Vankeusaikaa voi käyttää osaamisen kehittämiseen ja työllisyyden edistämiseen. Vankiloissa on mahdollista suorittaa oppivelvollisuutta, osallistua perusopetukseen, tutkintoon valmentavaan koulutukseen (TUVA), lukiokoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen tai vapaan sivistystyön opintoihin. Vankiloissa on mahdollisuus myös suorittaa korkeakouluopintoja. Vankeuden keskeisenä tavoitteena on lisätä valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan. Tässä koulutuksella voi olla merkittävä rooli. Noin neljäsosa vangeista osallistuu koulutukseen vuosittain.

Vankilassa järjestettävässä koulutuksessa noudatetaan kunkin koulutusmuodon mukaisia ohjeita ja säädöksiä. Sen lisäksi vankilaopetukseen vaikuttavat vankeuslain ja asetuksen sisältö ja tavoitteet sekä kansainväliset vankilaopetusta koskevat suositukset. 

Oppilaitokset ja vankiloiden henkilökunta tekevät tiivistä yhteistyötä vankien opiskelun toteutuksessa. Yhteistyön tavoitteena on tukea vangin rangaistusajan suunnitelman (RANSU) toteutumista, varmistaa vangin opintojen onnistuminen ja luoda vapautumisen jälkeisiä koulutuspolkuja. Opinnoista saadusta todistuksesta ei saa ilmetä, että opintoja on suoritettu vankilassa.


Päivitetty