Sivulta löydät tietoa kriisiryhmän toiminnasta, äkillisen kriisin hoitamisesta sekä erilaisia ohjeita ja toimintamalleja kriisin käsittelyyn.

Koulun kriisisuunnitelmassa tulee olla rakenne, jossa on selkeästi erottuva osa äkillisissä kriiseissä toimimista varten. Koulun psykososiaalinen työ äkillisen kriisin yhteydessä on erityyppistä kuin opiskeluhuollon perustehtäviin kuuluva työskentely esimerkiksi pitkäkestoisten mielenterveysongelmien, päihdeongelmien tai vaikkapa syömishäiriön yhteydessä (joita varten tulee olla oma suunnitelmansa). Koko kriisitilanne ja kriisityön suunnittelu hoidetaan koulussa paitsi asianmukaiset säädökset ja esimerkiksi fyysiset olosuhteet huomioiden, myös psykososiaalisen tuen periaatteiden mukaisesti. Suunnittelussa siis otetaan huomioon ihmisen luonnollinen reagointi ja ne erilaiset ehdot, jotka se asettaa mm havaitsemiselle, tuntemiselle ja toipumiselle.

Äkillisen onnettomuuden sattuessa koulun toiminta on hyvä aktivoida nopeasti - ei siksi että äkilliset kriisit olisivat tärkeämpiä kuin muut kuormittavat tilanteet, vaan siksi että tukea antavalla toiminnalla on reaktioiden luonteen vuoksi herkkyysaikansa. Jos toiminta ajoitetaan ja mitoitetaan osuvasti, voidaan säästyä paljolta ylimääräiseltä psyykkiseltä kuormitukselta ja myös vaivannäöltä myöhemmin.

Ohjeistustasolla opetussuunnitelman opiskelijahuoltoa koskevassa luvussa kuvataan koulutuksen järjestäjän kriisisuunnitelma. Kriisitilanteiden hoitamiseen varaudutaan kriisisuunnitelmalla, joka sisältää ohjeistuksen psykososiaalisesta tuesta koulussa/oppilaitoksessa. Kriisisuunnitelmasta vastaa rehtori yhteistyössä opiskeluhuoltopalveluiden ammattilaisten kanssa.

Rehtori vastaa myös toiminnasta akuutissa tilanteessa, kunnes pelastus- tai poliisiviranomainen ottaa vastuun johdosta. ”Kaikissa turvallisuutta uhkaavissa akuuteissa tilanteissa ensisijaista on ihmishenkien pelastaminen ja turvaaminen. Toimintaa koulussa johtaa rehtori tai muu henkilökuntaan kuuluva siihen asti kunnes pelastus- tai poliisiviranomainen saapuu paikalle ja ilmoittaa ottavansa johdon ja vastuun tilanteesta.” (Oppilaitosten turvallisuus 2009) Toiminnassa on siis selkeä hierarkia, jossa yhteiskunnan muut toimijat saattavat ottaa tilanteen koulussa haltuunsa. Pääsääntöisestihän suomalaiset vakavat tilanteet ovat sujuneet yhteisin linjauksin ja niin että eri viranomaisten päätökset ovat tukeneet toisiaan. Jos tilannearvioissa kuitenkin tulee erilaisia näkemyksiä, on hyvä muistaa että lopullisen päätöksen vaikkapa koulun evakuoimisesta kriisitilanteessa tekee poliisiviranomainen eikä rehtori.

Vastuu toiminnasta on hyvä pohtia myös koulutyön hallinnossa. Vaativassa tilanteessa vastuunjako koulun johtajan ja sivistystoimen/koulutoimen kesken saattaa tilanne- ja kuntakohtaisesti vaihdellakin, mutta tuo erikseen mietittynä selkeyttä toimintaan ja ehkäisee väärinkäsityksiä ja päällekkäisyyksiä.

Takaisin ylös

Koulussa tulee sopia ydinryhmästä, joka voi olla oppilashuoltoryhmä, ja joka on erikseen perehtynyt äkillisten kriisien psykososiaalisen tuen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Ryhmä voidaan nimetä koulun kriisiryhmäksi. Ei ole estettä, etteikö koulu voisi halutessaan kutsua oppilashuoltoryhmän lisäksi kriisiryhmän jäseniksi esimerkiksi pienkoulun talonmiehen tai keittäjän – henkilöitä, jotka tuntevat hyvin koulun ja usein oppilaitten taustojakin ja joilla saattaa olla valmiutta ja halua kriisitehtäviin. Onnettomuus ei katso, onko silminnäkijällä tai tukityöhön osallistuvalla korkeakoulututkinto vai toimiiko hän esimerkiksi keittäjän tehtävissä.

Koulutuksen järjestäjän kriisisuunnitelmaa laadittaessa päätetään, miten yhteistyö ja psykososiaalinen tuki kriiseissä hoidetaan. Oheiset kriisiryhmän toimintaa ohjaavat tehtävät auttavat pohtimaan tuen suunnitteluun liittyviä tehtäviä, vaikka koulu ei olisi erikseen sopinut kriisiryhmän olemassaolosta. Jatkossa näitä tehtäviä kuvataan otsikon Kriisiryhmän tehtävät alla.

Koulun kriisiryhmä on koulun sisällä toimiva työryhmä, joka ensisijaisesti ottaa koulun puolesta kantaa kriisikysymyksiin. Rehtori on vastuussa, mutta hänen tai kenenkään kriisitilanteeseen osuvan koulun ammattilaisen ei pitäisi joutua yksin hoitamaan tilannetta. Työparityöskentelyä kannattaa harkita kriittisten tilanteiden johtamistehtävässä paineiden tasaamiseksi ja havaintojen monipuolistamiseksi. Lisäksi koulun kriisiryhmällä tulee olla varajohtaja.

