Suuri joukko Suomen kouluja osallistui syksyllä 2020 Unescon Futures of Education -kampanjaan, jonka tarkoituksena oli kerätä koululaisten ajatuksia vuodesta 2050. Kampanjan aihe kosketti lapsia ja nuoria ja tarjosi mahdollisuuden vaikuttaa globaaliin keskusteluun. Mistä nuoret sitten puhuvat, kun he puhuvat vuodesta 2050 – ja miten nykyhetken aikuisten tulisi vastata?

Linnunpojat huutavat

Kirjoittajat: projektityöntekijä Anjuli Korhonen ja opetusneuvos Paula Mattila 

Lapsia ja nuoria ahdistaa tulevaisuuden maailmassa selvästi yksi asia ylitse muiden: ilmastonmuutos. Luonnon suojelemiseen halutaan panostaa: metsät, hengityskelpoinen ilma, puhdas vesi, vuodenajat, kukat ja tähtitaivas ovat muutamia koululaisten mainitsemista asioista, joita he haluavat suojella. ”Vapaan luonnon” halutaan olevan olemassa myös silloin, kun ollaan jo aikuisia.

Hyväksy analytiikkaevästeet katsellaksesi upotettua YouTube-videota

Muuta evästeasetuksia

Katso video YouTubessa

Valehtelu on vain kirkasta julmuutta varjostettuna empatiaan. // Lying is just bright cruelty shaded by empathy. Tuusulan lukion Itämeri-projetkin videolla lukiolaiset kuvaavat välinpitämättömyyden vaikutuksia ja sitoutumisen voimaa.

Vastauksiin tulee globaalia huolenpidon sävyä, kun lapset ja nuoret kertovat toivovansa tulevaisuudelta tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, ihmisoikeuksien vahvistumista, syrjinnän loppumista, kielten ja kulttuurien moninaisuuden säilymistä - sekä rauhaa. Sodan pelko värittää nykykoululaistenkin vastauksia. Herääkin kysymys, näkevätkö lapset ja nuoret sodat väistämättömänä kohdattavana pahana vai voivatko he kuvitella väkivaltaisista konflikteista vapaan maailmaan.

Sen sijaan koronapandemian kaltaisista kulkutautikriiseistä koululaiset eivät ole huolissaan: ratkaisun uskotaan löytyvän kyllä, kunhan tarpeeksi kärsivällisiä ollaan. Kenties kulkutautien, ilmastonmuutoksen ja villin luonnon raivaamisen yhteydet eivät ole lapsille ja nuorille selviä. Tällä hetkellä he luottavat pandemioiden ratkaisun avaimet toisten käsiin. 

Mikä on luottamus muiden asioiden hoitamisen suhteen?

Takaisin ylös

Minä tahdon, minä pystyn – minä teen!

Koululaisten vastauksissa näkökulma on vielä luontevasti nuoren yksilön: tässä hetkessä. Tulevaisuudessa toivotaan, että olisi vielä koti, äiti, isä, lemmikkieläimiä – toisin sanoen kaikkea, mikä tekee tämän hetken elämisestä elämisen arvoista. Lapset ja nuoret eivät juurikaan kuvaa omaa tulevaisuuden toimintaansa.  Kenties 30 vuoden päähän kurkistaminen ja itsensä sinne sijoittaminen on heidän silmissään vielä haaveilua tai liian outoa. Miltä itsestä tuntuisi miettiä ajallisesti pidemmälle kuin on ollut elossakaan?

Sen lisäksi, että nuorilta kysyttiin, mitä he toivovat ja haluavat maailmassa olevan vuonna 2050, olisi pitänyt kysyä:

  • Miksi niin ei olisi tulevaisuudessa?
  • Miksi niin ei ole jo nyt?
  • Mikä on ensimmäinen askel, jonka minä voin ottaa, jotta niin olisi?

Lasten ja nuorten tieto- ja taitovarannot eivät yllä vielä kaikkeen siihen, mihin aikuisen yhteiskunnan jäsenen. He pystyvät silti ymmärtämään syyn ja seurauksen suhteita, vaikka sitten pienemmässä mittakaavassa.

