Romanikieli kuuluu indoarjalaisiin kieliin ja Suomessa puhuttu romani sen pohjoisiin murteisiin. Suomen romanien puhuma kaalo-murre poikkeaa paljon muiden maiden romanimurteista. Romanikielen käyttäjien määrä on vähentynyt 1950-luvulta niin, että nykyisin kieltä puhuu hyvin vain noin kolmannes Suomen romaneista. Suomen romanikieli on uhanalainen.

Romanit saapuivat Eurooppaan 1300-luvun alussa, josta on säilynyt dokumentti. Toisaalta osa tutkijoista uskoo romanien saapuneen Bysanttiin jo 900–1000‐luvuilla. Fraser (1992b, ref. Matras, 2002, 19) katsovat romanimurteiden hajaantuneen Euroopassa jo 1200–1300-luvulla. Romanikielen historiallisista juurista oltiin pitkän aikaa epätietoisia. Vasta 1700-luvun lopulla löydettiin yhteys romanikielen ja intialaisten kielten välillä. Nykyään kielitutkimuksen perusteella voidaan todeta, että romanikieli kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan indoarjalaiseen alaryhmään. Kielen historia juontaa sanskritiin ja prakritiin. Romanikielen sukulaiskieliä ovat hindi, urdu ja marathi. Romani on intialaisia kieliä, joita Intiasta lähteneet kiertävät ryhmät puhuivat Intian ulkopuolella. Kielen perusteella romanit sijoitetaan Intiaan. Kielellinen todistus on vahva, ja historialliset viitteet lingvistisiin faktoihin ovat tutkijoiden keskuudessa kiistattomia.

Kielitutkijana tunnettu Yaron Matras arvioi koko maailmassa olevan romanikielen puhujia vähintään 3,5 miljoonaa, mutta huomattavasti suurempiakin lukuja on esitetty. Nykyiset romanimurteet Matras jakaa neljään eri pääryhmään, joita ovat pohjoiset murteet, Balkanin murteet, valakialaiset ja keskiset murteet. Yksittäisiä romanimurteita on Euroopassa kymmeniä. Suomen romanien käyttämä romanikielen murre on kaalo, joka kuuluu ns. pohjoisiin murteisiin. Se on sukua Walesin, Pohjois‐Venäjän, Puolan ja Baltian romanimurteille.

Takaisin ylös

Suomen romanit ovat kielellinen ja kulttuurinen vähemmistö, joka on asunut Suomessa jo lähes 500 vuotta. Suomeen ja muihin Pohjoismaihin romanit saapuivat 1500‐luvulla, jolloin Suomi kuului vielä Ruotsiin. Ensimmäinen virallinen dokumentti on löytynyt Ahvenanmaan Kastelholman linnan arkistoista vuodelta 1559. Parikymmentä vuotta myöhemmin romaneja tavattiin ensimmäistä kertaa Suomen mantereella.

Romanikulttuurin, -identiteetin ja -kielen säilymistä on valtiovallan sekä kirkonkin taholta yritetty rajoittaa ja suorastaan hävittää vuosisatojen aikana. Tavoitteena on ollut romanien assimiloiminen pääväestöön. Suomen romanit ovat kuitenkin onnistuneet säilyttämään kulttuurinsa, identiteettinsä ja kielensä aina tähän päivään asti. Romanien traditionaalinen tapakulttuuri on säilynyt erittäin elinvoimaisena. Romanikielen taitajia näyttää olevan vähemmän, jos verrataan 1950-luvun tutkimukseen. Tuolloin 69 prosenttia aikuisista romaneista osasi romanikieltä mielestään lähes täydellisesti tai hyvin, ja toimeen tuli lähes 90 prosenttia. Nykyään kieltä hyvin puhuvien määrä on vain kolmasosa kieliväestöstä. Saman verran romaneista myös käyttää kieltään eri kielen käyttötilanteissa. Nykyään romanikieltä voidaan pitää uhanalaisena sen vähäisen käytön vuoksi. Suomen romanien käyttämä kaalomurre eroaa melkoisesti muiden maiden romanimurteista. Yhtenä syynä voidaan pitää Suomen kielen vaikutusta romanikielen fonetiikkaan, kielioppiin sekä sanastoon. Myös germaaniset ja skandinaaviset lainat vaikeuttavat ymmärrettävyyttä. Toisaalta juuri lainat ja erityisesti ruotsalaiset sanavartalot ovat lisänneet merkittävästi romanikielen sanastoa ja auttaneet sen säilymistä Suomen romanien keskuudessa. Suomen romanikieltä puhutaan edelleen, ja kieli on säilyttänyt vanhoja piirteitä etenkin muoto‐opissa.

