Käsityön hiljainen tieto siirtyy vuorovaikutuksessa

Marika Sarha

Käsityö pitää sisällään monia tietoja ja taitoja. Se on vanhojen menetelmien omaksumista ja uuden luomista. Käsityön tekijälle materiaalisuus on tärkeää. Hän tekee käsityötä ajattelun, aistien ja käsien kautta.  

Käsityö on muotoilua, vaikka kaikki käsityöt eivät olekaan käyttötuotteita. Muotoilussa on kyse muodon antamisesta eri tekniikoin ja materiaalein. Käsityö voi olla myös taidetta, eettinen kannanotto, sosiaalinen tapahtuma, tekniikkaharjoitus, muotia tai perinnettä. Yhteistä erilaisille käsityön ilmentymille on niiden ainutlaatuisuus: käsityötä tehdään yksittäisinä tuotteina tai pienissä sarjoissa. 

Käsityön moni-ilmeisyydestä johtuen ovat myös sen oppimisen ja opettamisen tavat moninaiset. Käsityötä voi lähestyä esimerkiksi taide- tai tekniikkapainotteisesti. Käsityön taiteen perusopetuksessa on tavoitteena yhdistää luova prosessi valmistusmenetelmien oppimiseen.

Käsityön taiteen perusopetus

Käsityön taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman lähtökohtana ovat oppilaan omat kokemukset, ilmaisu ja tuotteiden valmistus. Käsityökoulujen opetuksessa tutustutaan monipuolisesti eri materiaaleihin, työtapoihin, välineisiin ja tekniikoihin. Niiden toiminnassa painotetaan yksilön omaa luovaa panosta. Tavoitteena on, että opintojen myötä oppilas ymmärtää suomalaista tekstiili-, esine- ja ympäristökulttuuria, mutta myös kulttuurien moninaisuutta. Perinteisiä käsityömenetelmiä ja työtapoja opitaan kunnioittamaan, säilyttämään ja uusintamaan raikkaalla tavalla. 

Käsityön taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet tukeutuvat käsitykseen, jonka mukaan oppiminen on yksilöllinen ja yhteisöllinen taitojen ja tietojen rakennusprosessi. Se on pitkäjänteistä ja kokonaisvaltaista. Oppiminen tapahtuu erilaisissa tilanteissa: itsenäisesti, ryhmissä ja opettajan ohjauksessa. 

Käsityön hiljainen tieto

Hiljainen tieto on kokemukseen perustuvaa osaamista. Se on taitoa tai käsityöläisyyttä. Se on työskentelyn kautta saatua tuntumaa valmistusmenetelmiin tai materiaaleihin. Toisaalta hiljaisella tiedolla on myös kognitiivinen ulottuvuus, joka pitää sisällään työskentelytapojen, mallien ja uskomusten kirjon. Hiljainen tieto heijastaa käsityksiämme maailmasta ja näkemyksiämme tulevaisuudesta. Sen jakaminen tai artikulointi on vaikeaa. Jokaisella käsityönharrastajallakin on hiljaista tietoa: osaamme enemmän kuin pystymme kertomaan.

Hiljaista tietoa voi oppia syvällisesti mentoroinnin kautta. Käsityön mestari-oppipoika -perinteessä kokenut käsityöläinen ottaa apulaisekseen nuoren, innokkaan oppijan. Vuosien kuluessa, mestaria auttaen ja seuraten, oppija, kisälli, kehittyy itse mestariksi. Oppiminen on ennen kaikkea sosiaalistumista kulttuuriin. Puhutaankin jopa ”hiljaisessa tiedossa asumisesta”.  Tieto siirtyy yhdessä tehden, eläen ja kokemalla, vaikka sanaakaan ei sanottaisi. Mestarin ja oppipojan suhteeseen kuuluu mallioppiminen. Uuden vuoro on vasta, kun perinteiset menetelmät ovat hallinnassa. Mestari on auktoriteetti. Hierarkkiseen asetelmaan liittyy vallankäyttöä, joka ei tue käsityön uudistumista. 

Maailman on muuttunut ja oppimisen ihanteet ovat siirtyneet aktiivisuutta ja vuorovaikutusta painottavaan konstruktivismiin. Perinteinen mestarin ja oppipojan välinen suhde on saanut uusia merkityksiä. Tradition rinnalle on noussut käsitys mentoroinnin vastavuoroisesta ja dialogisesta luonteesta.

Esimerkiksi oppitunnilla opettaja toimii mestarin roolissa demonstroidessaan työskentelyprosessia. Oppilaat ovat ”oppipoikia ja -tyttöjä”, jotka havainnoivat valmistusmenetelmän lisäksi hiljaisen tiedon piiriin liittyviä asenteita ja arvoja. Opettaja mahdollistaa reflektiivisen oppimisen antamalla tilaa vuorovaikutukselle; kyselylle, keskustelulle, kritiikille, selitykselle ja kuvailulle. Keskustelu murtaa hiljaisuutta ja tekee oppimisen näkyväksi. Oppimista käsityössä pyritään sanallistamaan työskentelyn aikana. Toimintaa reflektoidaan myös jälkikäteen.

