Kestävällä kehityksellä viitataan paikallisesti, alueellisesti ja maailmanlaajuisesti ohjattuun muutokseen, jonka tavoitteena on säilyttää ja taata hyvät elämän mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville. Tulevaisuuden tarpeiden ja hyvien elinolosuhteiden takaaminen edellyttää sitä, että päätöksenteossa ja toiminnassa otetaan luonnon kantokyvyn ja moninaisuuden säilymisen asettamissa rajoissa tasavertaisesti huomioon ympäristö, ihminen ja talous, niin paikallisella kuin globaalilla tasolla. Kestävä kehitys onkin monia erilaisia näkökulmia leikkaava tavoite, joka jaotellaan neljään eri ulottuvuuteen: ekologiseen, taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen.
Kestävän kehityksen keskeiset käsitteet
Opettajat ja kasvattajat
Mitä on ekologinen kestävyys? Mitä kaikkea globaalikasvatus pitää sisällään? Milloin talous on kestävää? Sivulle kootut keskeiset kestävyyteen linkittyvät käsitteet auttavat avaamaan näitä ja muita kysymyksiä.
Kuva:
Hanna Ruusulampi, Opetushallitus
Kirjoittajat: korkeakouluharjoittelija Tomas Härmä & korkeakouluharjoittelija Nea Nasib, Opetushallitus
Agenda 2030 on YK:n jäsenmaiden vuonna 2015 sopima toimintaohjelma, jolla ohjataan kestävän kehityksen edistämistä vuosina 2016–2030. Agenda 2030:n kestävän kehityksen toimintaohjelma on universaali, kaikkia maailman valtiota sitova poliittinen asiakirja. Se sisältää 17 laajaa kestävän kehityksen tavoitetta, joista jokainen sisältää omat alatavoitteensa. Agenda 2030 tähtää äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä kestävään kehitykseen, jossa ympäristö, talous ja ihminen otetaan tasavertaisesti huomioon. Yhdenvertaisen kehityksen mahdollistaminen ja tulevaisuuden sukupolvien elinolojen turvaaminen ovat kaikkien tavoitteiden keskiössä. Tavoitteet linkittyvät vahvasti toisiinsa, eikä niistä yhtäkään voida saavuttaa toisen kustannuksella. Tavoitteiden toteutumiseen tarvitaan valtion, päättäjien ja yksittäisten kansalaisten aktiivista osallistumista.
Kestävän kehityksen kasvatus tukee elinikäistä oppimisprosessia siten, että yksilöiden tai yhteisöjen arvot, tiedot, taidot ja toimintatavat muuttuvat ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestävän kehityksen mukaisiksi.
Kestävän kehityksen kasvatus tähtää nimensä mukaisesti vahvistamaan yksilöiden tapaa ajatella ja toimia kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Tavoitteena on tukea oppilaita tekemään perusteltuja ja kestäviä valintoja ympäristön, talouden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden suhteen, niin nykyisten kuin tulevien sukupolvien edun mukaisesti.
Maastrichtin globaalikasvatuksen julistusta (2002) mukaillen globaalikasvatuksen tehtävänä on avata ihmisten silmät ja mieli maailman erilaisille todellisuuksille sekä herättää ihmisissä halu rakentaa oikeudenmukaisempaa, tasa-arvoisempaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavampaa maailmaa. Maastrichtin globaalikasvatuksen julistuksen mukaan globaalikasvatus koostuu useammasta eri teemasta (esim. ihmisoikeuskasvatus ja kestävän kehityksen kasvatus), joita tarkastellaan globaalista näkökulmasta. Teemat ovat osin päällekkäisiä ja vahvasti yhteydessä toisiinsa. Ne tarjoavat myös omanlaisia näkökulmia maailman tarkasteluun.