Kenties vastaus nuorten kokemaan ilmastoahdistukseenkin löytyy juuri tällaisesta näkökulman tarkentamisesta: askel voi olla vain niin suuri kuin sen ottava ihminenkin.

Seuraa minua

En pysty elämään tulevaisuuttani tekemättä asialle mitään, ja olla vaikuttamatta asioihin. Tiedän, että yksin en pysty vaikuttamaan tarpeeksi asioihin, mutta teen silti lähes kaikkeni, jotta muutkin ihmiset tajuaisivat maapallon tilanteen.

– FoE-hankkeessa kirjoitettu lukioessee

Sitaatin ydin on varmaankin tuttu monelle opettajalle: Maailman, ilmaston ja luonnon epäkohdille halutaan muutosta, mutta omat voimavarat eivät tunnu riittävän kaiken vastuun kantamiseen. Vähintäänkin esimerkkinä voidaan olla – joten sitä sitten ollaan. Tahtoa luonnon suojelemiseksi siis löytyy, mutta koululaisten tuntuu olevan vaikea nimetä kauaskantoisia keinoja, joilla se toteutuisi. Nuoret näyttäisivät olevan halukkaita itse kierrättämään, käyttämään uusiutuvaa energiaa ja vaihtamaan kasvisruokavalioon. He eivät kuitenkaan laajenna vastauksiaan yhteiskunnalliseen tai maailmanlaajuiseen näkökulmaan.

Vastuuntunto ja ratkaisujen taakka on suuri lapsilla ja nuorilla. Miten heidän vaikuttamismahdollisuuksiaan voisi laajentaa niin, että muutos yltäisi myös muualle kuin kotipöydän äärelle tai koulun ruokalaan?

Kestävät toiminta etuoikeutena

Vaikuttamisen kysymyksissä on muistettava, ettei globaalisti kestävään toimintaan voi kannustaa sillä oletuksella, että kaikilla ihmisillä on samanlaiset taustat ja mahdollisuudet. Pohjoismaan kansalainen voi muuttaa omaa toimintaansa kestävämmäksi eri mittapuulla kuin kehitysmaan kansalainen. Siksi globaali yhteistyö, ihmisten välinen ymmärrys sekä muu sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys ovat elinehto ekologiselle kestävyydelle.
Takaisin ylös

Teknologia ja mm. tekoäly mainitaan useissa kampanjan vastauksissa merkittävänä tulevaisuuden tekijänä. Silti nuorten suhde teknologian suomiin mahdollisuuksiin ja erityisesti tekniseen ajatteluun näyttäytyy etäisenä tai passiivisena. Lasten ja nuorten silmissä väestöä sirutetaan, aikamatkustus on mahdollista ja tekoäly kehittyy älykkäämmäksi kuin ihminen. Uljas uusi maailma odottaa rohkeaa. Kuka sen sitten rakentaa, millä osaamisella ja ketä varten?

Vaikka Futures of Education -kampanjasta kerätty aineisto ei riitä tyhjentäviin johtopäätöksiin, ero luonnonsuojeluun paneutumisen ja teknologiamuutokseen passivoitumisen välillä on kiinnostava. Tekniikka ja tekninen ajattelu perustuvat nimittäin sellaisiin ajatusprosesseihin, joita kuka tahansa vauvasta vaariin voi harjoittaa: kädentaitoihin, avaruudelliseen hahmottamiseen, luovuuteen ja yhteistyöhön. 

Sinisävyinen villasukka, jonka kantapään parsiminen on kesken

Ratkaisuvaihtoehto ilmastonmuutokseen ja luonnonsuojeluun voi jopa löytyä tällaisesta ajattelusta. Korjausosaamiseen liittyvät tiedot, taidot ja erityisesti pystyvyyden kokemukset ovat merkittävä osa esimerkiksi kiertotalouden juurtumista. Siksi kestävyysajattelu tarvitsee myös teknisen näkökulmansa. Toisaalta kestävyyteen asennoituminen kannustaa kokeilemaan ja sisäistämään erilaisia kädentaitoja ja itsenäisiä ratkaisumahdollisuuksia – sellaisia, jotka on ennen uskottu toisten käsiin ja joiden ilmastovaikutuksista ei ole siten voitukaan olla selvillä.

