Maanantaina matka kohti määränpäätä alkaa, mutta kaikki ei sujukaan aivan suunnitelmien mukaan ja käytöstapojakin tarvitaan.
Kertomus
Me oltiin koottu rahaa tätä leirikoulua varten jo neljä vuotta. Sen vessapaperin, joka me oltiin myyty, olis voinut vetää maapallon ympäri. Mun isä tuli allergiseksi mokkapaloille jo sillon, kun me oltiin nelosella. Silti rahat ei riittäneet yhteiseen bussiin, vaan meidän piti lähteä omilla autoilla. Onneksi Pökön äidillä oli seitsenpaikkainen nelivetomaasturi, johon mahtui just meidän jengi ja kaikki meidän kamat.
Pökö on mun kaveri, tosi kiva vaikka töppäileekin, kun se hosuu aina. Nikke on meidän luokan hipsteri, joka luulee aina tietävänsä kaiken. Se on asunut pienempänä Ranskassa ja käyttää vaan siistejä merkkivaatteita. Nikke känää aina Miin kanssa, sillä kun on aina revityt farkut ja koskaan ei tiedä, minkävärinen tukka sillä on maanantaina. Mii ei pelkää mitään. Se väittää vastaan reksillekin, soittaa suutaan ja vähän kitaraa. Lillukka on meidän luokan ihana nörtti, joka jeesaa aina toisia. Sillon kotona viis hymytyttöö rivissä ja tänä vuonna tulee varmaan kuudes. Mutta kaikki ei mennyt niinku Strömsöössä. Päivää ennen kuin meidän piti lähteä leirikouluun, Pökön äiti putos vintinportaista, kun se oli raahaamassa retkipatjoja alas, ja siltä meni jalka poikki. Siihen hätään ei kuskiksi saatu ketään muuta kuin Pökön ikivanha mummo. Se on kai joku professori, vähän omituinen kyllä, mutta siinä on yhtä paljon virtaa kuin Pökössä.
Iltapäivään asti me ajettiin moottoritietä, mutta sitten Pökön mummo sammutti navigaattorin ja ilmoitti: "Nyt ajetaankin historiallista Suolatietä suoraan rannikolle!" Niin me sitten lähdettiin ajamaan yhtä kauhean mutkaista ja kuoppaista pikkutietä. Angry Apesin kuulat meni ihan mihin sattuu eikä naamakirjaa pystynyt päivittämään, kun oli pakko tuijottaa ulos, ettei olisi oksentanut. Lopulta ajettiin ainakin pari tuntia tosi sankassa kuusimetsässä ja vähitellen tuli aivan pimeää. Osa meistä nukkui jo kuola poskella, kun auto alkoi nykiä ja pysähtyi lopulta kuin seinään. "Mikäs tähän nyt tuli?" Pökön mummo ihmetteli, mutta Lillukka, joka oli istunut etupenkillä, painoi ajotietokoneen nappia ja ilmoitti, että polttoaine oli lopussa. "Mä soitan tiepalveluun!" Nikke touhusi, mutta kenenkään kännykässä ei ollut kenttää eikä edes GPS toiminut. "Missä ihmeessä me ollaan!", Mii kiukutteli. Siinä samassa Pökö, joka oli jo lähtenyt hortoilemaan ympäriinsä, huusi kauempaa: "Tuolta näkyy jotain valoa!" Kännykän kajossa me sitten kompasteltiin reput selässä risujen ja mättäiden yli Pökön ja sen mummon perässä, kunnes tultiin ruosteiselle portille, joka repsotti puoliksi avoinna. "Kappas vain, näyttää ihan barokkiportilta!", mummo totesi ja tunki portin raosta eteenpäin. Edessäpäin häämötti yötaivasta vasten valtavan suuri rakennus. Äkkiä sen ovi avautui ja soihdun häilyvässä valossa näkyi tumma hahmo, jolla oli ...Ei voi olla totta! Sillä oli miekka kädessä.
"Ei hätää! Nostakaa oikea käsi pystyyn ja heiluttakaa sitä!" Pökön mummo komensi ja näytti esimerkkiä. "Näin hän näkee, ettei meillä ole asetta kädessä." Me heilutettiin kuin hullut ja lopulta hahmo laittoi miekkansa tuppeen ja nosti myös kätensä tervehdykseen. Niin me uskallettiin lähteä ovea kohden. Pökön mummo kapusi ensimmäisenä portaita ja kätteli mustaviiksistä miestä, jolla oli päällään jokin ihmeellinen naamiaisasu. Miehen lerihatussa oli valtava sulka ja pussihousut päättyivät pitkiin reisisaappaisiin. "Jaha, tässä on varmaan jokin aikaryppy", Pökön mummo totesi tyynesti ja käski meidän kätellä isäntäämme. Me kuljettiin jonossa ovesta sisään suureen aulaan, jota valaisivat lepattavat soihdut. Miehen kädenpuristus oli luja, mutta käsi tuntui pelottavan kylmältä. "Beenovoone nastra cassida!" mies sanoi, otti hatun päästään ja kumarsi meille. "Lippikset pois päästä!", Pökön mummo komensi. "Meidän on kunnioitettava isäntäämme!" "Mitä kieltä toi puhuu?" kysyi Pökö mummoltaan, kun me seistiin siinä lippikset kourassa ja mies alkoi vuolaasti selittää jotakin. Pökö oli kerskunut, että sen mummo osasi ainakin kahtatoista kieltä, mutta nyt oli professorikin ymmällään. "Se muistuttaa hiukan latinaa", hän sanoi. "Mutta näettehän te eleistä, että hän kutsuu meitä illalliselle! Nyt täytyy käyttäytyä hyvin, jotta emme loukkaisi häntä." Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä, kun mies kääntyi kannoillaan ja liukui portaita ylös. Mihin ihmeeseen me oli jouduttu?
Tehtäviä luokassa tai ryhmissä
- Miksi tervehtimiseen käytetään nimenomaan oikeaa kättä? (useimmat ihmiset ovat oikeakätisiä)
- Ketkä saavat pitää hattua sisällä? (naiset)
- Nykyisinkin voidaan päähineen avulla osoittaa arvoa tai ammattia. Miettikää esimerkkejä erilaisista juhla- ja virkapäähineistä (ylioppilaslakki, tohtorinhattu, piispan tai paavin hiippa, joulupukin tai tonttujen hiippalakki, poliisien, lentäjien ja sotilaiden päähineet, kuninkaalliset kruunut ja tiarat, missien kruunut, urheilijoiden sponsorilippalakit ja pipot).