Takaisin ylös

Romanikielen säilymisen yhtenä edellytyksenä on valtiovallan antama lainsäädännöllinen tuki ja arvostava asenne kieltä kohtaan. Suomen kielipolitiikan pohjana ovat perustuslaki ja kielilaki (423/2003). Suomen perustuslakiuudistus astui voimaan vuonna 1995, ja se viimeisteltiin lopulliseen muotoonsa vuonna 2000 (731/1999, 2 luku, 17 §, 3 mom.). Romanien oikeudesta oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen on säädetty uudistetussa perustuslaissa (17 §), jossa mainitaan ”oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin”. Perustuslaki on vaikuttanut esiopetusta koskevaan lainsäädäntöön ja koululainsäädäntöömme, joissa vähemmistöjen kielelliset oikeudet on turvattu. Yhtenä merkittävänä saavutuksena voidaan pitää romanikielen lautakunnan laatimaa romanikielen kielipoliittista ohjelmaa vuodelta 2009. Se on osa kokonaisvaltaista romanipoliittista ohjelmaa (ROMPO) ja sisältää mm. ehdotuksen romanikielen kielilaista.

Hajallaan olevat lainsäädännön määräykset tulisi koota yhteen erillisen kielilain alle, jotta romanikieltä koskeva lainsäädäntö olisi yhdessä paikassa. Suomen romanien aseman parantamiseksi Suomi on vahvistanut kansallisella lainsäädännöllä kaksi vuonna 1998 voimaan tullutta Euroopan neuvoston sopimusta. Ratifioidessaan Euroopan alueellisia vähemmistökieliä koskevan sopimuksen Suomi nimesi romanin ei‐alueelliseksi vähemmistökieleksi. Lisäksi EU:n puiteyleissopimuksen artikla 14 edellyttää, että jokaisella kansalliseen vähemmistöön kuuluvalla henkilöllä on oikeus oppia vähemmistökieltään. Myös Euroopan neuvoston ministerikomitean loppupäätelmissä vuonna 2007 alueellisten ja vähemmistökielten eurooppalaisen peruskirjan toimeenpanosta on suosituksia Suomelle romanikielen aseman ja sen opetuksen kohentamiseksi. Kielen asemalla on ratkaiseva merkitys yhteiskunnallisen epätasa‐arvon poistamisessa. Lainsäädäntö perustuslaista erityislakeihin, kuten koululait, laki sosiaalipalveluista ja tiedotusvälineistä, vahvistavat kukin osaltaan romanikielen aseman kehittämistä sekä romanien kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumista. Huolimatta kieltä tukevasta lainsäädännöstä eivät romanikielen kielelliset oikeudet ole toteutuneet riittävästi.

Takaisin ylös

Romanikysymys on paitsi kielen myös kulttuurin kysymys. Romanikielellä on suuri merkitys myös romani-identiteetin vahvistajana. Romanikieli on osa romanikulttuuria, tunnekieli, johon romanit samastuvat ja johon heillä on voimakas side. Romanilapsilla tulee olla oikeus omaan kieleen, jonka kautta he voivat vahvistaa myös omaa kielellistä ja kulttuurista identiteettiään. Yhtenä tärkeänä tavoitteena kielen elvyttämiselle on aloittaa romanikielen opetus jo päiväkodeissa ja esikouluissa ja jatkaa opetusta aina peruskoulusta yliopistoon asti.