Kriisiryhmän jäsenten ei tarvitse olla huippuasiantuntijoita, mutta heillä tulisi olla muuta koulun henkilöstöä enemmän perehtyneisyyttä kriisien ominaisuuksiin ja niissä toimimiseen, että työ kriisin sattuessa on kohtuullisen sujuvaa eikä ”rimakauhu” tai toiminnan kiireinen rakentaminen alusta alkaen tee kuormittavaa tilannetta vielä kuormittavammaksi. Kriisikysymyksiin perehtymiselle tarvitaan kohtuulliset ajalliset ja taloudelliset resurssit.

Koulun kriisiryhmän tehtäviä ovat ainakin seuraavat:

  1. Huolehtia toimintansa suunnittelusta ja suunnitelman laadinnasta
  2. Kirjata ryhmän sisäinen työnjako ja vastuuketju
  3. Selvittää etukäteen kriisitilanteissa tärkeät paikallisesti/alueellisesti toimivat yhteistyötahot ja sopia yhteistyön periaatteista ja käytännöistä
  4. Perehdyttää koulun muuta henkilöstöä suunnitelmaan järjestämällä koulutusta ja hankkimalla kirjallisuutta
  5. Huolehtia siitä, että kaikki koulun aikuiset, oppilaat ja huoltajat tietävät, miten toimia erilaisissa tilanteissa ja miten tilanteesta tiedotetaan kriisin eri vaiheissa
  6. Organisoida toimintaa kriisitilanteissa
  7. Huolehtia välittömästä henkisen tuen tarpeesta sekä mahdollisista jatkotoimista
  8. Arvioida kriisitilanteissa toteutettuja toimia ja tehdä kriisisuunnitelmaan tarvittavat muutokset
Takaisin ylös

Ajallisesti äkillisten kriisien hoitaminen jakautuu psykososiaalisen tuen osalta kolmeen vaiheeseen (Hädän hetkellä – psyykkisen ensiavun opas 2009, mukaillen):

  1. varautumiseen (joka sisältää kriisisuunnitelman, kouluttautumisen, harjoittelun yms),
  2. psyykkiseen ensiapuun (joka on välitöntä sokkivaiheen tukitoimintaa) ja
  3. varhaiseen puuttumiseen (reaktiovaiheen, osin myös työstymis- ja käsittelyvaiheen tukeen).

Nämä vaiheet johtavat vaativimmissa tilanteissa asteittain pitkäkestoiseen suunniteltuun jälkihoitoon (pääosin työstymis- ja käsittelyvaiheessa).

Käytännössä suurin yllätys kriisien tapahtumakentälle joutuneilla on näyttänyt olevan, että alkuvaiheen rauhoittumisen jälkeen asia elää pinnan alla pitkiäkin jaksoja ja tulee esiin vaatiakseen huomiota ja huolenpitoa odottamattomissa tilanteissa.

Erilaisten selvitysten mukaan noin 20 % onnettomuuksien uhreista tarvitsee kaikille suunnatun akuuttivaiheen (psyykkisen ensiavun ja varhaisen puuttumisen vaiheiden) tuen lisäksi yksilöllistä tukea ja hoitoja. Akuuttivaihe, eli se tilanne, jossa koko kouluyhteisö tai sen osa on käymistilassa ja menetys ottaa keskeisesti tilaa arjen toiminnoissa, vaihtelee kestoltaan. Se saattaa olla yksilöllisissä tilanteissa muutaman päivän ja koko koulua koskevassa tilanteessa viikkoja. Hyvin organisoitu akuuttivaiheen tuki keventää yksilöhoitojen tarvetta. Vakavissa, koko kouluyhteisöä koskevissa tapahtumissa toipuminen kestää työstymis- ja käsittelyvaiheineen vuosia. Esimerkiksi sekä Jokelan että Kauhajoen koulusurmien yhteisöllisiin jälkihoitoihin on arvioitu tarvittaneen vähintään 3–4 vuotta. Yksilölliset toipumiset kestävät usein tätäkin pidempään.

Äkillisen kriisin suunnitelmat vaihtelevat koulutuksen järjestäjäkohtaisesti, mutta suunnitelman rakenne voi noudatella varsin yksinkertaista kaavaa. Seuraavaa sisältöluetteloa voi hyödyntää kun laaditaan kriisisuunnitelman osana psykososiaalisen tuen osuutta. Psykososiaalinen puoli otetaan huomioon sekä suunnitelman rakenteissa että läpikulkevana periaatteena ihmisen reaktioiden luonteesta ja tuen tarpeesta. Oppilaitosten turvallisuus 2009 -työryhmän muistiota mukaillen:

  • suunnitelman tavoite
  • lyhyt yhteenveto normaalireaktioista
  • koulun kriisiryhmän tehtävä ja kokoonpano ja yhteystiedot
  • muut tärkeät puhelinnumerot kriisitilanteissa (mm. yleinen hätänumero, terveyskeskus/sairaala; sosiaalipäivystys, poliisi, henkilökunnan puhelinnumerot) ja ohjeistus hälytysketjusta.

Seuraavaksi kuvataan esimerkkejä erilaisissa kriiseissä toimimisesta.

Oppilaan kuolema

Oppilaan kuolemasta ilmoittaa perheelle aina viranomainen, koulun edustaja voi olla mukana.

