Lukeva koulu -ohjelma tukee opettajia ja koko koulun henkilöstöä lukemiseen innostavan kielitietoisen toimintakulttuurin luomisessa. Ohjelma tarjoaa työkaluja koulun lukutaitotyön suunnitteluun ja seurantaan, lukutaitoaiheisia webinaareja sekä tietoa ja työtapoja opettajille monilukutaidon vahvistamiseen.

Lukeva koulu -ohjelma perustuu Lukuliike koulussa -pilottiin, jossa ohjelmaa testasi vuoden 2020 syksyllä 54 suomalaista perusasteen koulua.

Lukeva koulu -ohjelman logo

Lukutaitotiimin perustaminen kouluissa edisti monipuolisesti lukutaitotyötä. Tiimit asettivat lukutaidolle selkeät tavoitteet ja suunnittelivat lukutaitoa edistäviä asioita yhdessä toteutettavaksi.

  • Lukemista tehtiin näkyväksi esimerkiksi lisäämällä luokkaan luettavia kirjoja ja erilaisilla lukemisen edistymistä kuvaavilla oppilastöillä koulun käytävillä tai luokkien seinillä (esim. lukutoukka, johon lisätään luettu kirja yhtenä toukan osana).
  • Lukemiseen tarjottu aika ja oppilaiden lukuinnostus lisääntyi. Lukemiselle raivattiin aikaa, kun kouluissa otettiin käyttöön esimerkiksi lukuvälitunnit ja säännölliset lukutunnit.
  • Lukutaitokoulutuksen anti koettiin pilottikouluissa hyödyllisiksi ja lukutaitotyötä kehittäväksi. Koulutusten vinkit ja menetelmät otettiin monissa kouluissa heti käyttöön.

Lukutaitotiimit asettivat pilotissa omalle toiminnalleen 13 tavoitetta ja 64 % kouluista ilmoitti, että tavoitteet toteutuivat joko hyvin tai jopa odotuksia paremmin.


Päivitetty