Luottamus on suomalaisen koulutusjärjestelmän perusta. Mutta miten sitä rakennetaan koulutusuudistuksissa? Millaisen punninnan edessä kunnat ovat, kun lapsimäärät vähenevät?
Intohimona oppiminen -podcast 1920 px

Suomessa tietyt koulutukseen liittyvät asiat, kuten lainsäädäntö ja opetussuunnitelman perusteet tulevat kansalliselta tasolta, mutta samalla maassamme on hyvin autonomiset opetuksen järjestäjät, opettajat voivat valita opetusmenetelmänsä ja opettajat koulutetaan autononimisissa yliopistoissa.

Podcastimme kolmannessa jaksossa luottamuksesta ja pitkäjänteisestä kehittämisestä Pia Kola-Torvisen kanssa keskustelemassa erityisasiantuntija Mari Sjöström Kuntaliitosta ja opetusneuvos Leena Nissilä Opetushallituksesta.

Sjöstöm näkee, että Suomessa on edelleen hyvät koulut ja koulutusjärjestelmä, mutta sitä haastaa esimerkiksi se, että viimeiset vuodet on tehty uudistuksia sektori kerrallaan.

–Pitkäjänteisen kehittämisen ja koulutusjärjestelmän eheyden kannalta on tärkeää tunnistaa kokonaisvaikutukset: Jos tehdään uudistuksia varhaiskasvatukseen, niin on huomioitava, miten se heijastuu perusopetukseen ja päinvastoin.

Erikokoiset kunnat myös tarvitsevat  hyvin erilaisia työkaluja, ohjausta, tukea ja välineitä opetussuunnitelmien toimeenpanoon.

–Ehkä tulevaisuudessa kehittämisessä keskitytään muutamiiin teemoihin kerrallaan, jolloin tuki voidaan paremmin taata kouluille, Nissilä pohtii.

Samoin kunnissa haasteena on lapsimäärien väheneminen.

–Tilanteessa on tehtävä vaikeitakin ratkaisuja siitä, miten opetus järjestetään. On tärkeä käydä keskustelua, miten tehdään paras mahdollinen laatu olemassaolevilla resursseilla. Silloin se ei ole vain matkoja ja seiniä, vaan se on koko sisältö, mitä koulun sisällä tapahtuu, Sjöström kuvailee.

Kuuntele kolmas jakso Mikä rakentaa suomalaisen koulutuksen luottamusta? Spotifyissa, jos sinulla on jo tili. Tai kuuntele jakso Spotifyissa ilman kirjautumista tästä. Se löytyy myös Applen podcasteista. Uusi jakso ilmestyy noin kahden viikon välein. Tulevissa jaksoissa vierailee lisää koulutuksen parissa työskenteleviä johtajia, opettajia ja kokeilijoita.

Intohimona oppiminen! – podcast-sarjan ytimessä ovat kysymykset yhdenvertaisista mahdollisuuksista oppia – miten huolehdimme siitä, että jokaisella oppilaalla on hyvät mahdollisuudet oppia ja löytää omat vahvuutensa? Intohimona oppiminen -podcast tarjoaa tietoa, tukea ja inspiraatiota koulutusalan ammattilaisille.