Jos tiedon saa opettaja, hän välittää tiedon rehtorille, joka käynnistää tarvittavat toimet yhdessä kriisiryhmän ja/tai asianomaisen luokan opettajan kanssa:

  • suruliputus, aamunavaus, asiantuntijan konsultointi jatkotoimista
  • tapahtuneesta keskustellaan luokissa rehtorin/opettajan tai oman koulun oppilashuoltoryhmään kuuluvan terveydenhoitajan/koulupsykologin ym. johdolla tai yhteistyössä sovitun kriisiasiantuntijan johdolla
  • vanhemmille ilmoitetaan, miten asiaa on käsitelty koulussa ja keihin vanhemmat voivat tarvittaessa ottaa koulussa yhteyttä
  • omaisia muistetaan
    • menehtyneen oppilaan tekemiä käsitöitä/piirustuksia
    • henkilöstölle mahdollisuus ryhmäkeskusteluun tapahtuneesta
    • oppilaiden toipumista seurataan ja asia otetaan puheeksi myöhemminkin
    • luokkatila järjestellään menehtyneen muistoa kunnioittavasti
    • valokuva luokassa, pulpetti omalla paikallaan esim. lukukauden loppuun tai kunnes luokka on valmis luopumaan tyhjästä pulpetista
    • hautajaisiin osallistumista tuetaan

Opettajan kuolema

  • rehtori neuvottelee ensin kriisiryhmän kanssa työnjaosta, kertoo tapahtuneesta ensin henkilöstölle, sitten asianomaiselle luokalle ja koko kouluyhteisölle
  • henkilöstölle ja luokalle järjestetään mahdollisuus asiantuntijan vetämään läpikäyntikeskusteluun
  • opettajat käyvät keskustelun tapahtuneesta muissa luokissa
  • menehtynyttä kunnioitetaan koulutyössä
  • liputukset, kuva, muisteluhetket
  • omaisia muistetaan
  • kukat, adressi, oppilaiden tekemä kortti
  • osallistutaan hautajaisiin, mikäli omaiset sitä toivovat

Oppilaan lähiomaisen kuolema

  • rehtori neuvottelee kriisiryhmän/oppilashuoltoryhmän kanssa
  • tiedotetaan oppilaan opettajalle ja muulle kouluhenkilöstölle
  • rehtori/opettaja kysyy oppilaalta/perheeltä, mitä asiasta voi kertoa muulle luokalle (kannustetaan kertomaan) ja luokkaa valmistellaan ao oppilaan palaamiseen kouluun
  • voidaan tehdä yhteinen surunvalittelukortti/kertoa lyhyesti tilanne koulutyön alkaessa
  • oppilaalle kerrotaan etukäteen, mitä luokassa on keskusteltu
  • opettaja järjestää omaisten muistamisen (esim. adressi, kukat kotiin oppilaalle osoitettuna)

Onnettomuus tai väkivaltatilanne koulussa

  • ryhdy välittömiin ensiapu- ja hälytystoimiin kriisisuunnitelman mukaisesti
  • tieto rehtorille, henkilöstölle, kriisiryhmälle
  • huolehdi oppilaat turvaan, huolehdi erityisesti silminnäkijöistä
  • turvallisuuden tunne, rauhallisuus
  • pidä huoli, että oppilaiden kanssa on aina joku aikuinen ja ettei oppilaita päästetä kotiin ennen kuin tilanne on rauhoittunut ja nuorimpien kohdalla tiedetään, että kotona odottaa joku
  • tarvittaessa saattaja
  • ilmoita huoltajille sovitulla tavalla mahdollisimman pian
  • keskustelut luokissa opettajien/kriisityöntekijöiden johdolla – läpikäyntikeskustelut henkilöstön kanssa
  • yhteistyö huoltajien kanssa – tarvittaessa asiaa käsitteleviä vanhempainiltoja
Takaisin ylös

Psykososiaalisen tuen suunnittelussa ja toteutuksessa yhteistyö on tarpeen

Psykosiaaliseen tukeen liittyvä yhteistyö on osa koulutuksen järjestäjän kriisisuunnitelmaa. Kouluterveydenhuollon rooli mm. hyvinvointialueen muiden terveydenhuollossa kriisityöstä vastaavien tahojen kanssa on tärkeää tilanteissa, joissa koulujen omat voimavarat eivät riitä. Yhteistyö laajentuu poliisin ja pelastustoimen kanssa tehtävään yhteistyöhön silloin, kun kehitetään ja harjoitellaan yhteisiä kriisitilanteisiin liittyviä toimintamalleja ja valmiuksia.

Mistä toimijoita – milloin ei pidä itse toimia?

Hyvin usein koulujen kriisitilanteet ylittävät kouluhenkilöstöltä kohtuudella arkipäivässä edellytettävät kriisitaidot – ja niin saa ollakin. Onhan kysymys poikkeustilanteista, joissa usein myös koulun aikuiset reagoivat ja kokevat henkilökohtaista kuormitusta. Ei kannata yrittää liikaa. Vaikka koulun henkilöstöllä olisi osaamista toimia kriisitilanteessa ja toiminta osuvaa, se voi verottaa voimavaroja kohtuuttomasti jälkiväsymyksen ja palautumisvaikeuksien muodossa. Ammattiapua on viisasta käyttää tarvittaessa ja säästää siten opetusalan ammattilaisten voimavaroja koulun perustehtävää varten.

Koulun henkilöstön tarvitsema oma tuki on luontevaa yhdistää kokonaisuudeksi oppilaisiin kohdistuvan psykososiaalisen tuen kanssa. Siksi on tarkoituksenmukaista, että kriisisuunnitelmaa laadittaessa suunnitellaan myös se, miten koulun aikuisten tuki on järjestetty erilaisissa kriisitilanteissa. Tämä edellyttää sujuvaa yhteistyötä henkilöstön työterveyshuollosta vastaavien ammattilaisten kanssa.