Oivallus – näkymä uudesta vanhaan

On helppo luottaa siihen, että tekninen taituruus syntyy vain matemaattis-luonnontieteellisten oppiaineiden tunneilla – laskennallisissa, eksaktin tieteen harjoituksissa. Taustalla lienee ajatus digitaalisuudesta ja geometriasta teknisen osaamisen keskiössä. Vaarana tällaisella ajattelulla on asian yksipuolistuminen. Teknisessä osaamisessa on laajemmin kyse niin luovasta ongelmanratkaisusta kuin sen toteutukseen vaadittujen tekniikoidenkin hallitsemisesta. Se on erilaisten sääntöjen ja rakenteiden hahmottamista sekä niiden rajoilla ja mahdollisuuksien varassa tapahtuvaa uuden luomista. Erilaisia tekniikoita voi sisäistää vaikka liikunnan tunnilla välineiden huollossa, käsityötunnilla omien kaavojen kehittämisessä, kieliaineiden sosiaalisen median projekteissa sekä yhteiskuntaopin tunnilla oman virtuaalisen cv:n yhteydessä. Innovatiivisimpia ratkaisuja ja oppimisen oivalluksia saattaa jopa syntyä juuri eri tieteenalojen ajatusparadigmojen yhdistämisessä, kuten käytettäessä avaruudellista hahmottamiskykyä käsityöprojektin ongelmakohtien korjaamisessa tai katsomustietoista vuorovaikutusta rakennettaessa joukkuehenkeä liikunnan tunnilla.

Lasten ja nuorten tekninen ajattelu kehittyy arjessa, kun he

  • korjaavat ja parsivat vaatteita
  • käyttävät erilaisia työkaluja, kyniä ja ruokailuvälineitä (sorminäppäryys suhteessa avaruudelliseen hahmottamiskykyyn)
  • huoltavat eli rassaavat pyöräänsä
  • hyödyntävät suutaria ja muuta huoltoasiantuntijuutta (ymmärrys siitä, mikä on vialla ja miten sen voisi ammattitaitoinen korjata)
  • puhdistavat säännöllisesti tietokoneensa pölystä (ymmärrys komponenttien koskemattomuudesta sekä pölyn puhdistamisen hienovaraisuudesta)
  • rakentavat ja kehittävät omaa sosiaalista mediaansa sekä soveltavat erilaisia yhteydenpidon tapoja riippuen sovelluksesta tai väylästä (esim. Whatsapp vs. sähköpostisovellukset)
  • suunnittelevat kulkureittinsä itse ilman puhelimen jatkuvaa tarkistamista (avaruudellinen hahmottaminen, suunnittelu)
  • sisustavat huoneensa ja koristelevat ympäristöään.
Takaisin ylös

Futures of Education -kampanja on näyttänyt, että lapset ja nuoret ovat paitsi tietoisia maailman uhkista myös taipuvaisia sitoutumaan niiden torjumiseen. Heidän tietonsa ja taitonsa ovat vielä kehittymässä, mutta heidän intoaan, huoltaan tai tunteitaan ei sovi aliarvioida. Vastausten perusteella uskaltaakin ajatella, että yksi lasten ja nuorten suurimmasta voimavarasta aikuisiin verrattuna on herkkyys empatian tuntemiselle. Kampanjan vastauksissa tulevaisuudessa toivotaan yhdenvertaista kohtelua kaikille, perustarpeet halutaan tyydyttää ihmisen ominaisuudesta riippumatta, luonnon ei haluta kärsivän enää ja eläimille toivotaan vapaata ja kivutonta elämää.

 

Sinisävyinen norppa

Onkin erityisesti syytä kuulla, millaisten olentojen puolesta nuoret puhuvat juuri nyt. Heidän myötätuntonsa yltää ihmiskeskeisen todellisuuskäsityksen ulkopuolelle. FoE-vastausten perusteella tämän artikkelin kirjoittaja haluaisikin kysyä:

  • Missä vaiheessa ihminen menettää empatiakykynsä niitä kohtaan, jotka eivät ole samanlaisia kuin hän itse?
  • Missä vaiheessa luonnon ja eläinten hyvinvoinnista tulee toissijaista ihmisen halujen toteuttamisen rinnalla?

