Työpaja kutsuu käyttämään mielikuvitusta ja jakamaan erikielisiä sanoja. Tämä työpaja soveltuu myös aivan pienille oppilaille tai esiopetukseen. Tarvitset tyhjän kattilan, paperilappuja ja kyniä ja lattialle ison tyhjän paperin ja värejä, joilla siihen voi piirtää tai maalata. Paperin voi esimerkiksi teipata lattiaan. Kielten kattila -sadutuksen muunnos on ollut pohjana myös Kielten haltiat -seinämaalauksille.

Kerro, että kielten haltiat ovat surullisia, kun kielet ovat erillään ympäri maailmaa. Haluatte auttaa haltioita taikakattilan avulla! Jokainen lapsi saa vuorollaan piirtää asian tai kirjoittaa sitä merkitsevän sanan
haluamallaan kielellä. Sanat pudotetaan kattilaan ja samalla ne sanotaan ääneen tai kuiskataan. Voitte halutessanne toistaa sanat yhdessä. Jos lappujen kirjoittelu tai piirtäminen tuntuu hankalalta, sanan voi
vain kuiskata. Joku aikuinen voi toimia kirjurina ja kirjoittaa sanat muistiin.

Lapset piirtävät luokan lattialla sanoja ja kuvia sadutustehtävää varten.

Kun sanat ovat kattilassa, ne sekoitetaan ja siirrytään sadutusvaiheeseen. Sanat nostetaan kattilasta yksi kerrallaan. Yksi aikuisista aloittaa tarinan, ja lapset jatkavat sitä vuorollaan niin, että siinä esiintyy kattilasta nostettu asia tai sana. Yksi aikuisista kirjaa sadun ylös. Kun satu on valmis, se luetaan ääneen.

Lopuksi satu kuvitetaan yhdessä isolle paperille. Jos haluatte, paperiin voi myös kirjoittaa sanoja eri kielillä.