”Kehitysyhteistyön tulee lähteä aidoista tarpeista” – suomalaiset ja etiopialaiset paransivat inklusiivista opettajankoulutusta yhdessä
Laadukas kehitysyhteistyö rakentuu monista asioista. Tärkeimpien joukossa on pitkäaikaisen yhteistyön aikana syntyvä luottamus, sanoo Jyväskylän ammatillisen opettajakorkeakoulun opettaja Maija Mäkinen.
Hänellä on kokemusta monien vuosien ajalta yhteistyöstä Etiopian ja etiopialaisten kanssa. Tämä auttoi, kun Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa alettiin etiopialaisten verkostojen pyynnöstä suunnitella inklusiivisen opettajankoulutuksen kehittämishanketta paikallisen opettajia kouluttavan FTI-instituutin kanssa (Federal Technical Vocational Education and Training Institute). Mukana olivat myös Jyväskylän yliopisto ja Addis Abeban yliopisto.
- On tärkeää osoittaa omalla käytöksellään, että ymmärtää sitä maata, Mäkinen sanoo.
Hän ei tarkoita ainoastaan käytöstapoja ja oikeanlaisia tervehdyksiä, vaan sitä, että osoittaa ymmärtävänsä yhteiskunnan rakenteita ja tapaa toimia.
- Siitä syntyy yhteistoiminnan tunnetta, ja sitä kautta on mahdollista synnyttää luottamusta ja kunnioitusta.
Toinen laadukkaan kehitysyhteistyön peruspilari on se, että hankkeet syntyvät aidoista tarpeista, ja että niiden omistajuus on etelässä. Hankkeessa mukana ollut Addis Abeban yliopiston kouluttaja, tohtori Yekunoamlak Alemu korostaa, että omistajuus on ensiarvoisen tärkeää.
- Kaikkien hankkeiden tulisi perustua oikeisiin tarpeisiin, eivätkä ne saisi olla rahoittajien johtamia.
Alemu muistaa, kuinka hän Helsingissä käydessään puhui tästä myös ulkoministeriön virkamiehille.
- Kerroin hyvin selvästi, että tämä ei ollut hanke, jonka suomalaiset ystävämme olisivat tuoneet meille, vaan tämä oli meidän hankkeemme ja jotain, mitä me todella tarvitsimme, hän sanoo.
Paljon vammaisuutta, harvat käyvät kouluja
Tuo tarve oli inklusiivisen eli erityisryhmät huomioivan koulutuksen lisääminen. Etiopiassa on 2,4–4,8 miljoonaa vammaista lasta, ja heistä vain kolme prosenttia pääsee kouluun. Vammaiset kohtaavat syrjintää ja erilaisia fyysisiä, psyykkisiä ja rakenteellisia esteitä.
Vammaisten lasten kouluun pääsyä oli yritetty aiemminkin parantaa, mutta valtaosa toimista oli keskittynyt perusopetukseen, eikä inklusiivisuutta juuri huomioitu opettajankoulutuksessa.
Kolmivuotisen hankkeen aikana saatiinkin paljon aikaan korkea-asteella, Mäkinen kertoo.
Ammatillisessa opettajankoulutuksessa luotiin laaja inklusiivisen koulutuksen opetusmoduuli.
- Se sisältää suunnitelman inklusiivisesta pedagogiikasta, jota tullaan käyttämään pakollisena osuutena kaikille ammatilliseksi opettajiksi valmistuville, Mäkinen sanoo.
Hankkeessa 15 opettajankouluttajaa sai erikoiskoulutuksen inklusiivisesta ammatillisesta koulutuksesta. Lisäksi kumppanukset loivat koulutussuunnitelmat ammatillisen koulutuksen alueellisten johtajien kanssa viidelle alueelle ja kouluttivat hallintovirkamiehiä ja muita keskeisiä henkilöitä inklusiivisuudesta eri puolilla maata. Viidessä työpajassa tavoitettiin liki sata päättäjää.
Opettajien koulutuksessa saatiin aikaan ”lumipalloefekti”, kun hankkeessa koulutetut 200 opettajaa opetti vuorostaan noin 2000 opettajaa eri puolilla maata.
Asennemuutosta ilmassa
Maija Mäkinen, Yekunoamlak Alemu ja Etiopian opetusministeriön ammatillisen koulutuksen päällikkö Azmera Kebede Abebe julkaisivat vuonna 2019 hankkeen saavutuksista tieteellisen artikkelin Ammattikasvatuksen aikakauskirjassa.
Sen mukaan hankkeen alussa opettajienkin parissa oli asenneongelmia vammaisia opiskelijoita kohtaan. Vaikka myös paikalliset yhteisöt saattoivat vastustaa vammaisten kouluttamista, osa oppilaitoksista onnistui kouluttamaan kuuroja oppilaita, ja liikuntavammaisille rakennettiin ramppeja.
- Näiden toimien avulla opiskelijat menestyivät ja alkoivat ansaita säällistä elantoa ja pääsivät irti aiemmasta kädestä suuhun -tavastaan elää, artikkelissa todetaan.
