteellinen pedagoginen toiminta laajentavat lapsen katsomuksellista horisonttia. 

Varhaiskasvatuslain (540/2018 § 3) mukaan jokaisella lapsella on oikeus saada valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa. Edellä mainittu lapsen oikeus konkretisoituu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2022) ja  Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) määrittelemissä katsomuskasvatuksen tavoitteissa. 
 
Katsomuskasvatuksen tavoitteita kuvataan varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden luvussa Minä ja meidän yhteisömme. Perusteita on kuitenkin tärkeä lukea kokonaisuutena katsomuskasvatuksen kannalta, jolloin mahdollisuudet ja merkitys avautuvat osana varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kokonaisuutta. 

Katsomuskasvatus on eri asia kuin katsomusaineiden opetus  

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen katsomuskasvatus on eri asia kuin perusopetuksen katsomusaineiden opetus (elämänkatsomustieto ja uskonto eri oppimäärineen). Katsomuskasvatus ammentaa varhaiskasvatustieteestä ja katsomuskasvatuksen pedagogiikka lasten tavasta oppia. Varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisten lasten oppiminen on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista, ja siinä korostuu leikki. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa kunnioitetaan lapsen tapaa oppia leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisia työtehtäviä tehden, itseään ilmaisten sekä taiteisiin perustuvassa toiminnassa. 

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kaikille lapsille yhteistä katsomuskasvatusta ei pidä verrata koulun katsomusaineiden opetukseen tai siitä käytävään keskusteluun. Katsomuskasvatusta tulee kehittää ja tutkia osana laajempaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kontekstia. 

Katsomuskasvatuksen tavoitteet  

Katsomuskasvatuksen tavoitteena on edistää keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä eri katsomuksia kohtaan sekä tukea lasten kulttuuristen ja katsomuksellisten identiteettien kehittymistä. Katsomuskasvatus vahvistaa osaltaan lasten valmiuksia ymmärtää yhteiskunnan moninaisuutta ja auttaa heitä toimimaan siinä, kun lasten elinpiiri vähitellen laajenee kodin ulkopuolelle.   

Yhteisinä tutustumisen kohteina ovat niin lapsiryhmässä läsnä olevat kuin laajemminkin ympäröivässä suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttavat uskonnot ja muut katsomukset. Katsomuksiin lukeutuu myös uskonnottomuuden kirjo.   

Laadukas katsomuskasvatus edistää lasten kulttuuriseen osaamiseen, vuorovaikutukseen ja ilmaisuun sekä ajatteluun ja oppimiseen liittyvää laaja-alaista osaamista. Katsomuskasvatuksen näkyminen osana lapsiryhmien toimintakulttuuria edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja on osa tasa-arvoista sekä sosiaalisesti oikeudenmukaista kasvatusta.  

Varhaiskasvatus on tärkeä ja merkityksellinen osa lasten kasvun ja oppimisen polkua, joka muodostaa jatkumon esiopetuksen kautta perusopetukseen. Varhaiskasvatuksen oppimisen alueet sekä esiopetuksen oppimiskokonaisuudet jatkuvat perusopetuksessa oppiaineina.  

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lasten kanssa tutustutaan uskontoihin ja muihin katsomuksiin liittyviin asioihin ja ilmiöihin opetussuunnitelman perusteiden suuntaamina varhaiskasvatuksen pedagogiikan jalasten oppimiseen soveltuvin menetelmin.  

Lapsille mahdollistetaan tietoa, kokemuksia ja elämyksiä maailman moninaisista ilmiöistä yhteisessä ryhmätoiminnassa. Samalla heille annetaan sanoja ja käsitteitä puhua katsomuksista. 

Varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisten lasten oppiminen on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista. Lapset oppivat leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisia työtehtäviä tehden, itseään ilmaisten sekä taiteisiin perustuvassa toiminnassa. 