Globaalikasvatuksessa lisätään ymmärrystä globaaleista riippuvuussuhteista, rakennetaan pohjaa avoimelle ja ymmärtävälle vuorovaikutukselle sekä harjoitellaan oman aseman ja mahdollisten etuoikeuksien kriittistä tarkastelua. Sen tavoitteena on kannustaa aktiiviseen maailmankansalaisuuteen ja lisätä ymmärrystä siitä, kuinka jokainen meistä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa maailmanlaajuisiin ilmiöihin ja edistää globaalia oikeudenmukaisuutta. Maailmankansalainen on koko ihmiskunnasta muodostuvan yhteisön jäsen, jonka identiteetti, vastuu ja sitoumus yltävät myös oman maan rajojen ulkopuolelle.
Globaali- ja kansainvälisyyskasvatuksen suhteesta
Globaalikasvatuksessa ja kansainvälisyyskasvatuksessa on monia yhtenäisiä sisältöjä, ja niitä käytetäänkin usein toistensa synonyymeinä. 1970-luvulla kansainvälisyys ymmärrettiin lähinnä kahdenvälisinä suhteina, ja kansainvälisyyskasvatus nousi käsitteenä tästä määritelmästä. Käsitteenä globaalikasvatus ilmestyi suomalaiseen koulutuskeskusteluun paljon kansainvälisyyskasvatusta myöhemmin. Globaalikasvatus kuvaa käsitteenä paremmin ihmisten ja kansojen välisten riippuvuussuhteiden moninaisuutta, joten se soveltuu laajempana käsitteenä globalisoituneen maailman tarpeisiin kansainvälisyyskasvatuksen käsitettä paremmin.
Ekologinen kestävyys on yksi kestävän kehityksen neljästä ulottuvuudesta ja samalla sen perusta. Sen edellytyksenä on arvo- ja asennemaailman muuttuminen luonnon itseisarvon kattavaksi sekä ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttaminen luonnon ja ympäristön uusiutumis- ja kestokykyyn. Ekologisen kestävyyden tavoitteena on säilyttää kasvi- ja eläinlajien monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden sekä käyttää luonnonvaroja kestävästi. Ihmisten hyvinvointi ja sen ulottuvuudet (sosiaaliset, kulttuuriset, taloudelliset) perustuu ekologiselle kestävyydelle.
Ympäristökasvatuksella viitataan elinikäiseen oppimisprosessiin, jonka kautta yksilöt tulevat tietoisiksi ympäristöstä ja ympäristökysymyksistä sekä omasta roolistaan suhteessa ympäristöön ja sen säilymiseen (Wolff 2004, 19). Se ohjaa kestävään elämäntapaan sekä luontoyhteyttä vahvistaviin kokemuksiin ja mahdollisuuksiin arjessa.
Kestävä elämäntapa on hyvinvointia tukeva ja maapallon rajallisia resursseja kunnioittava tapa elää. Se on helppoa ja luontevaa silloin, kun siihen vaadittavat tiedot, taidot, arvot ja asenteet ovat hallussa, ja siksi kasvatustyöllä on iso rooli kestävän kehityksen varmistamisessa. Vahva luontoyhteys puolestaan on ympäristövastuullisuuden alkulähde, ja se syntyy luonnossa oleskelemalla ja toimimalla.
Ilmastokasvatus on ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatuksen osa-alue, jossa oppija ohjataan kestävään elämäntapaan ja jossa etsitään ratkaisukeskeisiä sekä sosiaalisesti hyväksyttäviä keinoja ilmastopäästöjen vähentämiseen, hiilinielujen lisäämiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.
Tärkeimpiä ilmastokasvatuksen tavoitteita ovat
- kestävän tulevaisuuden rakentaminen
- osallistumisen vahvistaminen
- vaikuttamisen taitojen harjoittelu niin yhteiskunnallisella kuin arjen ja omien valintojenkin tasolla.
