- Osallistut kansainväliseen koulutukseen omalla vastuullasi.
- Sovi matkustamisesta työnantajasi kanssa ja noudata oman organisaatiosi sääntöjä.
- Jätä hakemuksesi vasta, kun olet tarkistanut työnantajaltasi, että saat matkustaa.
Pandemia-ajan lopulla osallistuminen kansainväliseen toimintaan, matkustaminen sekä siihen kuuluvat ohjeistukset ovat hankalia hahmottaa. Nämä ohjeet lukemalla näet, mitä asioita sinulla on velvollisuus hoitaa kuntoon ennen matkalle lähtöä ja millaisia matkasta aiheutuvia kuluja voimme korvata.
Ennen hakemista
Matkavarausta tehdessä
- Kun osallistut ulkomailla tapahtuvaan koulutukseen tai seminaariin, tutustu ReopenEU-sivustoon, josta löydät ajantasaista tietoa eri Euroopan maiden koronatoimenpiteistä. EU- ja Schengen-maat eivät tyypillisesti vaadi karanteenia tai testejä kahdesti rokotetuilta tai taudin sairastuneilta, mutta käytännöt vaihtelevat maiden välillä. Sivustolla voit lukea esimerkiksi matkustajien karanteeni- ja testausvaatimuksista eri Euroopan maissa matkareitin perusteella. Siirry ReopenEU-sivustolle
- Sinun täytyy olla selvillä myös Suomen omista säännöistä ja rajoituksista matkustamisen suhteen. Viranomaisten päivittyvät ohjeistukset Suomen koronatilanteesta ja maahantulorajoituksista löydät: Valtioneuvoston koronasivusto, Rajavartiolaitoksen ohjeet rajanylitykseen korona-aikana, THL:n terveysturvallisuusohjeita koskien matkustamista koronapandemian aikana
- Tarkista oman työnantajasi vakuutuksen tai matkavakuutuksen ehdot. Selvitä, kattaako vakuutus mahdollisesta sairastumisesta tai karanteenista johtuvat kulut. Jos sinun täytyy lisätä vakuutuksesi pandemiaan liittyen parempi kattavuus maksamalla lisämaksuja, kansallinen toimisto voi korvata ylimääräisen kulun.
- Huomioi matkajärjestelyissäsi lippujen peruutus- ja muutosehdot. Harkitse peruutus- tai muutosturvan ostamista lipuille. Kansallinen toimisto korvaa myös tällaisesta lisäpalvelusta aiheutuvat kulut lipun hinnassa.
- Suosi matkareiteissäsi suoria lentoja, jotta kontaktit muihin ihmisiin pysyvät minimissä matkan aikana.
Matkan aikana
- Jos olet ottanut molemmat Covid19-rokotteet ennen matkalle lähtöä, saat kanta.fi -palvelusta elektronisen rokotustodistuksen matkustamista varten. Samassa todistuksessa vahvistetaan myös sairastettu tauti. Tarkista silti etukäteen, vaaditaanko kohdemaassa sinulta Covid19-testi, vaikka sinut olisi rokotettu.
- Jos sinulla ei kuitenkaan ole tarvittavaa rokotussuojaa, useat maat vaativat negatiiviset PCR-testitulokset ennen maahan saapumista ja maasta poistuttaessa. Hyväksyttävät testitulokset saavat olla usein enintään 72 tai 48 tuntia vanhoja. Sinun täytyy itse selvittää, mitä kohdemaan vaatimukset ovat. Kansallinen toimisto korvaa matkustamislupaa varten hankittujen testien kulut.
Perillä koulutuspaikassa
- Koulutuksissa on osallistujia useista maista, joiden pandemiatilanne on eritasoinen. Tapahtuman aikana sinun tulee toimia järjestäjän ohjeiden mukaisesti. Osallistuminen voi edellyttää kasvo- ja nenäsuojaimen käyttöä ja turvaetäisyyksiä koulutustilanteessa.
- Tapahtuman aikana on hyvä, jos pystyt majoittumaan yhden hengen huoneessa, selvitä asia isännöivän tahon kanssa. Jos järjestävä taho ei kata yhden hengen majoituksesta aiheutuvaa lisäkulua, niin lähettävä kansallinen toimisto kattaa lisäkulun.
Matkan jälkeen
Sinä tai organisaatiosi katatte matkan normaalit varaamiskulut sekä pandemian aiheuttamat ylimääräiset kulut ennen matkaa. Matkan jälkeen työnantajasi laskuttaa kaikki matkan kulut Opetushallitukselta yhdellä laskulla, jonka liitteenä on kulut todentavat kuitit.
Mikäli matkalla tapahtuu pandemian vuoksi jotakin odottamatonta, joka aiheuttaa yllättäviä ylimääräisiä kuluja, ota yhteyttä Opetushallitukseen ja kysy neuvoa. Pääsääntöisesti emme voi antaa rahoitusta yllättäviin kuluihin etukäteen, vaan ne täytyy aina laskuttaa matkan päätyttyä.