Kulttuurilla viitataan usein asuinpaikkaan, uskontoon, kieleen tai etnisyyteen, mutta nykyisin määritelmässä korostuu myös esimerkiksi sukupuolen, iän ja sosiaalisen aseman merkitys. Marjo Räsänen käsittelee artikkelissaan visuaalista kulttuuria erityisesti perinteiden kannalta.

Kulttuuri-sana tuo monien mieleen ensimmäiseksi niin kutsutun korkeakulttuurin ja taiteen. Latinankielisen cultura-sanan alkuperäinen merkitys on kuitenkin viljely. Ihmisen paikoilleen asettumisen myötä on syntynyt ryhmiä, joilla on yhteisiä arvoja ja toimintatapoja. Kulttuurilla viitataan usein asuinpaikkaan, uskontoon, kieleen tai etnisyyteen. Nykyisin on yleistynyt käsitys, joka korostaa jokaisen yksilön kulttuurista moninaisuutta: kulttuuri-identiteetti muodostuu edellä mainittujen lisäksi myös sukupuolen, iän, kykyjen ja sosiaalisen aseman pohjalta.

Kuvataiteen opetus perustuu erilaisten kulttuuristen arvojen, toimintatapojen ja perinteiden kunnioittamiseen.

Kulttuuriperintöä lähestytään maailmanlaajuisesti, kansallisesti, paikallisesti ja oppilaan kulttuurisen taustan näkökulmasta. Suomalaisen kulttuuriperinnön käsittelyssä painotetaan kulttuurisen vuorovaikutuksen merkitystä. Tarkastelun kohteena ovat yhtä lailla maahamme muuttaneiden ryhmien kuin muiden kulttuuristen vähemmistöjen perinteet. Kuvataideopetuksessa oppilasta kannustetaan omien kulttuuristen ja katsomuksellisten juurien tuntemiseen ja arvostamiseen. (Ks. tt3 ja tt5.)

Kulttuuriperintöopetus liittyy kaikkiin kulttuurista moninaisuutta jäsentävän ”monikulttuurikukan” ulottuvuuksiin. (Ks. tukimateriaali Visuaalisen kulttuurin monilukutaito.) Kuvataiteen tunneilla keskustellaan ja tutkitaan kuvallisesti erilaisten ryhmien visuaaliseen kulttuuriin liittyviä perinteitä ja niiden vaikutusta kulttuuri-identiteetin kehittymiseen. Ymmärrys kulttuuri-identiteetin monimuotoisuudesta lisääntyy, kun opetuksessa käsitellään oppilaiden lähiympäristön ihmisten erilaisia perinteitä. Esimerkiksi perheiden arkea ja juhlaa tutkimalla voidaan ymmärtää eri kulttuuriryhmien sukupolvelta toiselle siirtyneitä asenteita ja arvoja. Kulttuuriperintöopetus antaa välineitä identiteettien rakentumiseen, kun opetuksessa peilataan muita kulttuureja omaan kulttuuriin ja pohditaan keinoja vaikuttaa siihen.

Kulttuuriperinnön identiteettiä rakentava voima liittyy vahvasti tunteisiin. Oppilaiden erilaisten taustojen kunnioittaminen on siksi tärkeä pedagoginen lähtökohta kuvataiteen opetuksessa. Eri kulttuuriryhmien kasvatustraditiot ja erilaiset oppimistyylit tulisi huomioida opetuskäytännöissä. Kuvataiteen tunneilla käytetyt multimodaaliset lähestymistavat tarjoavat vaihtoehtoisia tiedon hankkimisen ja esittämisen muotoja. Opetuksessa käytetään yksilöllisiä menetelmiä ja ryhmätyötä. Oppilaat tutustuvat erilaisten kulttuuristen ryhmien työtapoihin ja välineisiin sekä oppivat niihin liittyviä käsitteitä. Kuvataiteessa kulttuuriperinnön moninaisuus huomioidaan myös siten, että opetuksen sisältöjä etsitään länsimaisten valtakulttuurien lisäksi niiden ulkopuolisista vähemmistökulttuureista. Kun oppiminen ymmärretään kulttuuriin kasvamisena ja osallisuutena, opetuksen keskiöön nousee identiteettien rakentuminen ja yhteisöissä toimiminen.

Takaisin ylös

Kuvataiteen tunneilla tutustutaan aineelliseen ja aineettomaan visuaaliseen kulttuuriperintöön meillä ja muualla. Jälkimmäiseen kuuluvat esim. uskonnolliset rituaalit ja juhlat; niissä käytetyt koristeet ja asut edustavat aineellista kulttuuriperintöä. Sosiaalisiin tapahtumiin kuten häihin ja hautajaisiin liittyy monia visuaalisia sääntöjä kuten vaikkapa tilajärjestely, valaistus ja osallistujien paikat. Seremonioita myös dokumentoidaan kuvallisesti. Kuvataiteessa tutustutaan erilaisten yhteisöjen tärkeitä tapahtumia ja paikkoja kuvaaviin taideteoksiin. Kotivideot ja perhealbumien kuvastot ovat yhtä tärkeitä tarkastelun kohteita. Juhlien ja kulttuurisesti merkittävien kohteiden rinnalla opetuksessa tarkastellaan ihmisten arkea. Esineitä ja muita aineellisen perinnön tuotteita lähestytään aineettoman perinnön ”muistin paikkoina”. Kuvataiteen tunneilla kodin ja julkisten tilojen rakennuksia, esineitä ja muita visuaalisia tuotteita tutkitaan mm. valokuvaamalla ja piirtämällä.

