Oppimisen tuki muuttuu esi- ja perusopetuksessa 1.8.2025 alkaen. Oppimisen tuki tarkoittaa apua, jota lapsille tarvittaessa annetaan oppimisessa ja opetukseen osallistumisessa. Oppimisen tuen tavoitteena on varmistaa, että kaikki esiopetukseen osallistuvat lapset voivat osallistua opetukseen ja kaikkeen toimintaan yhdessä muiden lasten kanssa.

Perusopetuslain mukaan lapsella on oikeus saada oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukea, kun hän sitä tarvitsee. Kun tuen tarve havaitaan, esiopetuksen järjestämispaikan eli päiväkodin tai koulun on tarjottava tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa lapsen omassa ryhmässä. Uusi oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen järjestelmä velvoittaa opettajaa ja muuta henkilöstöä suunnittelemaan ja toteuttamaan opetusta lapsiryhmän tarpeiden mukaan. 

Ryhmässä annettavia tuen keinoja voivat olla esimerkiksi oppimisympäristön muokkaaminen kaikille saavutettavaksi sekä opetuksen eriyttäminen. Eriyttäminen tarkoittaa opetuksen muokkaamista lasten tarpeiden mukaan esimerkiksi opetusjärjestelyjen, oppimisympäristön ja materiaalien avulla. Lapsille omassa ryhmässä annettava tuki voi olla esimerkiksi oppimista tukevien apuvälineiden käyttöä sekä tilanteiden ennakointia ja jäsentämistä kuvien avulla.

Ryhmässä opettaja voi antaa yksin tai yhdessä toisen opettajan kanssa myös yleistä tukiopetusta ja opetuskielen tukiopetusta. Tukiopetusta annetaan osana esiopetuksen toimintaa lasten tarpeiden mukaan ja yleensä joustavissa pienemmissä ryhmissä. Ryhmässä voidaan antaa tarvittaessa myös erityisopettajan opetusta muun opetuksen yhteydessä. 

Lapsen etu on aina etusijalla tukea suunniteltaessa ja järjestettäessä. Tärkeintä on suunnitella opetusjärjestelyt ja ryhmäkohtainen tuki niin, että ne tukevat kaikkien lasten oppimista juuri kyseisessä ryhmässä. Tämä muuttaa tuen painopistettä ennaltaehkäisevään suuntaan. 

Jos ryhmässä annettava tuki ei ole riittävää, lapsi voi saada myös henkilökohtaista tukea. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi säännöllistä erityisopettajan opetusta pienryhmässä. Henkilökohtaiseen tukeen voivat kuulua myös tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erilaiset apuvälineet.

Uusi oppimisen tuen järjestelmä tuo muutoksia opettajan käytännön työhön. Uudistus vähentää tuen tarpeen arviointiin ja suunnitteluun liittyvien asiakirjojen määrää ja selkeyttää koko prosessia arvioinnista suunnitteluun ja päätöksentekoon. Toisaalta uudistus lisää opettajan vastuuta toteuttaa tukea ryhmän tarpeiden mukaisesti.

Lasten oppimisen ja hyvinvoinnin seuranta korostuu entistä enemmän opettajan työssä. Opettajan tulee suunnitella opetusjärjestelyt ryhmän tarpeiden mukaan ja tehdä tarvittaessa muutoksia oppimisen tueksi. Lisäksi henkilöstön välinen yhteistyö on aiempaa tärkeämpää tuen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Myös oppimisen tuen prosessit ja käsitteet uudistuvat 1.8.2025 alkaen. Esiopetuksessa ei enää puhuta tuen tasoista eli yleisestä, tehostetusta ja erityisestä tuesta. Tuen tulee perustua konkreettisiin pedagogisiin ratkaisuihin ja tukimuotoihin, jotka suunnitellaan ja toteutetaan ryhmän ja lasten tarpeiden mukaan. 

Kaikille lapsille tulee tarjota yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tukea oppimiseen ja esiopetukseen osallistumiseen. Uudistus koskee kaikkia tuen tarpeessa olevia lapsia esi- ja perusopetuksessa sekä opetuksen järjestäjiä. Aiemmasta poiketen uudistus koskee sekä kunnallisia että yksityisiä opetuksen järjestäjiä. Tällä on tarkoitus varmistaa, että kaikki tukea tarvitsevat lapset myös saavat sitä.  
 


Päivitetty