Olin Sudanissa ja istuin kapeassa ja keinuvassa puuveneessä keskellä suota. Noin 12‑vuotias sudanilaispoika työnsi kepillä venettä hellästi eteenpäin pitkän vihreän kaislikon reunustamassa vedessä samalla, kun hän kertoi minulle tarinansa. Poika kertoi, että kun sotilaat saapuivat, hänen äitinsä piiloutui suolle, jotta tätä ei murhattaisi. Muita piilopaikkoja ei ollut. Silmäni täyttyivät kyynelistä, kun kuuntelin pojan kertomusta. Pystyin tuntemaan hänen ahdinkonsa ja ymmärsin heti, millaisen trauman poika oli joutunut kokemaan.
Virtuaalitodellisuus empatian työkaluna

Koulutusympäristöjen metaversumit ja uudenlaiset tulevaisuuden näkymät

Kathleen Naglee, Head of school, International School of Helsinki

Mielenkiintoista tässä tarinassa on se, että koin tämän kaiken virtuaalitodellisuudessa. Kyseessä oli The New York Timesin virtuaalitodellisuuskertomus nimeltä The Displaced. Sitä katsoessani ymmärsin, että virtuaalitodellisuus voi auttaa tuntemaan empatiaa. Kehoni tuntui olevan ”läsnä” siinä hetkessä. Vielä puolikin vuotta myöhemmin muistin tapahtumat mielessäni elävästi. Aivoni eivät kyenneet erottamaan virtuaalitodellisuuden ja fyysisen todellisuuden tapahtumia toisistaan. Sain kokea immersiivisesti ja kokonaisvaltaisesti kolmen kotoaan paenneen lapsen tarinan. Opettajana ymmärsin viimein, mihin digitalisaation kolmas aalto oli kehittymässä. Virtuaalitodellisuus on empatian tuntemisen työkalu.

Olin kokeillut virtuaalitodellisuutta aiemminkin, ja ajattelin sen olevan hauska lisä luokkahuoneeseen. Kuluvan vuoden aikana olen kuitenkin ymmärtänyt, että ”uudet todellisuudet” tarjoavatkin paljon erilaisia mahdollisuuksia. Näitä todellisuuksia kutsutaan yhteisesti laajennetuksi todellisuudeksi (Extended Reality). Se pitää sisällään tekniikoita, kuten lisätyn todellisuuden (Augmented Reality) ja virtuaalitodellisuuden (Virtual Reality) sekä muita yhdistettyjä todellisuuksia (Mixed Reality).  Kaikki nämä todellisuudet ovat uusia internetin käyttötapoja.

En ole tietokonevelho, mutta olen saanut mahdollisuuden johtaa ja olla mukana teknologian kehitystyössä yli 35 vuoden ajan. Opiskelin high schoolissa, kun ensimmäinen tietokone tuli kouluumme. Koneessa ei ollut ohjelmistoja, joten opettelin ohjelmoimaan. Yliopistossa olin GPS:n ja karttojen piirtämisen huipputasolla, ja yläkoulussa opettaessani olin yksi ensimmäisistä opettajista, joilla oli käytössä pöytätietokone. Olin mukana erään erikoiskoulun avustusohjelmassa, jossa hankittiin kahdeksan tietokonetta kalifornialaiseen kouluun. Tuolloin aloimme ensimmäistä kertaa käyttää hakukoneita. Kaksitoista vuotta sitten johdin samalla alueella ensimmäistä koulua, jossa otettiin käyttöön oppilaiden henkilökohtaiset mobiililaitteet. Nyt saan jälleen kerran olla mukana huippuluokan hankkeessa, joka on tällä kertaa HP:n virtuaalitodellisuusprojekti. Kerron siitä lisää myöhemmin. Viimeksi silloin kun mobiililaitteet ja älypuhelimet otettiin käyttöön, olin yhtä tietoinen kuin nyt, että minun on valmistauduttava tulevaan murrokseen, sillä se tulee muuttamaan oppilaiden ja meidän kaikkien elämän.