Suomen romanikieli tarvitsee nopeita toimenpiteitä kielen elvyttämiseksi. Leena Hussin mielestä paras tilanne vähemmistökielen kannalta olisi, että sitä käytettäisiin sekä suullisesti että kirjallisesti ja että sitä opetettaisiin kouluissa, käytettäisiin korkeamman koulutuksen kielenä, työelämässä, joukkoviestimissä ja hallinnossa. Elvytyksessä on kysymys kielen asteittaisesta pääsystä lähemmäs tasa‐arvoa dominoivan kielen kanssa. Hussin mukaan revitalisaatio saattaa olla myös sitä, että vanhempi sukupolvi opettaa oman heimonsa kielen ja rupeaa käyttämään sitä tai että henkilöt, jotka ovat oppineet oman kielensä vain suullisesti, laajentavat kielitaitoaan myös kirjalliseen käyttöön. Keskeisiä romanikielen taitoon vaikuttavia tekijöitä ovat koti, romaniyhteisö ja sen koko ja kiinteys, kielen arvostus sekä kielen opetus kouluissa ja kerhoissa. Romanikielen elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi on tärkeää säilyttää kieli toimivana ryhmänsisäisessä käytössä, kotona ja sukulaisten luona sekä opettaa se lapsille ja nuoremmalle sukupolvelle. Kielen elvyttämiseksi kouluopetus on tärkeä keino, mutta se ei voi täysin korvata kotona saatavaa opetusta ja kielen käytön harjoitusta. Oman kielen arvostus antaa omanarvontuntoa. Tärkeintä kuitenkin on se, miten romanit itse arvostavat omaa kieltään ja käyttävät sitä perheen ja sukulaisten keskuudessa.

Elvyttämisen tavoitteena on lisätä kieltä puhuvien määrää, laajentaa kielen käyttöalueita ja lisätä kielen elinvoimaisuutta. Romanikieli on uhanalainen kieli. Vain noin kolmasosa romaniväestöstä käyttää sitä. Siksi kieli tarvitsee vahvan lainsäädännöllisen perustan. Tarvittaisiin oikeuksia kokoava romanikielilaki ja sen lisäksi erilliset säännökset erityislainsäädäntöön, kuten varhaiskasvatuslakiin. Keskeistä on, miten romaniväestö itse suhtautuu kieleen. Arvostetaanko kieltä ja käytetäänkö sitä? Käyttöalueita voisi laajentaa kodin ja koulun lisäksi myös mediaan, verkkoon ja sosiaaliseen mediaan. Nyt tarvitaan romanikielen elvytyshanke, joka lisäisi romaninkielen puhujien määrää ja vahvistaisi romani-identiteettiä.

Kielen elvytys ja säilyminen edellyttävät romanikielen opiskelua esiopetuksesta aikuiskoulutukseen. Virallinen koko elämää kattava järjestelmä romanikielen opetukseen nostaisi kielen arvostusta. Elinikäisen kielenopiskelun ja harrastamisen tukeminen kaipaa myös moninaista materiaalia, esimerkiksi katselu- ja lukukirjoja sekä lastenohjelmia vauva- ja leikki-ikäisille, romanisatuja, runoja, kuunnelmia sisältäviä äänitallenteita, ikäryhmittäin kohdennettuja sarjakuva-, puuha- ja uutislehtiä.

Takaisin ylös

Suomen romanikielen tutkimusta on tehty jo 1700-luvun lopulta lähtien. Tutkimus on painottunut 1900-luvulla enemmän romanikielisten sanojen keruuseen, laulujen ja virsien sekä evankeliumien kääntämiseen. Uudempi sanakirja ja aineistotyö saivat alkunsa 1980-luvulta, joka jatkuu edelleen. Yleislingvistinen jakso sai alkunsa 2000-luvun alussa. Tutkimusta romanikielestä ovat tehneet yksityiset henkilöt, jotka ovat olleet kiinnostuneita Suomen romanikielestä. Heidän työnsä on ollut merkittävä kielen taltioinnin sekä tutkimuksen osalta.