Joskus onnettomuus voi olla sen luonteinen, että koulun omien asiantuntijoiden on syytä väistyä tehtävistä heti, kun mahdollista. Omaan ammattikuntaan/ystävä-/perhepiiriin osuva koulukriisi saattaa ja saa aiheuttaa voimakkaan oman psykologisen uhriutumisen. Se kuluttaa runsaasti psyykkisiä voimavaroja ja aiheuttaa samalla herkästi ammatillisen tilannearvion vääristymisen. Tällaisia voivat olla esim. tilanteet, joissa opettajan omat lapset ovat oppilasuhrien joukossa, terveydenhoitaja menettää kollegansa tai psykologin asiakasoppilas joutuu väkivallan kohteeksi. Paikallisen kriisivalmiuden avun käyttäminen on tällöin paikallaan. Myös työn vaihtamisesta on hyviä kokemuksia. Silloin apua psykososiaalisen tuen toteuttamiseen voidaan pyytää esimerkiksi naapurikunnan/-koulun vastaavilta työntekijöiltä, joilla ammatillinen etäisyys tapahtumiin on turvallisempi ja mahdollisesti korvataan saatu apu myöhemmillä työsuorituksilla auttajataholle.

Kriisitilanteiden viestintäperiaatteita psykososiaalisen tuen näkökulmasta

Koulun kriisitilanteissa noudatetaan kriisisuunnitelmaan kirjattuja, sovittuja viestintäohjeita. Viestintäohjeita laadittaessa on tärkeää, että myös viestinnässä otetaan huomioon äkilliseen kriisiin kuuluvat inhimillisen toiminnan lainalaisuudet. Sokkivaiheen järkyttynyt ja samalla psyykkisesti kuormittunut ihminen ei jaksa hahmottaa monimuotoisen viestinnän sisältöä.

Hienosäätöinen viestintäyritys saattaa osoittautua turhaksi myös reaktiovaiheen tunneaalloissa. Viestinnän on siksi oltava selkeää ja mutkatonta. Viestinnässä tulee myös huomioida uhrien ja koulun toimijoiden suojaaminen. Samoin on hyvä muistaa, että viranomaisen (ehkä omassa sokissaan) lausumat ylimitoitetut lupaukset, kuten ”kaikki korvataan” ”otan vastuun” ”kaikki vauriot hoidetaan loppuun saakka”, pysyvät uhrien mielissä kristallinkirkkaina jopa loppuelämän. Ne saattavat käynnistää kuormittavia vihantunteita ja katkeruutta, kun arjen realiteetit tulevat vastaan. Kriisitilanteet ovat niin monimuotoisia ja vaativia, ettei tuki ja apu voi koskaan olla täydellistä ja jokaista uhria tyydyttävää, vaikka toimivaa onkin. Niinpä rehtorin lausumat tukisanat tiedotteessaan kannattaa asettaa rakentavasti, mutta ei liikoja lupaillen. Esimerkiksi ”teemme voitavamme...” ”paneudumme asian hoitamiseen...” kuulostaa uhrinkin korvissa todellisemmalta kuin ”kaikki hoidetaan...”.

Erilaisissa kriisitilanteissa on hyvä lähettää pienimpien koululaisten mukana kotiin tiedote, jossa kerrotaan, mitä koulussa on tapahtunut ja kuinka toimittu asian käsittelemiseksi. Tiedote voi olla hyvin yksinkertainen, esim.

  • ”Tänään koulussamme on sattunut xxx oppilaan menehtyminen xx onnettomuudessa. Toivomme teidän kodeissa tietävän, että asiaa on käsitelty luokissa xx ja xx. Ohessa on myös vanhempien nähtäväksi koulussa noudatettavat periaatteet Lapsi äkillisessä kriisissä – ohjeita kohtaamiseen*. Toivomme, että oppilaat voivat jatkaa keskustelua kotona. Koulussa vastataan mielellään vanhempien kysymyksiin asiasta. Voitte ottaa yhteyttä xx xx. ”

* Ks. kohta "Ohjeita ja toimintamalleja kriisin käsittelyyn" alempana tällä sivulla.

Ulkopuolinen maailmakin tarvitsee informaationsa

On selvää että koulua koskevissa laajemmissa onnettomuuksissa tiedottamisen ja yhteiskunnallisen keskustelun tarve tulee hyväksyä. Media voi toimia hyvänä yhteistyökumppanina mm. välittämällä tärkeää tietoa reaktioista, rauhoittamalla tilanteen herättämää häiritsevää uteliaisuutta ja katkaisemalla huhuilta siipiä. Onnettomuutta koskeva asiallinen juttu lehdessä tai tv:ssä saattaa parhaimmillaan vapauttaa koulun toimijoita lukuisilta lisäpuheluilta ja kyselyiltä sekä säästää voimia tärkeimpään: koulun perustehtävään ja toipumiseen. On kuitenkin otettava huomioon, että pieni mutta joskus hyvin näkyvä osa mediamaailmaa toimii Suomessakin kyseenalaisin keinoin - kokemusten mukaan jopa uhrien tuttaviksi tekeytyen, alaikäisten haastatteluista maksaen tai tunkeutuen onnettomuusalueille järkytystä ja surua kunnioittamatta. Valmis viestintäsuunnitelma ja viestintävastuiden määrittely auttaa koulua asettamaan yksilöä ja yksittäisiä uhrikohtaloita suojaavat rajat. Kannattaa muistaa, että asioista ja henkilöistä tiedottaminen ovat eri asioita.

