Hyppää pääsisältöön
Move!-polkukuva: Valmistautuminen, Mittaukset, Henkilökohtainen tuki ja palaute, Paikallinen ja alueellinen liikkumisen edistäminen, Kehittynyt fyysinen toimintakyky

Huoltajan Move!-polku

Move! on perusopetusikäisten fyysisen toimintakyvyn mittaus- ja palautejärjestelmä, jonka tavoitteena on seurata ja tukea oppilaiden fyysistä toimintakykyä. Tarkoituksena on kannustaa oppilaita omatoimiseen fyysisestä toimintakyvystä huolehtimiseen ja tukea koulun, huoltajien, kouluterveydenhuollon ja muiden toimijoiden roolia liikunnallisen elämäntavan edistämisessä.  

Valmistautuminen

Parhaiten mittauksiin valmistaudutaan tukemalla lasta tai nuorta liikkumaan vuoden ympäri itselleen mieluisalla tavalla. Voitte yhdessä tutustua Move!-mittauksiin etukäteen ja kokeilla mittausosioita vaikka koko perheen kesken.  

Lisäksi lapsen tai nuoren kanssa voi keskustella jo etukäteen mittaamisen herättämistä tunteista sekä hänen omista tavoitteistansa ja ajatuksistansa fyysiseen toimintakykyyn ja liikkumiseen liittyen. Lasta on hyvä auttaa ymmärtämään, miksi Move!-mittauksia tehdään ja mitä niillä mitataan.  

Lapset kävelevät puun rungon päällä

Mittaukset

Move!-mittaukset ovat osa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita ja ne toteutetaan koulupäivien aikana kaikille oppilaille. Mittaukset voidaan toteuttaa sovelletulla tavalla oppilaille, joilla on pitkäaikaisia tai pysyviä toimimista vaikeuttavia haittoja tai vammoja. Mittauksiin ei tule osallistua kipeänä, joten opettajaa on tärkeää tiedottaa etukäteen, mikäli lapsi on ollut kipeänä tai hänellä on jokin fyysistä toimintakykyä rajoittava tekijä. Oppilaan Move!-mittausten tulokset eivät vaikuta liikunnan oppiaineen arviointiin, mutta työskentelytaidot oppitunnilla ovat tavalliseen tapaan arvioitavia asioita.  

Tutustu Move!-mittausosioihin

Palaute ja tuki fyysisen toimintakyvyn kehittämiseen 

Move!-tuloksia hyödynnetään osana koulun liikuntakasvatusta ja sen suunnittelua. Oppilas saa palautetta omasta fyysisestä toimintakyvystään sekä sen kehittämisestä opettajalta. Lisäksi huoltajan suostumuksella oppilaan Move!-mittaustuloksia käsitellään osana 5. ja 8. luokkien laajoja terveystarkastuksia.  

Oppilaan Move!-mittaustulokset lähetetään huoltajille tutustuttavaksi. Move!-mittaukset tarjoavat luontevan tilaisuuden keskustella lapsen fyysisestä toimintakyvystä ja liikkumisesta laajemminkin. Keskustelussa on tärkeää keskittyä myönteisiin asioihin ja ennen kaikkea antaa lapselle tilaa kertoa omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan.    

Move!-mittaukset ja fyysinen toimintakyky voidaan kotona ottaa puheeksi esimerkiksi seuraavien tukikysymysten avulla:  

  • Kuinka mittaustunti tai -päivä sujui?  
  • Mikä jäi erityisesti mieleen? Mikä meni hyvin?  
  • Mitä ajattelet omasta fyysisestä toimintakyvystäsi?  
  • Koetko liikkuvasi sopivasti? Haluaisitko liikkua enemmän?  
  • Millaista liikuntaa haluaisit harrastaa?  
  • Miten haluaisit liikkua yhdessä perheenä? 

Ideapankki huoltajalle 

Motivointi | Let's Move It -hanke

Let's Move It -hanke

Lets move it –hanke: Ideoita ja vinkkejä mittausten motivoivaan ohjeistamiseen ja palautteenantamisen tueksi. Kohtaamisen tyyli voi vaikuttaa oleellisesti mitattavan motivaatioon, käyttäytymiseen ja esimerkiksi liikuntamyönteisyyteen. Motivoivan vuorovaikutustyylin tekniikoita jokainen voi oppia. 

Videot on tuotettu Helsingin yliopiston Sosiaalipsykologian yksikössä toteutetussa tutkimuksen hyödyntämishankkeessa ja yhteistyössä on mukana ollut mm. Opetushallitus, Jyväskylän yliopiston liikuntapsykologian yksikkö, Liikkuva koulu, Saku ry sekä opettajia. 

Move!-vanhempainvideo 

Move!:n esittelyvideo vanhemmille

Oppilaiden, vanhempien ja asiantuntijoiden ajatuksia valtakunnallisesta perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitetusta Move!-fyysisen toimintakyvyn mittaus-ja palautejärjestelmästä sekä sen tavoitteista. Video on tuotettu osana opetus-ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Liikunnallisen elämäntavan valtakunnallista Move!-kehittämishanketta. Mukana videotuotannossa ovat olleet Espoon, Helsingin, Jyväskylän, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan kaupungit.

Liikkuva perhe

Liikkuva perhe

Perheen ja sen lähipiirin aktiivista yhdessäoloa ja liikuntaa kaikkien osapuolten hyvinvointia edistäen.  

Sydänliitto: Neuvokas perhe

 Neuvokas perhe

Ideoita ja videoita perheliikuntaan niin sisällä kuin ulkona.