Katsomuskasvatus mahdollistaa lapselle yhteisöllisen oppimisen kokemuksia ja valmiuksia perustaksi perusopetuksen oman uskonnon ja elämäkatsomustiedon opetukseen. Katsomuskasvatuksen kautta lapsi voi hahmottaa omaa katsomusperinnettään sekä kulttuuria osana laajempaa katsomuksellista ja kulttuurista moninaisuutta. On tärkeää, että toiminnan sisältöihin nivotaan pedagogisin perustein kielellisiä, kulttuurisia ja katsomuksellisia elementtejä. Ne muodostavat perustaa lapsen identiteettien tasapainoiselle rakentumiselle. (Gyekye & Lamminmäki-Vartia 2017; 2022).  

Katsomuskasvatuksen, kuten koko varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen, tulee olla kieli-, katsomus- ja kulttuuritietoista.  

Toteuttaessaan katsomuskasvatusta henkilöstön tulee toimia ammatillisesti, ilman että oma katsomus ohjaa toimintaa. Henkilöstön on oltava tietoinen toimintansa taustalla vaikuttavista arvoista ja asenteista sekä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteisistä arvoista. Tämän vuoksi henkilöstön ammatilliselle reflektiolle omasta katsomuksesta ja sen vaikutuksesta työhön on hyvä antaa aikaa. Katsomuskasvatuksen teemaa voidaan käsitellä esimerkiksi koko työyhteisön kehittämispäivässä tai työillassa. (ks. liitteet) 

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toiminnan lähtökohtana on ryhmässä toimiminen ja se, että toiminta on kaikille lapsille tarkoitettua. Katsomuskasvatus kuuluu jokaiselle lapselle ja se on osa ryhmämuotoista varhaiskasvatusta ja esiopetusta.  

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin kehittämiseen kuuluu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen, jotka ovat osa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen inklusiivisia periaatteita, ja osa kasvatuksen ja opetuksen arvoperustaa. Laadukkaalla katsomuskasvatuksella edistetään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Toimipaikoissa on hyvä tarkastella katsomuskasvatusta ja sen kehittämistä osana toiminnallisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuussuunnittelun prosessia, ja huomioida yhtenä näkökulmana katsomuksellinen moninaisuus sekä katsomusmyönteinen kasvatusilmapiiri. Henkilöstön tulisi ymmärtää moninaisuutta moniulotteisena ilmiönä sekä katsomuksellisen moninaisuuden tunnistamista rikkautena toiminnan suunnittelussa. 

Lisäksi voidaan arvioida sitä, miten lasten erilaiset katsomukselliset identiteetit tulevat pedagogisessa toiminnassa myönteisesti huomioiduksi siten, että lapsiryhmä olisi jokaiselle lapselle turvallisempi tila. Turvallisempi tila ei tarkoita samaa kuin arvoista ja katsomuksista riisuttu tila, vaan lasten arvoja, identiteettejä ja katsomuksia myönteisesti kunnioittava ja huomioiva tila. Henkilöstöltä tämä edellyttää halua rakentaa sellaista toimintakulttuuria, jossa lasten elämänkysymyksiä ja pohdintoja kuullaan, niihin tartutaan ja ehkä vaikealtakin tuntuvien kysymysten äärelle pysähdytään. Tähän liittyy myös henkilöstön rohkeus tuoda katsomuksiin liittyviä tarjoumia osaksi toiminnan sisältöjä ja oppimisympäristöjä. Näin jokaisella lapsella on tasavertaiset mahdollisuudet oppia erilaisista katsomuksista ja saada välineitä rakentaa omaa katsomusidentiteettiään. 

Tällaisessa tilassa myös huoltajat tulevat kuulluksi ja heidän kanssaan keskustellaan niin perheen omista kuin varhaiskasvatuksen arvoista sekä katsomuskasvatukseen liittyvistä toiminnan sisällöistä. Yhdenvertaisuussuunnittelu antaa mahdollisuuden kehittää edelleen myös yhteistyötä paikallisten katsomusyhteisöjen kanssa ja pohtia esimerkiksi sitä, miten edistetään uskontokuntiin kuuluvien tai niihin kuulumattomien lasten yhdenvertaisuutta.