Yhteistyö vanhempien kanssa muuttuu kriisitilanteissa

 Usein yhteistyö vanhempien kanssa tiivistyy luonnostaan kouluonnettomuuksien yhteydessä. Yhteistyö on myös koulun velvollisuus. Mitä paremmin kodeissa tiedetään koulun toimista kriisin yhteydessä ja mitä paremmin koulussa tiedetään kotien toiveista ja tilanteista, sitä paremmin oppilaiden tukemiseen voidaan saada selkeän ja yhtenäisen tuen linjoja.

Koulukriiseissä on kokemuksia, joiden mukaan huoli ja rasitus voivat synnyttää vanhemmissa myös hyvin voimakkaita reaktioita. Tällöin vanhempien hätä saattaa ilmaantua kohtuuttomalta tuntuvina vaatimuksina juuri silloin, kun opettaja eniten kaipaisi tukea ja huolenpitoa tehtävässään. Ylireaktioihinkin on siis hyvä varautua – ja hyvä varautua antamaan myös anteeksi. Nämä hätäreaktiot ovat usein lyhytaikaisia.

Voimakkaitten, joskus täysin ristiriitaisten vaatimusten keskellä koulun voi olla rasittavaa hakea oma, oikeaksi katsomansa ja sen lisäksi käytännössä myös mahdollinen tukemisen linja. Joskus esimerkiksi oppilaiden vanhemmat saattavat vaatia, että tapahtunut onnettomuus käsitellään koulussa perusteellisesti, mutta siitä ei aiota puhua kotona. Saman luokan toisten oppilaiden kodeista saattaa yhtaikaisesti tulla viestiä, että onnettomuudesta on koulussa vaiettava ehdottomasti etteivät lasten mielet järky. Koulun kriisityö ei voi toimia ”tavarataloperiaatteella”, jossa kukin kuluttaja ottaa hyllystä sillä hetkellä tahtomansa tuotteen. Vanhempien näkemyksiä kuunnellaan ja neuvotellaan tuen muodoista, ja perustellaan koulun valitsema linja.

Keskustelut vanhempainilloissa saattavat olla hyvin toimivia yhteisen linjan luomiseksi. Sähköisen viestinnän nopeus saattaa joskus varjopuolenaan jättää liikaa tilaa ”primitiivireaktioille”, joita sitten puolin ja toisin harmitellaan.

Takaisin ylös

Toimintamallien kuvauksissa on hyödynnetty Arja Sigfridsin aineistoja.

Opettajalle rohkeutta

  • käsitellä maailman tapahtumia, sotia, kriisejä; esim. ydinaseet, ydinvoima, talouskriisi, ilmastonmuutos, sodat maissa, joista koulussa, luokassa on oppilaita ( media), oman paikkakunnan lapsi/nuori kuolee, tarttuva tauti, itsemurha, tulipalot, perhetragediat, sikainfluenssa
  • oppilaat toivovat asioita käsiteltävän koulussa
  • ”odotetaan ja katsotaan ” pedagogiikalle ei ole perusteita, asioiden käsittely luo turvallisuutta

Lapsi äkillisessä kriisissä - ohjeita kohtaamiseen

Anna lapselle oikeaa tietoa – suojaa tietotulvalta

  • käy lapsen kanssa asiaa läpi
  • kysy, mitä lapsi tietää, mitä ajattelee asiasta, ja mitä juuri hän näki / kuuli / koki
  • kerro mitä itse tiedät
  • selvitä väärinkäsitykset
  • vältä monimutkaista kuvakieltä, älä esim. vertaa kuolemaa uneen tai matkaan
  • suojaa lasta liialta media-altistukselta, rajoita etenkin dramaattisten aistivaikutelmien syntymistä (järkyttävät kuvat, ääniefektit)
  • siirrä omaa uutisten seuraamista myöhäiseen iltaan
  • lapsen suojaamiseksi – hiljennä ääntä kun lapsi on levolla

Anna lapselle aikaa ymmärtää – tee tapahtuneesta toden tuntuinen

  • ole avoin lapsen kysymyksille
  • juttele kun hän sitä haluaa, mutta älä odota juttutuokioista pitkiä
  • vahvista lapsen turvallisuuden tunnetta – hän ei ole vaarassa nyt
  • ole valmis pohtimaan lapsen kanssa kuolemaa ja väkivaltaa, vaikka et itsekään olisi varma vastauksistasi

Auta lasta selviytymään

  • anna tilaa vaihteleville tunneilmaisuille ja sille, että ne välillä näyttävät katoavat kokonaan
  • salli onnettomuusleikit (mm. kuoleminen, onnettomuudet), mutta auta lasta löytämään lohduttava ratkaisu leikkiin
  • auta lasta käsittelemään myös syyllisyyden ja vihan tunteitaan, kuoleman pelkoa ja muita yllättäviä reaktioita
  • salli lapsen myötäelää, mutta älä salli vastuun ottamista aikuisen jaksamisesta
  • näytä omat tunteesi ja kerro että luotat selviytymiseesi niistä huolimatta

Nuori äkillisessä kriisissä - ohjeita kohtaamiseen

Anna nuorelle oikeaa tietoa

  • käy nuoren kanssa asiaa läpi
  • kysy, mitä hän tietää, mitä ajattelee asiasta ja mitä hän näki / kuuli / koki
  • kerro mitä itse tiedät
  • selvitä väärinkäsitykset
  • vältä monimutkaista kuvakieltä, älä esim. vertaa kuolemaa uneen tai matkaan

Ota myös huomioon

  • henkilökohtaisen ja eläytymisen kautta syntyneen menetyksen tunteet voivat olla yhtä voimakkaita
  • ole avoin nuoren kysymyksille
  • juttele kun hän sitä haluaa - älä odota juttutuokioista pitkiä
  • tue nuorta siihen, että asiasta tulee tahattomia muistutuksia eri yhteyksissä tiedotuksen ja keskusteluitten kautta ja että se saattaa aktivoida tunteet
  • pidä kiinni perheen normaalisäännöistä, mm. kotiintuloajoista ja suhteesta alkoholinkäyttöön