Visuaalinen kulttuuri perinteiden välittäjänä ja uudistajana
ITE-taide rikkoo rajoja nykytaiteen ja kansanperinteen välillä. Itseoppinut taiteilija Veijo Rönkkönen (1944–2010) sai kuvataiteen valtionpalkinnon 2007. Hänen kokoamassaan patsaspuistossa on hahmoja monista kulttuurisista ryhmistä. Kuva Minna Haveri 2015.

Kuvataiteessa käsitellään myös kansanperinteen ilmenemismuotoja sekä niiden suhdetta taiteeseen. Miten ja ketkä määrittelevät eri aikoina jonkin tuotteen tai ilmiön taiteeksi – mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kansantaiteesta? Miten perinteisiä taitoja välittävä käsityöläinen ja taiteilija eroavat toisistaan? Oppilaiden kanssa keskustellaan kulttuuriperintöön liittyvistä käytännöllisistä arvoista ja kauneuskäsityksistä. Opetuksessa tutkitaan nykymuotoilun ja arkkitehtuurin taustalta löytyviä materiaaleihin, tekniikoihin ja muotokieleen liittyviä perinteitä. Taidehistorian ja kulttuuriperinnön opetus liittyvät kuvataiteessa kiinteästi toisiinsa. Kulttuurinen ymmärrys lisääntyy, kun taideteoksia ja muuta visuaalista kulttuuriperinnettä tarkastellaan kontekstuaalisesti, ajallisessa ja sosiaalisessa yhteydessään.

Valmius kulttuuriperinnön säilyttämiseen, muokkaamiseen ja uudistamiseen pohjautuu kykyyn havaita ja tulkita kulttuurisia arvoja. Tämä edellyttää kulttuurin lukutaitoa sekä ymmärrystä kulttuurin merkityksestä ja moninaisuudesta. Nämä taidot kytkeytyvät kulttuuri-identiteetin rakentumiseen ja mahdollisuuteen tuntea itsensä osaksi ympäröivää kulttuuriperintöä. Kulttuurinen lukutaito kehittyy, kun oppilaat tulkitsevat ja pohtivat, miten erilaiset arvot ja uskomukset näkyvät ympäristössä. Keskustelun rinnalla kulttuuriperintöä tarkastellaan kuvallisten tehtävien avulla. Erilaisten ryhmien kulttuuriperintöön tutustuminen voi alkaa esim. käyttämällä niiden tuotteita malleina harjoiteltaessa havaintopiirustusta ja eri tekniikoita. Oppilaat voivat käsitellä erilaisia kulttuurikohteita ja niihin liittyviä toimintoja vaikkapa sarjakuvan, animaation, videon tai kuvankäsittelyn avulla.

Kuvataiteessa kulttuuriperinnön ymmärtäminen on osa ympäristö- ja medialukutaitoa. Kulttuurinlukutaitoa edistetään tarkastelemalla median vaikutusta ympäristön viestien vastaanottamiseen. Mitä voimme ymmärtää alkuperäiskansojen sukupolvelta toiselle siirtyvistä hiekkamaalauksista, jotka hävitetään heti rituaalin jälkeen? Miten saamme tietoa performansseista, joita ei ole taltioitu? Hautamaalaukset, arjen esineet ja Hollywood-spektaakkelit välittävät toisistaan poikkeavan käsityksen muinaisesta Egyptistä. Kuvataiteessa kiinnitetään huomiota yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja tarkastellaan myös valtavirrasta poikkeavien ryhmien perinteitä. Opetuksessa voidaan käsitellä yhtä hyvin saamelaisten perinteiden ilmenemistä tämän päivän arjessa kuin tatuointia tai muita kehonmuokkauksen muotoja eri vähemmistöjen ilmaisumuotona. Median roolia kulttuurin muokkaajana havainnollistetaan käyttämällä erilaisia viestintäkanavia oppilaiden omien näkemysten ilmaisemiseen.