Romanikielen yhteiskunnallinen asema vahvistui, kun Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen (Nyk. Kotimaisten kielten keskus – Kotus) perustettiin romanikielen lautakunta 1997. Seuraavana vuonna Kotukseen palkattiin tutkijanvakanssilla yksi henkilö ja myöhemmin 2002 perustettiin toinen tutkijantoimi. Kotuksen toiminta on perustunut pitkään kieliaineiston keruuseen ja tallentamiseen. Kielen standardisointityö on tällä hetkellä kielilautakunnan ehkä tärkein tehtävä. Vuonna 2012 molemmat vakanssit siirtyivät Helsingin yliopistolle. Samalla avautuivat mahdollisuudet opiskella romanikieltä ja -kulttuuria sivuaineena Helsingin yliopistossa. Tulevaisuudessa opintokokonaisuus on varmasti väylä myös pätevien romanikielen opettajien valmistumiseen. Lisäksi yliopistotasoinen opetus ja tutkimus lisäävät romanikieleen kohdistuvaa kiinnostusta ja arvostusta.

Teksti: Henry Hedman

Lähteet

Bakker, P. & Kyuchukov, H. (toim.) 2000. What is the Romani language? Centre de recherches tsiganes. University of Hertfordshire Press. Hertfordshire.
Frazer, A. 1992b. The Gypsies. Blackwell. Oxford.
Granqvist, K. ym. 2009. Romanikielen poliittinen ohjelma. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Helsinki.
Leiwo, M. 1999. Suomen romanikielen asemasta ja huollosta. Teoksessa Pekkala, S. (toim.) Aarni Penttilän ja Ahti Rytkösen juhlakirja 1999. Sadanmiehet. Jyväskylän yliopisto. 1999. Suomen kielen laitoksen julkaisuja 41: 125–139.
Lindgren, A. 2000. Helsingin saamelaiset ja oma kieli. Helsinki.
Matras, Y. 2002. Romani. A Linguistic Introduction.Cambridge University Press. Cambridge.
Pirttisaari, H. 2003. Muutos ja variaatio Suomen romanin verbien taivutustyypeissä. Virittäjä 4: 508–28.
Pulma, P. 2006. Suljetut ovet. Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. Helsinki, SKS.
Vehmas, R. 1961. Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen. Turun yliopiston julkaisuja, sarja B, osa 81, Turku.
Viita, A. 1967. Mustalaisväestön hyväksi. Mustalaislähetystyö Suomessa v. 1904 - 1966. Helsinki: Mustalaislähetys.
Åkerlund, T. 2002. Oman kielen merkitys romanien kulttuuri-identiteetille. Ks. Laihiala-Kankainen ym. (toim.), 126-9.
Granqvist, K. 2006b. Selvitys Suomen romanikielen nykytilasta sekä kielentutkimuksen ja -huollon tarpeista.
Hedman, H. 2009. Romanikieli elämäni varrella. Teoksessa Ruppel, K. (toim.) Omin sanoin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 6. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 155–163.
Hedman, H. 2009. Suomen romanikieli: sen asema yhteisössään, käyttö ja romanien kieliasenteet.

Muut lähteet

Leiwo, M. 1996. Kommenttipuheenvuoro Helsingissä, Kotuksen romanikielen seminaarissa. 1.11.1996.
Romanikielen lautakunta: Granqvist, Kimmo (asiantuntija), Henry Hedman (vpj.), Henna Huttu, Anneli Hänninen (siht.), Jouko Lindstedt (pj.), Aale Lindgren, Mertsi Lindgren, Miranda Vuolasranta, Tuula Åkerlund.

Takaisin ylös

Opetushallitus on antanut suosituksen uusiksi mallikirjaimiksi, -numeroiksi ja muiksi merkeiksi. Ne otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen uusien opetussuunnitelmien käyttöönoton yhteydessä. Mallikirjaimistot julkaistiin suomalais-ruotsalaisten, pohjoissaamen, inarinsaamen, koltansaamen ja romanikielen kirjaimista.

Liitteet
Romanikieli (pdf, 324.79 KB)
Romanikieli piirtosuunnilla (pdf, 324.79 KB)
Mallinumerot ja muut merkit (pdf, 207.01 KB)
Takaisin ylös