Ihmiset ovat tottuneet aina olemaan fyysisesti tietyssä paikassa. On kuitenkin olemassa kolmaskin tila, jossa ollaan fyysisesti yhdessä paikassa ja henkisesti toisessa paikassa internetissä.

Olemme nyt astumassa kolmannen tason tilaan. Oma käsitykseni paikasta ja tilasta perustuu maantieteeseen ja kaupunkitutkimukseen, jossa paikoilla ja tiloilla on selkeät rajat. Paikoilla on aina leveys- ja pituusastetta ilmaisevat koordinaatit. Tila taas on toimintaa varten tarkoitettu paikka. Ihmiset ovat tottuneet aina olemaan fyysisesti tietyssä paikassa. On kuitenkin olemassa kolmaskin tila, jossa ollaan fyysisesti yhdessä paikassa ja henkisesti toisessa paikassa internetissä. Tämä uusi tila on nimeltään metaversumi. 

Metaversumissa ihmiset voivat astua sisään internetiin. Tähän asti olemme olleet vain sivusta katselijoita, mutta nyt voimme todella tulla osaksi internetiä. Olemme katselleet näyttöjä, mutta emme ole voineet tuntea olevamme todella paikan päällä. Metaversumin toimintaperiaatetta on hankala selittää. Siinä kuitenkin laitetaan päähän virtuaalilasit, joiden avulla päästään erittäin immersiiviseen virtuaalitodellisuuteen ja voidaan tehdä asioita ihmisten kanssa samalla tavalla kuin fyysisessä todellisuudessa. Se on erittäin todentuntuinen kokemus. Voisi kuvitella, että virtuaalitodellisuus on kuin Zoom-palaveri, jossa osallistujat ovat samassa ”huoneessa” ja jossa kaksiulotteinen näyttö ja kehonkielen puuttuminen aiheuttavat etäisyyden tunteen. Hyvin suunnitellussa metaversumissa voi kuitenkin tuntea olevansa läsnä, sillä virtuaalitodellisuus saa aivot torjumaan fyysisen todellisuuden ja uskomaan, että virtuaaliympäristö on todellinen. Virtuaalitodellisuus tulee jäljentämään useita tosielämän tilanteita, kuten konserttiin menemistä ja esiintyjille hurraamista muiden fanien kanssa. Monia asioita voidaan jo kokea virtuaalisesti, kuten katsella uusia design-vaatteita kauppakeskuksessa. Jotkut jopa pukevat avattarensa muotitalojen, kuten Guccin, tarjoamiin tilaustyönä tehtyihin asuihin. Virtuaalitodellisuudessa voidaan kuitenkin tehdä paljon muutakin kuin jäljentää todellisuutta.

Hyvin suunnitellussa virtuaaliympäristössä ihminen voi muuntautua pieneksi, suureksi tai mikroskooppiseksi. Esimerkiksi luonnontieteiden tunnilla oppilas voi muuntautua solun kokoiseksi ja hypätä mukaan verenkiertojärjestelmään.

Monet yliopistot ja yritykset hyödyntävät virtuaalisia oppimisympäristöjä, jotka uhmaavat fysiikan lakeja. Niiden avulla voidaan opetella anatomiaa, harjoitella enemmän kudosten leikkelyä ja kirurgisia taitoja ja samalla vähentää virheiden määrää. Yritykset, jotka toimivat vaarallisessa ympäristössä, hyödyntävät virtuaalitodellisuutta kouluttaakseen työntekijöitään tulipalon, räjähdysten ja maanjäristysten varalta. Kuljetusliikkeet hyödyntävät liveseurantaa merikonttien kuljetuksissa, niin että konttien hallitsija voi seurata lintuperspektiivistä konttien sijaintia ja samalla antaa ohjeita maan tasalla oleville työntekijöille. Hyvin suunnitellussa virtuaaliympäristössä ihminen voi muuntautua pieneksi, suureksi tai mikroskooppiseksi. Esimerkiksi luonnontieteiden tunnilla oppilas voi muuntautua solun kokoiseksi ja hypätä mukaan verenkiertojärjestelmään sen sijaan, että asiaa havainnollistettaisiin vain tiedelaboratoriossa. Tämä johdattaa minut siihen, millainen visio minulla on tulevaisuuden opettamisesta.