Keskeistä on ymmärtää syvällisesti ilmastonmuutosta ja siihen johtaneita syitä sekä hahmottaa käyttäytymisen ja toiminnan muutoksia. Käyttäytymisen muutosta ovat ihmisten toimet, joilla he vaikuttavat ilmastonmuutokseen vaikuttamiseksi sekä sopeutuvat siihen. Hillintää ja sopeutumista toteuttavat aktiivisten kansalaisten lisäksi yhteiskunnalliset instituutiot, ja ilmastokasvatuksen tulee tarjota niiden toiminnasta oppijoille ainakin perustiedot. ()
Taloudellinen kestävyys on yksi kestävän kehityksen neljästä ulottuvuudesta. Se tarkoittaa tasapainoista, kestävää kasvua, joka ei perustu pitkällä aikavälillä velkaantumiseen tai pääoman, kuten luonnonvarojen liikakäyttöön tai hävittämiseen. Kestävä talous on edellytys yhteiskunnan keskeisille toiminnoille sekä kansallisen hyvinvoinnin edistämiselle. Taloudellinen kehitys on kestävää silloin, kun maapallon resurssit ehtivät uusiutua nopeammin kuin niitä käytetään. Kestävään talouteen kuuluu uusiutumattomien luonnonvarojen kohtuullinen käyttö, uusiutuvien luonnonvarojen käyttö, jätteiden minimointi ja tehokas kierrätys. Kestävä talous on erityisesti sosiaalisen kestävyyden perusta, ja sosiaalisen kestävyyden edistäminen puolestaan ehkäisee muuttuvassa maailmantaloudessa syntyviä vaikeuksia.
Kulttuurinen kestävyys on yksi kestävän kehityksen neljästä ulottuvuudesta. Se takaa kulttuurien kehittymisen ja säilymisen sukupolvelta toiselle. Kulttuurinen kestävyys tarkoittaa kulttuuriperinnön näkökulmasta kielten, perinteiden ja tapojen vaalimista ja eteenpäin välittämistä, monimuotoisuuden arvostamista ja kaikkien oikeuksien kunnioittamista. Kulttuurisen kestävyyden tavoitteena on kulttuuriperinnön vaalimisen lisäksi eri kulttuurien välisen yhteiselon edistäminen. Näin ollen myös rauhan, ihmisoikeuksien ja yhteistyön edistäminen ovat merkittävä osa kulttuurista kestävyyttä.
Interkulttuurinen eli kulttuurien välinen kasvatus on monitulkintainen käsite, jota käytetään useissa yhteyksissä virheellisesti monikulttuurisuuskasvatuksen synonyymina (Rata 2013, 3−7). Monikulttuurisuuskasvatuksen painotus on tietotaidoissa, kulttuureista oppimisessa sekä muiden kulttuurien hyväksymisessä. Interkulttuurinen kasvatus taas tähtää passiivista yhteiseloa syvemmälle kestävään elämäntapaan monikulttuurisissa yhteiskunnissa. Se painottaa ymmärrystä, kunnioitusta ja rakentavaa vuorovaikutusta eri kulttuureista tulevien ryhmien välillä. (Unesco 2006, 18; Mattila & Hartikainen 2011, 85.)
Monikulttuurisuus- ja interkulttuurisuuskasvatus eroavat siis käsitteinä siinä, kuinka ja miten ne korostavat kulttuuriryhmien välisiä eroja (Mattila & Hartikainen 2011, 85). Monikulttuurisuuskasvatusta on kritisoitu sen kategorisoivasta ja eroja painottavasta lähestymistavasta (ks. esim. Lynch 1989, ix; Dervin ym. 2012, 2). Käsitteenä interkulttuurisuus taas painottaa monikulttuurisuutta enemmän dialogia ja kulttuurienvälistä vuorovaikutusta sekä vastavuoroisten, tasa-arvoisten suhteiden muodostamista eri kulttuuriryhmien välille (UNESCO 2006, 17).
Kulttuuriperintökasvatus tukee kulttuuristen tietojen ja taitojen – kuten kulttuurisen lukutaidon – muodostumista. Se vahvistaa kulttuurista osaamista ja osallisuutta edistäen sitä kautta kulttuuristen oikeuksien toteutumista.