Opettajien keskuudessa näkyi myös selkeä asennemuutos. Hankkeen alussa moni piti vammaisten nuorten edessä olevia esteitä ylitsepääsemättöminä. Hankkeen päättyessä esteitä pidettiin enää haastavina, eikä kukaan vastustanut niihin tarttumista.
Hankkeen vielä ollessa kesken Etiopiassa tartuttiin aiempaa voimakkaammin inklusiiviseen koulutukseen, ja sen huomioiminen tuli pakolliseksi maan opettajankoulutuksessa.
- Hankkeen ansiosta meidän kumppaneilla tämä oli jo valmiina, Mäkinen sanoo.
Myös ystävyyttä ja ymmärrystä
Kun yhteistyö sujuu, siitä tulee molemmille osapuolille syvempää, ja käteen jää muutakin kuin konkreettisia opetussuunnitelmia, kursseja ja ramppeja.
Jyväskylän yliopiston dosentti Raija Pirttimaa kirjoitti erityispedagogiikan e-Erika-lehdessä vuonna 2018, että yhteistyö perustuu henkilökohtaisiin yhteyksiin, jotka syntyvät ja syvenevät yhteisessä työskentelyssä.
- Kaiken budjettityön, suunnittelun, aineistojen keruun ja koulutuksen rinnalle syntyy spontaanisti rinnakkainen ohjelma: Maailma ’tuolla jossain kaukana’ tulee lähelle.
Etäisyydet lyhenevät ja näkökulmat laajenevat, Pirttimaa kuvasi.
- Syntyy ystävyyksiä, jaamme kokemuksia ja muistoja, keskustelemme perhe-elämästä, tulevaisuuden suunnitelmista ja ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Opimme toistemme kulttuurista.
Yekunoamlak Alemu sanoo, että kokemusten ja kulttuurien vaihto on yhä tärkeämpää, kun eletään tietotaloudessa. Molemminpuoliset vierailut ovat jääneet tärkeinä oppimiskokemuksina hänelle mieleen.
- Kansainvälinen kokemusten vaihto ja oppiminen on hyvin tärkeää.
Pitää voida joustaa
Sekä Mäkinen että Alemu kehuvat, että ulkoministeriö ja Opetushallitus olivat joustavia hankekumppaneita ja suhtautuivat ymmärtäväisesti muutoksiin, joita hankeen aikana täytyi tehdä.
- Suunnitelmien tekemisen ja rahoituksen alkamisen välissä menee aikaa, joten tässä HEI ICI -rahoituksessa on hirveän hienoa, että suunnitelmia voidaan tarkentaa, jos tilanteet muuttuvat, Mäkinen sanoo.
Näin jälkeenpäin Mäkinen sanoo, että hanketiimin kouluttamiseen olisi voinut varata enemmän aikaa. Hän yllättyi siitä, kuinka vähän autonomiaa etiopialaisilla opettajilla oli suomalaisiin nähden. Byrokratia oli raskaampaa, ja usein piti odottaa lupakirjelmää ylemmältä taholta.
Useissa maissa tapaa myös käydä niin, että kun otetaan joku kehityshanke, eivät muut työtehtävät vähene. Tämä voi aiheuttaa aikatauluhaasteita yhteistyölle, etenkin kun Suomessa hanketyölle varataan oma aikansa kalenterista.
- Paikallisen hallinnon ehdoilla mennään, emme me voi heidän työehtojaan käydä määrittelemään, Mäkinen sanoo.
Tarvetta jatkotutkimuksille
Reilut kaksi vuotta hankkeen päättymisen jälkeen Yekunoamlak Alemu sanoo, että hänestä vaikuttaa, että vammaisia opiskelijoita on nyt enemmän. Varmaksi hän ei sitä uskalla sanoa.
- Pitäisi tehdä vaikutusten arviointi. Ennen hanketta harvat vammaiset tulivat koulutukseen ja nyt heitä voi olla enemmän. Meillä on hyvä pohjadata olemassa, joten tässä olisi hyvä paikka jatkotutkimukselle, hän sanoo.
Tällä hetkellä häntä itseään työllistää jo seuraava hanke, jota tehdään Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa. Siinä kehitetään sähköistä oppimista opettajankoulutuksessa, jotta opettajiksi haluavilla olisi yhtäläisemmät mahdollisuudet saada laadukasta opetusta koko Etiopiassa.
Teksti: Esa Salminen
Teacher Educators in Higher Education as Catalysts for Inclusive Practices in Technical and Vocational Education (TECIP)
Hankkeen budjetti: €480 418 UM:n rahoituksella (kokonaisbudjetti €600 522)
Hankkeen kesto: 1.3.2017-30.3.2020
Koordinoiva korkeakoulu: Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Kumppanit: Federal TVET Institute, Etiopia; Addis Abeba University (AAU), Etiopia; Jyväskylän yliopisto, Suomi