Agenda 2030 on YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma, jonka tavoitteet koskevat maailman kaikkia maita. Agenda 2030:en sisältyy 17 kestävän kehityksen tavoitetta. Tavoitteet on tarkoitus saavuttaa toimintaohjelman nimen mukaisesti vuoteen 2030 mennessä.
Ensisijainen vastuu Agenda 2030:n toimeenpanosta on valtioilla. Jotta tavoitteet kuitenkin saavutetaan, tarvitaan hallinnon, yksityissektorin, kansalaisyhteiskunnan, koulujen ja kansalaisten laajaa osallistumista.
Kestävällä kehityksellä on neljä ulottuvuutta: ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Kulttuurisesti kestävän kasvatuksen keskeisiä näkökulmia ovat:
- kansainvälisyys
- kulttuuriperintö ja historiatietoisuus
- kulttuuriympäristöt
- luovuus
- monikulttuurisuus ja moninaisuus
- paikallisuus
- sukupolvien välisyys
- tapakulttuuri.
Kulttuurisesti kestävän kasvatuksen tarkoituksena on tukea esimerkiksi lasten ja nuorten tasapainoisen kulttuuri-identiteetin kehittymistä ja turvata heidän kulttuuristen oikeuksiensa toteutumista. Kulttuuriseen kestävyyteen kuuluu toisaalta kulttuuristen käytänteiden ylläpitäminen, toisaalta niiden muuttaminen ja kehittäminen. Kulttuurinen kestävyys on tärkeää myös ekologisen kestävyyden kannalta: esimerkiksi taiteen tai kulttuuriperinnön avulla ekologiseen kriisiin voidaan herätellä ja ihmisten huomiota kiinnittää. Kriisin ratkaisemiseksi on ehdotettu myös, että meidän on tarpeen muuttaa kulttuuriamme. Muutoksen yhtenä työkaluna on transformatiivinen oppiminen.
Transformatiivinen eli uudistava oppiminen pyrkii opettajan omaan tietoiseen muutokseen. Omien arvoasetelmien ja kenties pinttyneiden tapojen tiedostaminen mahdollistaa niiden muuttamisen. Transformatiivisen oppimisen ideana onkin ensiksi muuttua itse, jotta voi toimia muutoksen voimana ympäristössään ja työyhteisössään sekä esimerkkinä oppilailleen. Kulttuuriperintö tarjoaa niin vahvistettuja kuin vaiettuja arvoja, joiden kohtaaminen ja havainnointi mahdollisimman neutraalisti tarjoaa mahdollisuuden oman opetuksen transformatiivisen sisällön vahvistamiseen.
Kulttuuriperintöä määritellään useimmiten asiantuntijoiden suulla, mutta myös lasten ja nuorten kulttuurisiin oikeuksiin kuuluu oikeus luoda, tulkita ja määritellä kulttuuriperintöä. Kulttuurisesti kestävä kasvatus vahvistaa nuorten toimijuutta ja osallisuutta luoden tilaa myös vaietuille äänille. Lisäksi se haastaa stereotyyppisiä näkökulmia ”suomalaisesta perinnöstä” ja sen vaikutuksista vaikkapa saamelaisten tai romanien kulttuuriperintöön.
Kulttuurisesti kestävän kasvatuksen teemoja voidaan lähestyä myös kulttuuriympäristökasvatuksen avulla, tutkimalla koulujen ja oppilaiden omaa lähiympäristöä. Ympäristön havaitsemista, kokemista, aistimista ja tulkitsemista voidaan kutsua ympäristön lukutaidoksi. Kukin meistä kokee ja tulkitsee ympäristöä omalla tavallaan, omista kulttuurisista lähtökohdistaan käsin ja omiin arvoihinsa nojaten. Oppimisympäristöllä on merkitys identiteetin muotoutumisessa ja suhde lähiympäristöön tuottaa ulottuvuuksia identiteettiin. Emotionaalinen suhde ympäristöön herättää empatiaa sitä kohtaan ja synnyttää halua toimia vastuullisesti ympäristön puolesta.