Sosiaalinen kestävyys on yksi kestävän kehityksen neljästä ulottuvuudesta. Se tarkoitetaan hyvinvoinnin edellytysten siirtymistä ja kehittymistä sukupolvelta toiselle. Sen tavoitteena on vähentää eriarvoisuutta yksilöiden hyvinvoinnissa ja osallisuudessa. Sosiaalisesti kestävä kehitys edellyttää yhteiskunnan jäsenten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä perusoikeuksien ja elämän perusedellytysten toteutumista.
Väestönkasvu, köyhyys, puutteellinen ruoka- ja terveydenhuolto, sukupuolten epätasa-arvo sekä puutteet koulutuksen järjestämisessä ovat esimerkkejä maailmanlaajuisista sosiaalisen kestävyyden haasteista.
Demokratiakasvatus ja ihmisoikeuskasvatus tarjoavat tietoja, taitoja, arvoja ja asenteita, jotka tukevat ihmisoikeuksia ja demokratiaa kunnioittavan kulttuurin rakentamista. Ne edistävät osallisuutta yhteiskunnan eri tasoilla, vuorovaikutustaitoja moninaistuvassa yhteiskunnassa sekä omien ja toisten oikeuksien kunnioittamista. Tärkeitä sisältöjä ja arvoja ovat mm.
- yhdenvertaisuus
- tasa-arvo
- yhteiskunnallinen tietoisuus
- diversiteetin kunnioittaminen
- kriittinen ajattelu
- oikeusvaltio.
Ihmisoikeuskasvatuksella pyritään edistämään erityisesti ihmisoikeuksien toteutumista YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Se lisää tietoa ihmisoikeuksista ja tarjoaa keinoja edistää niiden toteutumista omassa elämässä, ympäröivässä yhteiskunnassa ja maailmassa. Keskeistä on pyrkimys vahvistaa ihmisoikeuksia ylläpitäviä arvoja ja asenteita.
Ihmisoikeuskasvatusta on kaikki koulutus, kasvatus ja tiedotus, jolla pyritään ihmisoikeuksien maailmanlaajuiseen kunnioitukseen. Ihmisoikeuskasvatus sisältää opetusta ihmisoikeuksien arvoista, normeista ja mekanismeista. Se kasvattaa ihmisoikeuksiin ja opettaa ihmisarvoja kunnioittavaa elämäntapaa.
Katso alta tietoa ja tukea ihmisoikeus- ja demokratiakysymysten käsittelyyn oppitunneilla ja koulun muissa tilanteissa.
Rauhankasvatuksessa käsitellään kriittisesti yhteiskunnassa vallitsevia normeja sekä erilaisia teemoja ja arvoja, kuten
- demokratiaa
- aktiivista kansalaisuutta
- tasa-arvoa
- yhdenvertaisuutta
- rasisminvastaisuutta
- ihmisoikeuksia
- väkivallattomuutta.
Näin se vaikuttaa tietoihin, taitoihin, arvoihin ja asenteisiin. Rauhankasvatustyötä tehdään kouluissa, nuorisotyössä sekä järjestö- ja harrastustoiminnassa. Sen tavoitteena on herätellä yksilön kriittistä ajattelua sekä kykyä ja tahtoa toimia oikein.
Globalisaation ja tiedon kasvaneen saatavuuden vuoksi mediakasvatuksen merkitys on viime vuosikymmeninä korostunut. Mediakasvatuksen tavoitteena on kehittää medialukutaitoa sekä siihen sisältyvien kompetenssien hallintaa. Medialukutaito koostuu muun muassa kriittisten ajattelun taidoista, kuten tiedon alkuperän ja luotettavuuden arvioinnista. Mediakasvatus tarjoaa keinoja erilaisten tekstien, kuvien ja symbolien tarkoitusperien kriittiseen tarkasteluun sekä rakentaa ymmärrystä itsestä median käyttäjänä ja sen kohteena.