Auta nuorta selviytymään

  • anna tilaa vaihteleville tunneilmaisuille ja sille, että ne välillä katoavat kokonaan
  • salli surupohdinnat (mm. kuoleminen, onnettomuudet, hautajaiset)
  • auta nuorta käsittelemään myös syyllisyyden ja vihan tunteitaan, kuoleman pelkoa ja muita yllättäviä reaktioita
  • salli nuoren myötäelää, mutta älä salli vastuun ottamista aikuisen jaksamisesta
  • varmista, että aikuinen on saatavilla, vaikka nuori hakeutuisi korostuneesti ikäistensä seuraa
  • näytä omat tunteesi ja kerro että luotat selviytymiseesi niistä huolimatta

Keskusteluaiheita koululuokkaan äkillisen kriisin jälkeen

On tärkeää että koulun ja kodin aikuiset ovat valmiita keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa tuoreesta järkyttävästä tapahtumasta. Keskustelutuokioiden ei tarvitse olla pitkiä. Keskustelun keskeinen ote on tässä ja nyt.

Mahdollisia keskusteluaiheita:

  • Mitä todella on tapahtunut? varmistetaan faktat senhetkisen tiedon mukaisiksi
  • Miten sait tietää? missä olit, mitä olit tekemässä juuri silloin
  • Mitä ajattelit? käydään läpi ajatukset tapahtuman/tiedon saamisen hetkellä
  • Mitä tunsit? tunteet saattavat herätä vasta myöhemminkin, usein on ensin vain kummastusta ja järkytystä, tai tunteiden puutetta
  • Entä miten keho reagoi? kehossa voi tapahtua muutoksia (jännittymistä, kipuja, levottomuutta..) huomaamatta – ne palautuvat
  • Miten voi auttaa itseään/toista eteenpäin puhuminen, muistelu, arki, liikunta…
  • Mitä koulupäivän jälkeen tapahtuu? välitetään kotiin tietoa että asiaa on käsitelty koulussa ja kannustetaan puhumaan myös kotona

Aikuisen ei tarvitse olla viisas eikä osata vastata kaikkeen - riittää, että aikuinen on turvallinen, uskaltaa näyttää omia tunteitaan ja samalla välittää luottamusta siihen, että näiden tunteiden kanssa selvitään.

Traumaattisten tapahtumien käsittely luokassa

On tärkeää, että puhuessaan vaikeista elämäntilanteista aikuiset tuovat esiin erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja yrittävät tukea lapsia ja nuoria löytämään heille itselleen sopivan mallin selvitä. Lisäksi toivon näkökulman sisällyttäminen kriisitilanteissa luo lapsille turvallisuutta ja uskoa selviytymiseen. Opettajat muodostavat monesta syystä voimavararyhmän, jolla on ainutlaatuinen tilaisuus huolehtia lasten tarpeista:

  • Opettajat tuntevat jokaisen lapsen ja hänen persoonallisuutensa.
  • Opettajat tuntevat ryhmien ”kulttuurin” ja ilmapiirin.
  • Opettajien erikoisala on tiedon jakaminen lapsille.
  • Opettajat tietävät, kuinka oppilaat saadaan mukaan ja millaisia ilmaisumuotoja voi käyttää.

Opettajan keskustellessa luokassa asioista, jotka ovat vaikuttaneet lapsiin voimakkaasti, voidaan käyttää seuraavanlaista mallia. Keskustelu kestää yleensä ainakin oppitunnin ajan, joskus jopa kaksoistunnin. Kaikkien toivotaan pysyvän luokassa koko ajan, mutta wc-käynnit ovat luonnollisesti sallittuja. Yhteistyö toisen opettajan kanssa on eduksi, mutta ei aina tarpeen. Toinen aikuinen on hyvä olla luokalle tuttu; toinen opettaja, oppilashuolto- tai kriisiryhmän jäsen. Lasten kanssa voidaan istua esim. piirissä lattialla, taustalla voi soida jotain kaunista musiikkia, luokassa voi palaa kynttilöitä. Tärkeää on saada tilanteesta mahdollisimman turvallinen ja varmistua siitä, että kukaan ei säikähdä (esim. luokka liian pimeä). Tavanomainen istumajärjestyskin käy jos se toimii. Ajatusten purkamiseen on hyvä antaa erilaisia vaihtoehtoja esim. piirtämällä, muovailemalla, kirjoittamalla. Tilaisuus voi jäsentyä seuraavalla tavalla:

1. Avaus

Tarkoitus ja motivointi
Säännöt

  • Opettaja kertoo mitä lähituntien aikana tapahtuu ja miksi.
  • Kuoleman aiheuttamista reaktioista ja vaikutuksista puhuminen on tärkeää.
  • Siihen on varattava aikaa, koska se auttaa ymmärtämään tapahtunutta.
  • Kun joku kuolee, mieli täyttyy ajatuksista ja tunteista, jotka tekevät meidät surulliseksi, pelokkaiksi ja vihaisiksi.
  • Kun ihminen saa puhua tapahtuneesta, hän ymmärtää paremmin, miten käsittävät tilanteen.
  • On tärkeää selvittää tosiasiat, kuten myös väärinkäsitykset, etteivät väärät huhut leviä.
  • Opettajan on hyvä tuoda myös keskustelulle säännöt:
    • Kenenkään ei ole pakko puhua luokassa.
    • Ketään ei saa jälkeenpäin kiusata tai moittia sanojensa tai käyttäytymisensä tähden.
    • Itkeminen ja suuttuminen on sallittua eikä kenellekään pidä sanoa, ettei se ollut sopivaa.