 

For in the end we will conserve only what we love; we will love only what we understand; and we will understand only what we are taught.

– Baba Dioum, senegalilainen ekologisti

Ilmastonmuutosta ei lopeteta pelkällä kiertotaloudella. Todellinen kestävä kehitys vaatii psyykkistä ja emotionaalista kehittymistä. On helppo leimata eläimiä kohtaan tuntemamme empatia lapsekkaaksi tai jopa lapselliseksi: pörröinen pieni kissanpentu herättää suojeluvaistoa juuri siksi, että se on pörröinen ja pieni.

Vihreä piirros neljästä linnunpoikasesta pesässään huutamassa ruokaa

Empatiassa on kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse taidosta myötäelää toisen asemaa ja tilannetta. Koemme empatiaa, kun näemme toisessa olennossa samoja elämänhalun, kivun, pelon ja innostuksen tunteita, jotka tunnistamme itsessämme. On lähtökohtaisesti ristiriitaista väittää, etteivät perustuntemukset koskettaisi tiettyjä olentoja tai, mikä vielä pahempaa, etteivät toiset yksilöt ansaitsisi muiden ominaisuuksiensa takia samaa myötätuntoa kuin muut. Siksi jo pienten lasten tuntema empatia eläimiä kohtaan ei ole jotain, mitä sopisi talloa kypsymisen aatteen alle – vaikka takana olisikin suloisuuden herättämää suojeluvaistoa, joka ei sovi tehokkuuteen perustuvan logiikan maailmaan.

Päinvastoin kaikkea, erityisesti lapsena pilkahtavaa empatiaa tulee ruokkia, kasvattaa ja lopulta valjastaa isojen, yhdenvertaisten päätösten taakse – juuri niiden päätösten ja sitoutumisten, joita ilman emme yllä vuoteen 2050. Empatia ei ole koskaan osoitus heikkoudesta, lapsellisuudesta tai tyhmyydestä. Se on supervoima, josta voimme kaikki oppia ja josta väistämättä jokainen hyötyy.

Noustaan siis yhdessä ylemmäksi – aina lapsen tasolle.

 

Takaisin ylös

Tämä kirjoitus käsittelee lasten ja nuorten ajatuksia vuodesta 2050. Se ei kuitenkaan kanna vain heidän ääntänsä, vaan kakofoniaan sekoittuu ja sitä on ollut merkittävästi muokkaamassa ainakin kahden kirjoittajan omat näkökulmat ja tulkinnat: alkuperäisen Future of Education -raportin laatijan sekä tämän sivun pääkirjoittajan. 

Kumpikin tulkitsija muistuttaa, että jotta lasten ja nuorten todellinen ääni tulee kuuluviin, väliin ei tarvita tulkkeja. Jotta voit opettajana ja kasvattajana saada näkyviin oppijoiden toiveet, huolet, mahdollisuudet ja unelmat, anna heille mahdollisuus täyttää tila niillä.

Johdata oppijoiden tämän päivän tuntemukset tulevaisuuden voimavaraksi tuomalla tulevaisuustaitoja osaksi opetustasi ja kasvatustasi, osaksi koulusi ja oppilaitoksesi arkipäivää sekä osaksi – itseäsi. 

Future of Education -kampanja toteutettiin kouluissa eri tavoin. Voit hakea inspiraatiota näistä tavoista ja kysyä omilta oppijoiltasi: millainen maailman pitäisi tulevaisuudessa olla ja miten sinne päästään?

Futures of Education -kampanjan tulevaisuus

Futures of Education -kampanja huipentuu maailmanlaajuisiin verkkoseminaareihin, joita Pariisin Unescon ASPNet-koulujen toimisto johti maalis–huhtikuussa 2021. Suomi vei tällä sivulla kuvatut viestit kyseisten verkkoseminaarien yleisölle.

Suomessa kampanjaan osallistuneet oppijat ja opettajat tapasivat Koulutusviraston järjestämässä webinaarissa 20. huhtikuuta 2021 suunnitellakseen tulevaisuuden ajattelun edistämistä kouluissa. 

Takaisin ylös