Takaisin ylös

Visuaalisen kulttuurin tuotteet välittävät tietoa ja kertovat tarinoita ihmisten elämästä. Kuvat, esineet, vaatteet ja rakennukset välittävät perinteitä, joista osa jatkaa elämäänsä sukupolvesta toiseen siirtyvinä traditioina. Ne sitovat yksilön ryhmään. Perinteen ja traditioiden huomioiminen kuvataiteessa ei tarkoita eri kansallisuuksien ”alkuperän” etsimistä ja kuvaamista. Opetuksessa ei myöskään eksotisoida kulttuurivähemmistöjä ja ajallisesti tai maantieteellisesti etäisiä kulttuureja. Stereotyyppinen ajattelu vähenee, kun perinteitä käsiteltäessä kerrotaan, mitkä niistä kuuluvat menneisyyteen ja mikä on nykyhetken tilanne. Vertailun avulla oppilaat ymmärtävät, millaiseen perinteisiin nykypäivän traditiot pohjautuvat ja miten ne heijastuvat visuaalisessa kulttuurissa.

Visuaalinen kulttuuri perinteiden välittäjänä ja uudistajana
Matkamuistojen välittämien stereotypioiden tarkastelu auttaa ymmärtämään traditioiden muuttumista ja kulttuurista moninaisuutta. Kuva Marjo Räsänen 2016.

Kuvataiteessa menneisyyden ja nykyisyyden tutkiminen nivoutuvat toisiinsa ja opitun avulla suuntaudutaan tulevaisuuteen. Oppilaat tulevat tietoisiksi nykypäivän yhteydestä historiaan pohtimalla, mikä siinä on säilyttämisen ja kehittämisen arvoista. Heille tarjotaan myös kuvallisia keinoja välittää ja muokata kulttuuria sekä luoda uusia perinteitä. Tehtävissä käsitellään myös kulttuuriperinnön roolia kestävän elämäntavan edistämisessä. Oppilaat voivat kertoa kuvallisesti jonkin esineen elämäkerran ja suunnitella sen uusiokäyttöä. Tehtävien arvioinnissa pohditaan, millaisia esteettisiä, eettisiä ja ekologisia ulottuvuuksia esineen tarinaan sisältyy. (Ks. tt6.)

Kuvataiteessa kulttuuriperintöopetukseen liittyvää toimintaa järjestetään myös koulun ulkopuolella kuten museoissa ja muissa kulttuurikohteissa. Kulttuuriperintöön voidaan perehtyä myös verkkosisältöjen välityksellä. Niiden avulla oppilaat voivat vierailla merkittävissä museoissa ja kaukaisissa maailmanperintökohteissa. Erilaisten viiteryhmien perinteitä voidaan tutkia myös lähiympäristön yhteisöjen julkisissa tiloissa kuten kirkoissa ja työpaikoilla. Toteutetaanpa kulttuuriperintöopetusta koulussa tai sen ulkopuolella, on hyvä lähteä liikkeelle oppilaiden arkeen liittyvistä kuvista ja esineistä. Lasten kouluun tuomia esineitä voidaan verrata historiallista aineistoa esittäviin kuviin. Museovierailun yhteydessä asetelma voidaan kääntää toisin päin niin, että oppilaat vertailevat arkiesineidensä kuvia museoesineisiin. (Ks. tt14.)

Vaikka kuvataiteessa lähdetään liikkeelle oppilaan omasta kulttuuriperinnöstä, on siinä viime kädessä kyse kasvamisesta maailmankansalaisuuteen. Kulttuuri-identiteetti on alati muuttuva eikä se ole sidoksissa yksilön kansallisuuteen. Kulttuuriperintöopetuksella tuetaan muualta muuttaneiden oppilaiden kotoutumista kannustamalla heitä omien yhteisöjensä perinteiden vaalimiseen ja uudistamiseen. Oppilaat voivat kertoa kuvallisesti perinteistään. Heille tarjotaan välineitä yhdenvertaiseen osallistumiseen suomalaisessa yhteiskunnassa esimerkiksi erilaisten visuaalisten projektien muodossa. Oppilaiden kotikulttuurien perinteiden rinnalla huomioidaan niihin vaikuttavat globaalit tekijät. Kuvataiteen opetus edistää glokaalia ajattelua, johon kuuluu tietoisuus paikallisuuden, kulttuuristen erityispiirteiden ja globaalien vaikutusten välisistä suhteista. Oppilaille tarjotaan myös valmiuksia muokata perinteitä niin että ne tukevat kestävän kehityksen tavoitteita.

Kirjallisuutta

  • Elo, P. & Järnefelt, H. & Linnanmäki, S. & Melanko, K. (toim.) 2000. Esine elää. Helsinki: Museovirasto ja Opetushallitus.
  • Laine, M. (toim.) 2014. Kulttuuri-identiteetti & kasvatus. Kulttuuriperintökasvatus kotoutumisen tukena. Helsinki: Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura.
  • Lämsä, H. (toim.) 2005. Aikapolku – tehtävänä kulttuuriperintö. Helsinki: Suomen museoliitto ja Suomen Tammi.
  • Räsänen, M. 2015. Visuaalisen kulttuurin monilukukirja. Helsinki: Aalto-yliopiston julkaisusarja.
  • Venäläinen, P. (toim.) 2008. Kulttuuriperintö ja oppiminen. Helsinki: Suomen museoliitto ja Suomen Tammi.

 

Takaisin ylös