Suurin karhunpalvelus, jonka oppilaillemme voimme tehdä, on luoda vanhanaikaisia oppimisympäristöjä metaversumiin. Haluamme hyödyntää neurotieteitä ja pedagogiikkaa ”paetaksemme” luokkahuoneesta ja luopua ulkoaopettelusta ja pulpettiriveistä. Monet opetusteknologian alan yritykset kehittävät sovelluksia ja ohjelmistoja, jotka jäljittelevät vanhanaikaisia toimintatapoja. Tähän on tultava muutos. Virtuaalitodellisuutta voidaan hyödyntää kouluissa aivan uudenlaisiin terapeuttisiin tarkoituksiin. Osaa näistä uusista ympäristöistä voidaan käyttää myös oppilaiden elämänlaadun parantamiseen.

Tällä hetkellä kouluni on aloittamassa hanketta HP:n (Hewlett Packardin) kanssa, jossa on tavoitteena suunnitella ympäristöjä, jotka tukevat oppilaiden hyvinvointia koulussa. Virtuaalitodellisuudessa on mahdollista luoda mitä vain, joten voimme myös luoda henkistä hyvinvointiamme tukevia ympäristöjä. Täällä Suomessa se voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että oppilaat vaihtavat ajatuksia 10–15 minuutin ajan vehreän koivumetsän katveessa. He kuulisivat lehtien havinan ja linnunlaulun ja voisivat virittäytyä tilaan, joka tukee heidän oppimistaan, hyvinvointiaan ja luovuuttaan ja saa heidät tuntemaan yhteenkuuluvuutta.

Ottakaa mukaan sellaiset opettajat, jotka eivät ole teknologiaosaajia vaan valmiita oppimaan uutta yhdessä oppilaiden kanssa.

Kuten monet opettajat, myös te saatatte pitää ajatusta pelottavana ja ajatella virtuaalitodellisuuteen liittyviä kauhukuvia. Olen samaa mieltä siitä, että uutta teknologiaa voidaan hyödyntää niin hyviin kuin huonoihin tarkoituksiin. Jos kuitenkin ymmärrämme, mikä meitä on vastassa, voimme alkaa luoda oppilaillemme turvallisia GDPR:n mukaisia ympäristöjä, joissa biometristen tietojen keräämistä rajoitetaan. Meidän on oltava mukana opetusteknologian yritysten kanssa tämän kehityssuunnan luomisessa.

Koulujen johtajina meidän on ymmärrettävä, että digitaalinen murros on jo tapahtunut kouluissa ja nyt olemme astumassa uudelle digitaalisuuden aikakaudelle. Minä haluan olla mukana luomassa tätä uutta aikakautta yhdessä oppilaiden kanssa. Suosittelen, että aloitatte perustamalla pienen pilottiryhmän kouluunne. Ottakaa mukaan sellaiset opettajat, jotka eivät ole teknologiaosaajia vaan valmiita oppimaan uutta yhdessä oppilaiden kanssa. Etsikää koulustanne visionäärit, jotka ovat valmiita luomaan uutta tulevaisuutta – metaversumia, joka vuosikymmenen kuluttua on osa jokapäiväistä elämäämme.

Haluatko tietää lisää virtuaalitodellisuuden hyödyntämisestä opetuksessa?   

Tutustu Virtuaalitodellisuus oppimisessa -oppaaseen!

Käyttölisenssi: CC BY-NC-SA