Hyppää pääsisältöön
Digitaalisten taitojen merkitys on kasvanut paljon nykyaikana. Osalle nuorista elämä on lähtökohtaisesti digitaalista, kun taas osa nuorista on jäänyt toiselle puolelle digitaalista kuilua. Joka tapauksessa digitaalinen nuorisotyö on kaikkia nuoria varten. Digitaalisuus on kätevä väline, mukaansatempaavaa toimintaa sekä keskeinen sisältö nuorisotyössä.

 

Pitkäkestoinen yhteistyöhanke

Digital Youth Work on pitkäkestoinen yhteistyöhanke Erasmus+ nuorisoalan ja Euroopan solidaarisuusjoukkojen kansallisten toimistojen välillä. Hanke on osa digitaalisen nuorison kehittämisen jatkumoa Euroopassa ja perustuu neuvoston päätelmille digitaalisesta nuorisotyöstä (Council Conclusions on Digital Youth Work 2019).

 

Viisi tavoitetta

Hanke on jaettu viiteen tavoitteeseen, joiden toteuttamista koordinoi eri kumppanit. Aktiivinen työskentelytaika tavoitteiden edistämiseen sijoittuu vuosille 2021–2022.

1. Digitaalisen nuorisotyön kansalliset strategiat

  • Antaa ehdotuksia miten ottaa digitaalisuus paremmin huomioon nuorisostrategioissa.
  • 04/2021 – 12/2021
  • Suomi koordinoi

2. Digitaidot ja nuorisotyön digitaalinen kapasiteetti

  • Luo kansainvälisen ja virtuaalisen itsearviointityökalun digitaalisen nuorisotyön osaamisen arvioimiseen nuorisotyöntekijöille ja kouluttajille.
  • Kokoaa olemassa olevat digitaalisen nuorisotyön osaamisen mallit.
  • Kokoaa digitaalisen nuorisotyön koulutusmateriaalit, jotka on julkaistu vuoden 2018 jälkeen.
  • 01/2021 – 12/2022
  • Viro koordinoi

3. Nuorten digitaitojen parantaminen

  • Analysoi ja edistää luonnontieteiden, teknologian, tekniikan, taiteiden ja matematiikan harjoittamista nuorisotyössä.
  • 01/2022 – 12/2022
  • Irlanti koordinoi

4. Uusia käytäntöjä verkkonuorisotyöhön 

  • Innovoi uusia, vetovoimaisia ja yhdenvertaisuutta edistäviä käytäntöjä verkkonuorisotyöhön.
  • 01/2022 – 12/2022
  • Saksa koordinoi

5. Laatuvaatimukset virtuaalisille ja monimuotoliikkuvuuksille

  • Innovoi uusia käytäntöjä virtuaalisille ja monimuotoliikkuvuuksille EU:n nuoriso-ohjelmien parissa.
  • 10/2020 – 12/2021
  • Belgian flaaminkieliset koordinoi

 

Kumppanit

Erasmus+ nuorisoalan ja Euroopan solidaarisuusjoukkojen kansalliset toimistot: Belgia (flaaminkieliset), Saksa, Suomi ja Viro (koordinoijat) sekä Alankomaat, Kypros, Irlanti, Islanti, Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Ranska, Romania, Slovenia, Turkki ja Unkari.

Muut kumppanit: Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke, Irlannin kansallinen nuorisovaltuusto, SALTO Inclusion & Diversity -resurssikeskus, SALTO South East Europe -resurssikeskus ja SALTO Training and Co-operation -resurssikeskus.