2. Selvitysvaihe

Kuinka sait tietää tapahtuneesta?
Mitä olette kuulleet / uuden tiedon kokoaminen

  • Oppilaat saavat kertoa miten, keneltä ja missä he saivat tietää tapahtuneesta. Tähän useimmat pystyvät vastaamaan.
  • Mietitään onko asia koskettanut jotakin lasta enemmän kuin muita (on esim. nähnyt tapauksen).
  • Kerätään vielä tarkempia yksityiskohtia tapahtumasta.
  • Luokan opettaja kertoo omat tietonsa.
  • Onnettomuustapauksissa opettajan on hyvä hankkia tarpeelliset tiedot tapahtumien kulusta.
  • Lasten konkreettisen tiedon vaihe on suuri. Monet huhut seuraavat tapahtumia, minkä vuoksi yleinen keskustelu luokassa on tärkeää.
  • Traumaattisen tapahtuman jälkeen on puututtava huhuihin ja virheellisiin käsityksiin, ettei lapsille syntyisi tarpeettomia ongelmia.
  • Jos tapahtumasta kerrotaan tiedotusvälineissä, on hyvä käydä läpi lehtileikkeitä. Usein median tuottamaa aineistoa voidaan käydä läpi muilla tunneilla, ja päivittää tosiasiatietoja.

3. Normalisointivaihe ja selviytymiskeinojen vahvistaminen

Kuinka reagoit?
Mikä sinua on aikaisemmin surussa auttanut?

  • Tässä vaiheessa kysytään lasten reaktioista. Ne, jotka haluavat, vastaavat.
  • Tavoitteena on saada lapset ymmärtämään, että erilaiset reaktiot ja tunteet ovat kaikki luonnollisia, myös se ettei joillakin ole lainkaan tapahtumaan liittyviä tunteita.
  • On hyvä muistaa välttää seuraavanlaisia kysymyksiä; ”miltä sinusta tuntui, kun sait tietää asiasta?”, koska ne yleensä vain ehkäisevät keskustelua kuin edistävät sitä
  • Sen sijaan kysymykset: ” Koska sinusta tuntui pahimmalta?” tai ” Mitä ajatuksia asian sinussa herättää?” ”Mitä sinussa tapahtui?” johdattaa kertomaan reaktioistaan ja vaikutelmistaan.
  • Jos lapset ovat joutuneet kuolemantapauksen silminnäkijöiksi tai ovat löytäneet kuolleen, heidän on saatava purkaa vaikutelmiaan ja ajatuksiaan sanoin ja aistihavainnoin (näkö, kuulo, haju, tunto). Mutta jos vain yksittäinen oppilas, niin hänelle ja muille silminnäkijöille on järjestettävä oma, kriisityöntekijän vetämä istunto. Kriisityöhön perehtyneen ihmisen on myös syytä olla opettajan tukena, jos usea lapsi luokassa on todistanut jotakin järkyttävää tapahtumaa.
  • Lasten kertoessa reaktioistaan, opettajan ei pidä sanoa esim. ” niin, se on ihan normaalia”, vaan on parempi kysyä:” Reagoiko kukaan samalla tavalla?”
  • Yhteyttä ja yhteishenkeä luodaan pyytämällä vierustoveria kietomaan kätensä kertojan ympärille tai kysymällä, miltä muista tuntuu ”Jussin” itkiessä. Opettajan tehtävänä on saada lasten luontainen myötätunto esiin.
  • Pienten lasten kanssa voidaan käyttää apuna piirtämistä tai muita samantapaisia ilmaisumuotoja .
  • Opettaja kerää yhteen oppilaiden esiintuomat aiheet, tuo esiin heidän ajatuksensa ja reaktioidensa yhdenmukaisuuden sekä korostaa heidän reaktiotapojensa normaaliutta.
  • Jos opettaja tietää samanlaisia tapauksia, hän voi kertoa, miten lapset reagoivat silloin.
  • Opettaja voi kertoa, miten ihmiset tavallisesti reagoivat tällaisten tapausten jälkeen.
  • Lapsille tuodaan esille, että traumaattinen tapahtuma voi vaikuttaa keskittymiseen ja muistiin.

Selviytymiskeinojen vahvistaminen:

  • Mitä kokemuksia sinulla on surun käsittelemisestä? Miten olet selvinnyt aikaisemmin, kun sinulla on olut surua tai sinulle on tapahtunut jotain mieltä järkyttävää? (isovanhempien kuolema, tulipalo, lemmikin kuolema).
  • Opettaja kerää selviytymiskeinoja, EI itse tarinoita. Lapset kertovat mielellään, kuinka toiselle puhuminen auttoi, kavereiden, vanhempien kanssa puhuminen, piirtäminen, musiikin kuuntelu, ulkoilu, kävely tms).
  • Opettajan on luonteva kertoa myös omista reaktioistaan ja kokemuksistaan ja kuinka hän toimii ollessaan surullinen.

4. Tulevaisuuteen katsominen

Mitä nyt ja jatkossa tapahtuu?
Mitä me voimme tehdä?

  • Tarkoituksena suuntautua tulevaisuuteen ja kanalisoida oppilaiden tunteita, energiaa toiminnan kautta, erityisesti lähipäivien suunnittelua.
  • Jos kyseessä on luokkatoverin kuolema, hautajaisten suunnittelu on tärkeää. Erityisesti pienempien lasten kanssa itse hautajaisista on syytä puhua enemmänkin, mutta toisella kerralla.
  • Oleellisinta on saada aikaan ilmapiiri, että asiasta keskusteleminen on turvallista ja asioista ja tunteista on koulussa lupa puhua.