Käsityön opetukseen liittyy yhteys toisiin ihmisiin ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Oppimisprosessissa tuotetaan käsityöllisiä tuotoksia ja taiteellisia teoksia. Lisäksi kokemusten sanallistamisen ja käsitteellistämisen kautta opitaan uusia tapoja ajatella. On tärkeää löytää yksilön oma, persoonallinen tapa työskennellä. Opetusryhmä tukee työskentelyä. Oppilaat oppivat ja kehittyvät yhdessä toisten kanssa. Hiljainen tieto välittyy mestari-oppipoika -suhteen tapaan myös ryhmässä.  

Lasten käsityön opetuksessa käytetään mm. ohjatun osallistumisen menetelmää. Menetelmässä rakennetaan yhteyttä osatun ja uuden tavan välille siten, että lapsi saa tukea ja aikuisen jäsennysapua omiin ongelmiinsa. Opettaja toimii tunnilla käsityömestarina tai mentorina. Opettaja ohjaa, mutta samalla osavastuu ratkaisuista siirtyy oppilaalle tämän taitotason ja ikäryhmän mukaisesti.

Mestari-oppipoika käsityön taiteen perusopetuksessa

Etelä-Pohjanmaan käsityöperinteeseen kuuluvat peltityöt. Teemaan liittyen Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n Näppi käsityökoulussa toteutettiin vuosina 2010–2011 Pläkki – mestari ja oppijat  -hanke. Toteutettu pedagoginen kehittämishanke oli Opetushallituksen rahoittama. Siinä kehitettiin käsityön taiteen perusopetuksen mestari-oppija yhteistyömallia. Mallia kehitettiin osana käsityön taiteen perusopetuksen esineen suunnittelun ja valmistuksen pedagogiikkaa. Yhteistyömallin kehittämisen lisäksi tavoitteena oli säilyttää ja kehittää perinteisiä käsityötapoja sekä tuoda esille yrittäjyysnäkökulma.

Pelti ja sen muotoilutekniikat soveltuvat hyvin osaksi käsityön taiteen perusopetuksen pedagogisia kokonaisuuksia. Hankkeen pläkkimestarina toimi pläkkyri Pentti Tuominen. Aluksi käsityökoulun opettajat oppivat pläkin työstämisen tekniikkaa pläkkimestari Tuomisen opissa. Tiiviin harjoittelujakson jälkeen opettajat jatkoivat tekniikkaan perehtymistä itsenäisesti. 

Myös pilottiryhmä oppilaista kävi pläkkimestarin opissa. Pajatyöskentelyn tavoitteena oli antaa opiskelijoille aiheeseen liittyvää perustietoutta. He näkivät pläkkimestarin suunnittelemia ja valmistamia tuotteita ja saivat aavistuksen siitä, mitä käsityöyrittäjänä toimimiseen kuuluu. Käsityöyrittäjän ammatista tuli todellista.

Yksinkertaiset tehtävät käsityökoulutunneilla harjaannuttivat tekniikkaan. Ensimmäisessä tehtävässä kokeiltiin pintojen työstämistä. Pellin ominaisuuksien tutkiminen mahdollisti omat kokeilut, oivallukset, yhdessä oppimisen ja jo tiedetyn testaamisen. 

Pellin pintakoristelu sopi kaikille ikäryhmille. Myöhemmät tuotesuunnittelutehtävät sisälsivät muun muassa kirjailtujen korujen, pläkkipillien, veistosten ja rasioiden suunnittelua ja valmistusta. Rasia-tehtävässä lähtökohta tuotekeskeinen, siinä keskityttiin materiaaliin ja esteettisiin ominaisuuksiin. Käsityön itseratiivisessa eli reflektiivisesti itseään jalostavassa tuotesuunnitteluprosessissa tulee huomioida muutkin suunnittelun lähtökohdat, kuten tuotteen ominaisuudet ja käyttäjäkokemukset. 

Töiden valmistuttua pidettiin yhteinen palaute- ja reflektointitilaisuus, johon pläkkimestari Pentti Tuominenkin osallistui. Mestari antoi oppilaille palautetta oppilastöistä tekijän ja myös käsityöyrittäjän näkökulmasta. Dialogi täydensi oppimisen kehän. Oppilailla oli mahdollisuus saada vastauksia opintojakson aikana saamiinsa kysymyksiin.
Hankkeessa mentorointi toimi kahdella tasolla. Opettaja hallitsi pedagogisen prosessin ja mentoroi oppimista. Käsityömestarin, pläkkyrin suvereeni tietotaito toi lisäosaamista pellin käsittelyyn sekä opettajille että lapsille.

Edellä mainittu malli on yksi tapa oppia käsityötä ja siirtää hiljaista tietoa taitajilta käsityön harrastustaan aloitteleville. Käsityön opetusta ei voi rajata yhteen tapaan opettaa tai oppia. Käsityön mielenkiintoisuus piilee nimenomaan luovan prosessin ja valmistustekniikan yhdistelmän haasteessa. Se kumpaa näkökulmaa milloinkin painotetaan, riippuu opetuskokonaisuudesta ja sen ominaispiirteistä.