5. Päätösvaihe

Yhteenveto
Seuranta

  • Käsitellyistä aiheista tehdään yhteenveto ja suunnitellaan myöhempiä tapahtumia (esim. mitä hautajaisten aikana tehdään, lisäkeskustelusta päättäminen)
  • Jos on kysymys kuolemantapauksesta, tarvitaan todennäköisesti useampia keskusteluja
  • Luokka voi tehdä suunnitelman jonkin asian esim. piirroksen tai kirjeen toteuttamisesta yhdessä. Luokalla on näin mahdollisuus osoittaa huolenpitoaan omaisia kohtaan.
  • Lopuksi oppilailta kysytään, jäikö jokin asia mietityttämään tai epäselväksi tai mitä he ajattelevat tänään pohdituista asioista. Kun keskustelu on päätetty, tavalliseen koulutyöhön palaaminen on helpompaa, koska tapahtuneesta on saanut puhua.
  • Opettajat voivat keskustelun aikana tarkkailla erityisen voimakkaasti reagoivia oppilaita ja keskustella jälkeenpäin heidän kanssaan tai ohjata heitä opiskeluhuollon palvelujen piiriin.

Luokkatoverin kuoltua joko samana päivänä tai seuraavina päivinä:

  • Lapsia voidaan pyytää katsomaan kuolleen luokkatoverin istumapaikkaa ja ajattelemaan sitä, mitä he eivät koskaan saaneet sanotuksi toverilleen. Ajatukset voi sanoa ääneen, ne voi piirtää, kirjoittaa tai ajatella vain mielessään
  • Lopuksi voidaan jättää jäähyväiset. Opettaja sanoo esimerkiksi: ”Katso (kuolleen oppilaan tuolia) ja kerro, mitä haluat hänen tietävän ja hyvästele hänet sitten” Jäähyväiset voidaan kirjoittaa tai piirtää. Jos on kyse itsemurhasta, tällöin on hyvä tilaisuus puhua voimattomuudesta, itsesyytöksistä ja häpeäntunteista. (Tällöin myös koulupsykologi tai koulukuraattori voidaan tarvittaessa pyytää paikalle.)
  • Muistelukirja, seuraavien viikkojen aikana luokka voi tehdä oman kansion/vihkosen kuolleesta oppilaasta: Tosiasiatiedot, tapahtumien kulku, hautajaiset, hyviä muistoja, vuoden päästä. Kuvia ja kertomuksia luokassa niin kauan esillä kuin tarpeen. Lainaksi kotiin.
  • Lapsia voi myös antaa lauseentäydennystehtäviä:
    • Kuullessani tapahtuneesta ajattelin ensimmäisenä, että…..
    • Pahinta siinä oli, että….
    • Voimakkain vaikutelmani on….
    • Surullisimmaksi minut tekee…..
  • Opettajan on hyvä antaa neuvoja kotiin:
    • Puhukaa tapahtuneesta vanhempien kanssa
    • Puhukaa ystävien ja kavereiden kanssa
    • Käykää hautausmaalla
    • Hankkikaa enemmän tietoa tapahtumasta
    • Kirjoittakaa päiväkirjaa, runoja tai ajatuksia ylös
    • Tehkää jotain yhdessä omaisten hyväksi

Esimerkkejä jatkotyöskentelyn avuksi

Ihmishahmon värittäminen

  • Oppilaat värittävät piirrettyyn ihmishahmoon 3 väriä: punainen merkitsee vihaista, sininen surullista, musta pelkoa. Missä osassa kehoa tunteet tuntuvat, ja miltä se näyttää väritettynä. Yhteinen keskustelu: missä osassa kehoa ”suru”asuu. (miten se tuntuu, päänsärkynä, mahakipuna, painon tunteena, vapinana jne.)
  • Miten tuntumia voi helpottaa? Miltä väritetty hahmo näyttää, kun on helpottunut olo.

Toipumisasteikko

  • Opettaja piirtää taululle asteikon 0-10
  • Oppilaat voivat viittaamalla vastata kuka on toipumisasteikon missäkin kohdassa: esim. perheen kanssa / kun mieleen tulee kysymyksiä tapahtuneesta/ katsoo TV-uutisia menee nukkumaan
  • Tämän voi tehdä esim. kuukausittain koko luokan kanssa puolen vuoden ajan.
  • Voidaan myös keskustella, miten omaa/koko luokan sijaintia asteikolla voisi vähän nostaa

Hyvät uutiset

  • Piirretty TV, jossa uutistenlukija
  • ”Tässä uutiset, tänään on hyvien uutisten vuoro; mitä tänään kerrotaan?”
  • Sopii hyvin ryhmäkeskustelun, käsittelyn jälkeen, jos esim. käsitellään maanjäristystä, sotaa, paikallisia kriisejä
  • Auttaa ja aktivoi oppilaita ajattelemaan myönteisiä ja rakentavia vaihtoehtoisia toimintatapoja.

Luokan muistelukirja

  • Koko luokka voi tehdä muistelukirjaa esim. kuolleesta oppilaasta
  • Jatkuvuutta tuova, silta menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille.
  • Kirja on erityisellä paikalla luokassa, mihin saa mennä aina halutessa sitä katsomaan. Vuoden kuluttua pidetään muistelupäivä ja siitä talletetaan muistot kirjaan. Kirja voi sisältää mm. kuvia, faktoja, piirroksia, ”selityksiä”, hautajaistarinan, hyviä muistoja, syntymäpäiviä, pikku tarinoita vuosien varrelta.
  • Annetaan vanhemmille lainaksi, mutta on luokan ” oma”.
Takaisin ylös